Kyllä, lasten mielenterveyden häiriöt ovat yleisiä.

Mielenterveydestä puhutaan usein kuin se olisi jotain vierasta ja outoa meidän ulkopuolellamme (=”olen kuullut asiasta, mutta ei koske minua”).  Näin ollen myös mielenterveyden häiriöt ovat kaukana meistä, kummallisia ja pelottavia juttuja, joiden mielletään liittyvän lähinnä elokuvien hullujenhuoneiden kuvastoon. Niistä luetaan iltapäivälehtien otsikoista, kun joku hullu on tehnyt jotain kamalaa, tai sitten niiden oireita googlataan yön pimeinä tunteina siinä ahdistuksessa, voiko minulla tai läheisellä olla mielenterveyden ongelmia.

Todellisuudessa mielenterveys tai  mielisairaus eivät ole mitään on-off-touhua. Monilla ihmisillä on millä tahansa valitulla mittaushetkellä oire tai oireita, joka voitaisiin liittää johonkin mielenterveysongelmaan. Tyypillisenä esimerkkinä voisin mainita kaamos- tai kevätmasennuksen, joka suurehkoa osaa väestöstä säännöllisesti vaanii, tai esiintymisjännityksen, joka on vaikeanakin yleisesti tunnistettu ja tavallinen ilmiö esimerkiksi muusikoilla ja urheilijoilla, miksei vaikkapa luennoitsijoillakin. Näitä ilmiöitä ei pidetä mielenterveyden häiriöinä siinä mielessä, että niistä ropsahtaisi useinkaan diagnoosia, mutta ne ovat kuitenkin psyykkisiä oireita. 

Lisäksi on tietysti olemassa suuri kirjo muita psyykkisiä oireita ja oirekokonaisuuksia, joiden vaikutukset ihmisen elämään ja toimintakykyyn riippuvat paitsi kokonaisuuden luokittelusta eli diagnoosista vaikeusasteineen, myös potilaan elämän voimavaratekijöistä ja ongelmaan saadusta hoidosta. Ongelmat ovat joka tapauksessa yleisiä: mielenterveyden häiriön pisteprevalenssi aikuisilla on noin 15-25 %. Voit siis kulkea ympäriinsä ja laskea viiteen: noin joka viides tapaamasi ihminen kärsii jonkinlaisesta mielenterveysongelmasta.

Jo Sigmund Freud määritteli mielenterveyden niin, että se on “kyky rakastaa ja tehdä työtä”. Lasten kohdalla tämä fraasi voitaisiin muokata muotoon “kyky rakastaa, leikkiä ja käydä koulua”. Lasten mielenterveyden ongelmasta saattaa olla kyse, jos jokin näistä kolmesta ei toteudu. Yleisesti mielen hyvinvointia ja mielenterveyden häiriöitä voi kuvitella kahtena erillisenä janana, joista kumpaakin ennustaa (mutta ei määrittele) useita tunnettuja tekijöitä. Tarkoitukseni on kirjoittaa näistä riski- ja ennaltaehkäisevistä tekijöistä tieteelliseen näyttöön perustuen lisää myöhemmin.

Lasten mielenterveyden häiriöt nousivat teemana kiinnostavasti pintaan, kun Yle ihmetteli joulukuussa 2017 uutisosiossaan, miten jo 8-vuotiaalla voi olla mielenterveysongelmia. Helposti, vastaisi tähän kuka tahansa lasten kanssa työskentelevä. Itse asiassa näyttää siltä, että lasten mielenterveyden ongelmat ovat suurin piirtein yhtä yleisiä kuin aikuisten. On kuitenkin eri asia, tulevatko ne tunnistetuiksi yhtä usein kuin aikuisten – tai ovatko tulleet aiemmin. Nythän lasten mielenterveyspalvelujen lähetemäärät ovat kasvaneet voimakkaasti. Tämä tosin liittynee muuhunkin kuin häiriöiden tunnistamiseen…

Lasten mielenterveyden ongelmat ovat usein onneksi ohimeneviä ja liittyvät tyypillisesti johonkin kehitysvaiheeseen tai elämänmuutokseen. Esimerkiksi eroahdistusoire (=lapsi ei uskalla olla yksin kotona tai olla erossa vanhemmistaan) saattaa lievänä olla “pelkkä vaihe”, joka menee ohi ilman psykiatrista hoitoa. Monet näppärät vanhemmat hoitavat sitä paitsi lasten mielenterveyden lieviä/ lyhytaikaisia ongelmia ihan itse ilman ammattiapua: esimerkiksi erotilanteessa vanhemmat saattavat havaita omatoimisesti lapsen mielialan olevan laskusuuntainen, jolloin he tyypillisesti ja luonnostaan tarjoavat tälle lapselle enemmän huolenpitoa, hellimistä ja jutteluhetkiä. Tätä ilmiötä sanotaan psykososiaaliseksi tueksi, ja sen riittävä tarjoaminen on itse asiassa myös tärkeä osa lastenpsykiatrista hoitoa. Jo pelkkä psykososiaalisen tuen vankentuminen voi lievittää muun muassa ahdistuneisuus- ja mielialaoireita.

Osa lasten mielenterveyden häiriöiden oireista on sellaisia, joita ei aikuisten maailmassa mielletä mielenterveysoireiksi. Esimerkiksi voimakkaasti kaikkea vastustava tai aggressiivisesti käyttäytyvä lapsi voi kärsiä mielenterveysongelmasta, vaikka jotkut ulkopuoliset saattavat mieltää ilmiön  lähinnä ns “huonon kasvatuksen tulokseksi”. Lapsen mielenterveyden häiriön oireena voi olla myös esimerkiksi poikkeuksellinen tapa hakeutua vaaratilanteisiin, esimerkiksi leikkiminen junan raiteilla, kiipeäminen liian korkealle jne. Aika tavallinen lapsen kehityksellinen neuropsykiatrinen häiriö on keskittymisen ja tarkkaavuuden vaikeus eli tuttavallisemmin ADHD.  Moni ei vain tiedä, että ilman hyperaktiivisuuttakin lapsella voi olla tarkkaavuuden ongelmia. ADD-oireisiin liittyy esimerkiksi “hajamielisen professorin” olemus, tavaroiden krooninen hukkaaminen, unohtelu ja vaikeus ohjata omaa toimintaa iänmukaisesti. Lisäksi jo pienelläkin lapsella voi olla esimerkiksi elämänlaatua heikentävä masennus, ahdistuneisuutta  tai syömishäiriö, joiden oireet muistuttavat osittain aikuisten vastaavien häiriöiden oireita. Ongelmia siis riittää ihan yhtä monimuotoisina kuin aikuisillekin.

Miksi lasten mielenterveyden häiriöiden tunnistamiseen kannattaisi panostaa? Ensinnäkin, lasten psyykkisillä oireilla tiedetään olevan jatkumoa aikuisuuteen. Esimerkiksi ahdistusherkkä lapsi kasvaa usein ahdistusherkäksi aikuiseksi. Aikuisen ahdistuneisuuden hoitaminen taas on yhteiskunnan kannalta paljon kalliimpaa kuin lapsen (sen vielä tärkeämmän pointin lisäksi, että hoito vähentää inhimillistä kärsimystä). Toiseksi, lasten mielenterveyden häiriöitä osataan hoitaa tieteelliseen näyttöön perustuen varsin hyvin (jolloin ongelman/oireen jatkuminen aikuisuuteen tosiaan saattaa katketa). Kolmanneksi, lasten mielenterveyteen vaikuttavat ennaltaehkäisevät/hoitavat tekijät ovat usein muita kuin lääketieteellisiä. Niinpä kyseiset keinot olisivat monen ulottuvilla ihan joka päivä.

Kirjoitin edellä, miten esimerkiksi riittävä aikuisen tuki voi itsessään lievittää lapsen mielenterveysoireita. Tämä liittyy niin vanhemmuuteen kuin vaikkapa isovanhemmuuteen, kummiuteen ja naapuruuteenkin. Jos lapsella on edes yksi aikuinen, joka on vilpittömästi kiinnostunut lapsen ajatuksista ja tilanteesta, se auttaa lasta kukoistamaan mahdollisista vaikeuksista huolimatta.  Ja kukoistaminen on lähes mielenterveysongelman vastakohta :). Riittävän aikuisen tuen ja hoivan ohella tärkeitä mielenterveyden ongelmia ehkäiseviä (ja hoitavia) tekijöitä ovat muun muassa hyväksytyksi tulemisen kokemus omanikäisten parissa, mielekäs tekeminen vapaa-ajalla, turvallinen kotiympäristö ja mahdollisuus käydä koulua oman taitotason mukaisesti.

Tiedossa siis on, että lasten mielenterveyden ongelmat ovat varsin yleisiä, ja tämän ei sinänsä pitäisi olla yllätys kenellekään. Paljon tärkeämpi uutinen mielestäni on, että usein näille ongelmille olisi tehtävissä jotain ihan lasten ja perheiden tavallisessa arkiympäristössä. Onko meillä Suomessa kuitenkaan halukkuutta nähdä nämä mahdollisuudet? Ymmärretäänkö täällä oikeasti, missä lasten ympäristön/olosuhteiden heikentyminen ja säästöt yms tulevat näkymään? Tämä jää nähtäväksi, ottaen huomioon esimerkiksi yleisen asenneilmapiirin, josta viimeksi kirjoitin. Toivoisin hartaasti, että voisin pysyä tässä suhteessa toiveikkaana jatkossakin.