Imetät tai et, olet lapsesi tärkein voimavara.

Imetyskeskustelu on vellonut viime vuosina edestakaisin aikamoisella voimalla. On ollut julki-imetyskohua, perhepetikohua, imettämättömyyskohua ja vaikka mitä. Tämä on juuri niitä aiheita, joista vauvapalstoilla saadaan aikaan kunnon myräkkä milloin vain. Ja siinä myräkässä voi suunsa varomattomasti aukaisseelle vanhempipoloiselle käydä aika kurjasti.

Mennään aluksi niihin itsestäänselvyyksiin, jotka on saatava pois alta, jotta kukaan ei pahoita mieltään: eli imetys on tosi jees ja terveyttä edistävää niin äidille kuin lapsellekin. Hienoa, jos imetys saadaan sujumaan, ja ajattelen lämmöllä erityisesti niitä äitejä, jotka jaksavat taistella imetyksen kanssa vaikeuksista huolimatta.

Mutta. Ja seuraavaksi tulee ääneen sanottua tietynlainen tabu. Tarkoitan sitä, että kun ajattelemme tämänhetkistä Suomea ja kaikkia täällä asuvia perheitä ja lapsia, imetys tai imettämättömyys on loppujen lopuksi vain pisara vanhemmuuden meressä – jopa melko pieni juttu hennon ihmistaimen alkavassa elämässä. Tämän (kylläkin hyvän mutta ei välttämättömän) pisaran ohella samassa vanhemmuuden valtameressä voi nimittäin olla niin paljon muuta mahdollista hyvää: siellä on vaikkapa tuudittamista, huolenpitoa, sylittelyä, vaipanvaihtoja, yhteisiä loruhetkiä, vaunulenkkejä, höpsöttelyä, naurua, jokeltelua, sisarusten hymyjä ja väsyneiden vanhempien rakastavia katseita vauvalleen ja toisilleen.

 

Imetys on siis vain yksi lapsen varhaisen elämän juttu, eikä sen sujuminen tai sujumattomuus todellakaan määrittele vanhemmuuden laatua.

 

Miksi kirjoitan tästä? Neuvolalääkärin ja lastenpsykiatriaan erikoistuvan lääkärin työkokemuksella voin kertoa, että monet naiset kamppailevat vaikeiden tunteiden kanssa, jos imetys ei toiveista huolimatta sujukaan – tai jos nainen ei ylipäätään halua imettää. Silloin vauvan äidistä voi tuntua siltä, kuin olisi ainoa maailmassa, jolle näin käy. Vastaan voi tulla suuri suru, pettymys, epäonnistumisen kokemus, kiukku, häpeä, nolous…Mitä näitä nyt on. Jotkut äidit jopa miettivät, onko heistä vanhemmiksi lainkaan, kun vauvan “luonnollinen” ravitseminen ei onnistu. Nämä kaikki  ajatukset ja tunteet ovat toki sallittuja mutta toisaalta ne voivat joskus olla myös haitallisia – erityisesti, jos ne vievät ilon ja energian vanhemmuudesta.

 

Riittävän hyvä vanhemmuushan ei suinkaan tarkoita onnistumista kaikissa ympäristön asettamissa tai omissa ihanteissa.

 

Riittävä vanhemmuus on sitä, että yrittää parhaansa niistä lähtökohdista, jotka ovat olemassa. Riittävä vanhemmuus on sitä, että haluaa rakastaa ja antaa lapselleen hyviä asioita. Riittävä vanhemmuus ei synny täydellisestä suorituksesta vaan inhimillisestä ihmisyydestä, läsnäolosta, itsen ja läheisten kuuntelusta ja kohtaamisesta sekä kiintymyksestä omaa lasta kohtaan. Imetyksen sujuminen taas riippuu niin vauvasta, äidistä, rinnasta kuin monenlaisista elämän olosuhteista, kuten stressi,  sairastelu, perhetilanne ja niin edespäin. Niinpä imetyksen sujuminen ei voi olla, eikä saa olla, minkäänlainen hyvän vanhemmuuden kriteeri.

Näiden ajatusten pohjalta syntyi joitakin vuosia sitten myös nettiopas, joka on yhä saatavilla Väestöliiton verkkosivuilta maksutta. Kirjoitimme sen yhdessä Vanhemmuuskeskuksen asiantuntijatiimin ja mukaan pyytämiemme eri alojen asiantuntijoiden kanssa sellaisten perheiden tueksi, joissa vauvaa osittaisimetetään tai joissa vauva syö maitonsa tuttipullosta. Pullonpyörittäjien opas on saatavilla tästä linkistä. Se sisältää päivitettyä tietoa turvallisesta tuttipulloilusta mutta myös tunnetukea äideille ja isille, jotka voivat kokea tällaisen tilanteen vaikeaksi.

Ja jos sinä, hyvä lukija, olet joutunut henkilökohtaisesti kokemaan imetyspettymyksen, haluan osoittaa seuraavat sanani suoraan sinulle: on ihan ok kokea monenlaisia tunteita tähän teemaan liittyen.

 

Omien tunteiden ja ajatusten läpikäyminen on aina hyvä juttu. Mutta muistelepa silti myös hetki vaikkapa ekaluokkalaisia, joita olet joskus saattanut nähdä koulun pihalla. Kysyn sinulta, kuka aikuinen pystyy erottamaan, ketkä näistä ekaluokkalaisista ovat olleet aikanaan vauvoina täysimetettyjä puolen vuoden ikään asti ja ketkä taas eivät? Niinpä ;).

Eli vauvan äiti, kuule tätä sanomaa: imetät tai et, olet lapsesi tärkein voimavara. ❤