Miten auttaa lasta sietämään epävarmuutta?

Olet varmasti joskus tavannut ahdistusherkän ihmisen? Tällainen lapsi, nuori tai aikuinen kokee monet asiat – erityisesti uudet – pelottavina ja ahdistavina. Hän kokee jännityksen ja pelon tunteet usein epämiellyttävän voimakkaina kehollisina ja tunnetason kokemuksina. Monella ahdistuksen ja pelon tunteet johtavatkin arjessa asioiden, ihmisten ja olosuhteiden välttelyyn. Näin elämä kapeutuu ja asiat muuttuvat vaikeammiksi.

Tavallisimmat lasten ahdistuneisuuden aiheet ovat eroon joutuminen vanhemmasta, sosiaaliset tilanteet sekä tietyt pelot, kuten mehiläisen tai pimeän pelko. Tämän lisäksi on olemassa ahdistuneisuutta, jota luonnehtii erityinen, jatkuva ajatusmylly: koko ajan ilmenee huolia, murheita ja ajatuksia liittyen tulevaan tai menneeseen, johonkin tapahtumaan, asiaan tai ihmiseen. Lapsi tai nuori käyttää suuren osan ajasta murehtimiseen ja asioiden vatvomiseen, eikä pääse kierteestä yksin ulos. Tätä kutsutaan diagnoosikielellä yleistyneeksi ahdistuneisuushäiriöksi.

Yleisen ahdistuneisuushäiriön pihvi on oikeastaan epävarmuuden siedon vaikeus. Kaikki se, mistä lapsi tai nuori ei aivan 100% varmasti tiedä ja tunne jokaista yksityiskohtaa, tuottaa pelkoa ja ahdistusta. Ahdistus tunteena on tällaiselle lapselle erityisen vaikea kestää. Ahdistuksen tunteen siedon vaikeus johtaa murehtimiseen, koska asioiden jatkuva murehtiminen, märehtiminen ja vatvominen loiventaa ahdistusta hetkellisesti. Murehtiminen tuo hallinnan kokemuksen, vaikka kyseessä on tosiasiallisesti ahdistuksen tunteen välttelyn keino.

Samoin ahdistusta hetkellisesti vähentää niin sanottu varmistelu: lapsi kyselee lakkaamatta, milloin jotakin tapahtuu, missä se tapahtuu, onko vanhempi paikalla, miten kauan jokin kestää tai jotakin muuta yksityiskohtaista tietoa asioista. Varmistelun lisäksi voi ilmetä tarkistelua: lapsi katsoo, onko varmasti reppu pakattu, vaikka pakkasi sen jo edeltävänä päivänä. Lapsi tarkistaa, ettei vain hänen syömässään ruuassa ole vaikkapa maitoa, jolle hän on joskus ollut lievästi allerginen.

Sekä tarkistelu että varmistelu ovat toki huolellisen ihmisen normaalia toimintaa, mutta yleistyneessä ahdistuneisuushäiriössä ne vievät huomattavan osan lapsen päivästä ja energiasta. Lapsella voi olla pakonomainen tarve tarkisteluun tai varmisteluun. Jos hän ei toimi varmistellen, hän voi muuttua jopa silmittömän ahdistuneeksi. Lapsella voi olla tietyt kysymykset, jotka hänen on “pakko” kysyä vaikkapa ennen nukkumaanmenoa. Siinä mielessä ongelma saattaa muistuttaa tai esiintyä yhdessä pakko-oireisen häiriön kanssa.

Joskus tekeminen on tärkeämpää kuin puhe

Vaikka olen koulutukseltani myös psykoterapeutti ja minusta on erittäin mielekästä käydä hoidollisia keskusteluja, niin toisin kuin yleisesti ajatellaan, varsinkaan yleistä ahdistuneisuutta ei tarvitse hoitaa pääasiassa keskustelemalla. Tai sanotaan niin, että kyseisessä häiriössä on tärkeämpää, että tulee kokemusta tekemisestä ja selviämisestä kuin se, että asioita käydään läpi puhumalla. Lapsihan nimittäin muutenkin käyttää suuren osan ajastaan miettien, pohtien ja murehtien.

Vanhempana ja kasvattajana onkin tärkeä erottaa, milloin lapsen kanssa käydään a) rakentavaa ja ratkaisuja kohti menevää keskustelua jostakin aiheesta ja milloin b) kyseessä on murehtiminen. B-kohta on tällaisen lapsen mielen ja aivojen kannalta se tuttu, paljon kuljettu reitti: hänen aivonsa ovat harjaantuneet tähän ajatuskehään, joka ei kuitenkaan johda mihinkään. Päinvastoin, ajatuskehä alkaa aina uudelleen alusta, ja siinä mielessä se on kuin ikiliikkuja. Et halua kasvattajana tukea B-polulle menemistä, kun ahdistuneisuutta yritetään hoitaa.

On tärkeä käsittää, että murehtiminen itsessään on yleisen ahdistuneisuushäiriön oireita ylläpitävä tekijä. Eli käytännössä kun lapsen kanssa vatvotaan asioita, hänen ahdistuneisuushäiriönsä väistyminen viivästyy. Esimerkiksi ystävälliset ja lapsesta välittävät aikuiset tukevat murehtimista usein huomaamattaan: he kokevat tärkeäksi, että lapsi käydä asioita läpi riittävästi. Tähän ansaan on toki helppo sortua. Lisäksi lapsi näyttää hetkellisesti kokevan helpotusta vatvoessaan.

Mitä sitten kannattaisi mieluummin tehdä? Vilautinkin jo edellä sitä mahdollisuutta, että lapsen ajatusmylly pyrittäisiin ohittamaan mahdollisimman vähällä huomiolla ja että hänelle sen sijaan tarjottaisiin käytännön mahdollisuuksia oppia sietämään epävarmuutta. Näin asteittain aivan tavallisen arjen lomassa lapsen annetaan kokeilla, miten asiat järjestyvät yleensä ihan mukavasti. Samalla lapsi huomaa, ettei murehtimisesta ole lainkaan hyötyä vaan pikemmkin haittaa. Kokemuksen kautta hänelle syntyy mahdollisesti myös omaa motivaatiota pistää stoppia ajatusmyllylle erilaisissa tilanteissa ennen kuin hän on jo todella ahdistunut. Se taas vähentää ahdistuneisuushäiriön aiheuttamaa haittaa.

Miten temppu siis tehdään?

Periaatteessa se on aika yksinkertaista: ala tehdä lapsen kanssa epävarmuutta tuottavia asioita säännöllisesti. Siis juuri niitä, joiden suhteen lapsi on jännittynyt ja epävarma ja joita hän tyypillisesti murehtii. Tämä ei toki tarkoita, että lapsen kanssa kiivetään heti vuorelle, hänet lähetetään kolmen viikon leirille yksinään tai tehdään muuta extremeä, sillä liian pelokkaana ei pysty oppimaan mitään. Mutta menemällä sopivasti mukavuusalueen ulkopuolelle, tuottamalla sopivasti ahdistuksen tunnetta, lapselle voidaan laatia harjoituksia ja tehtäviä, joissa saa tuntumaa omaan jännitykseen ja ahdistukseen sekä saa selviämisen kokemuksia. Tämä oikeasti hoitaa ahdistuneisuusongelmaa ja auttaa pääsemään siitä eroon pitkäkestoisesti.

Käytännössä psykoterapiassa yo. mainittua kokeilua ja harjoittelua tuetaan rakentamalla lapselle altistusportaat yhdessä hänen kanssaan. Aluksi harjoitellaan vähemmän pelottavaa ja ahdistavaa asiaa, ja lapsen sietokyvyn kasvaessa siirrytään hieman haastavampaan. Tarkoitus on tarjota lapselle kokemuksia siitä, että hän selvisi ja onnistui. Toisaalta tarkoitus on vähentää murehtimisen painoarvoa. Lapsi kokee käytännössä asioita tehdessään, että murehtiminen etukäteen on itse asiassa paljon raskaampaa ja hankalampaa kuin tekeminen. Luonnollisesti on tärkeä pitää altistustilanteet lapselle turvallisina ja siedettävinä. Ei ole siis tarkoitus saattaa lasta mihinkään vaaraan. Usein yleiseen ahdistuneisuuteen liittyvät ahdistuksenaiheet ovat kuitenkin hyvin arkisia ja siten niitä voi helposti ja turvallisesti kokeilla.

Lisäksi aikuinen voi puheen tasolla altistaa lasta ahdistuksen tunteelle ja siten tuoda hänelle kokemuksen, että kaikki ahdistavat asiat eivät kenties olekaan hänelle vaarallisia eivätkä vaadi vatvomista. Tämä tarkoittaa, että lapsen varmisteluun ei mennäkään aina mukaan. Kun lapsi vaikkapa tiedustelee, uppoaako risteilylaiva, jolla ollaan, aikuinen voi vakuuttelun sijaan kommentoida: “No katsotaan, saa nähdä! Mutta sitä ennen käydäänpä tuolla pallomeressä leikkimässä.” Lapsen pelosta voi myös tehdä (kunnioittavasti) lempeää huumoria eli viedä lapsen pelkoja sanojen tasolla sellaiseen suuntaan, jossa lapsi itsekin näkee pelon olevan hivenen epärealistinen. “Jos tässä suomalaisessa meressä on haita, niin sitten me ollaan kyllä voitettu vuoden luontohavaintopalkinto!”

Kolmanneksi, vanhempi voi auttaa lasta ymmärtämään, että ahdistuksen tunteella on tärkeä selviämistä edistävä rooli. Jos koskaan ei ahdistaisi, ihminen ottaisi aivan liian isoja riskejä. On myös hyvä antaa lapselle myönteistä palautetta siitä, että hän on yrittänyt ratkaista ahdistuksen tunnetta ajattelemalla (mitä murehtiminenkin on). Ajattelutaidoista on aina hyötyä. Nyt on kuitenkin opetettava elimistölle uusia taitoja: ahdistuksen tunteeseen tutustumisen taidot ja toisaalta myös tunteen sietämisen taidot.

Neljänneksi, ahdistavaa ajatusmyllyä voi alkaa yhdessä lapsen kanssa havainnoimaan ja pysäyttämään. Ajatusmyllyyn voi suhtautua kuin Youtube-videoon: “siellä sitä höpötystä taas kuuluu, mikä on vähän ärsyttävää. Mutta en välitä siitä.” Ajatusmyllylle voi lapsen kanssa yhdessä sanoa vaikkapa: STOP! Parhaiten tämä toimii, jos lapsella on jotain mukavaa, mihin hän voi kiinnittää huomionsa välittömästi ajattelunpysäytyksen jälkeen. Aikuisen on hyvä olla vieressä tukemassa, kun tätä kokeillaan ensimmäisiä kertoja.

Kun lapsi saadaan pikku hiljaa tekemään itselleen haastavia asioita ja hän onnistuu niissä, tai ainakin selviää kokemuksistaan, hänen rohkeutensa kokeilla uusia asioita alkaa kasvaa. Tämä on erittäin arvokasta, koska tärkeä ahdistuneisuushäiriöitä ylläpitävä tekijä on myös elämän kapeutuminen. Ei kerta kaikkiaan tule hyviä kokemuksia omasta pärjäämisestä ja toimijuudesta, jos ainoastaan istuu kotona. Tämä sama muuten pätee sosiaaliseen ahdistuneisuuteen. Siinäkin on tärkeää, että menee ja puhuu ihmisille. Kävi miten kävi, jokainen kokemus toiselle ihmiselle puhumisesta on arvokas aivojen oppimisen ja ahdistuneisuuden lievittymisen kannalta. Ja juuri tätä tarkoitan sillä, että ahdistuneisuushäiriöissä kokemus on itse asiassa jopa tärkeämpää kuin puhuminen.

Vanhempi: luota lapsen selviytymiseen ja mallinna elämäniloa ja kokeilunhalua

Itse asiassa lasten ahdistuneisuushäiriöiden hoitaminen on siinä mielessä hyvinkin kiitollista hommaa, että yleensä CBT-menetelmin (joita altistaminen ja käyttäytymiskokeet ovat) päästään toivottuun hoitotulokseen melko nopeasti tai lapsi tottuu oireeseensa ja alkaa elää ns. siitä huolimatta. Mutta sitä ennen on voitettava samalle puolelle vanhemmat.

Miksi sanon näin? Yleensä ahdistuneisuushäiriöstä kärsivä lapsi on aina ollut herkän ja “särkyvän” oloinen, ehkäpä erityislapsi tai vaikkapa paljon sairastellut pienokainen. Vanhemmat ovat siten tottuneet suojaamaan kyseistä lasta ja haluaisivat näin ymmärrettävästi jatkossakin toimia. Heidän voi olla vaikea sietää oman lapsen ahdistuksen tunteita, minkä johdosta he toisinaan tukevat lapsen välttämiskäyttäytymistä (esimerkiksi sallivat lapsen jäädä pois koulusta tai kivoilta retkiltä tai matkoilta, jos lasta ahdistaa). Vanhemman olisikin kyettävä päivittämään oma käsityksensä lapsesta ja hänen tulevaisuudestaan sellaiseksi, että lapsen voi luottaa ja päästää myös vaikeisiin tilanteisiin. Esimerkiksi edellä mainittujen altistusharjoitusten aikana vanhemmilta vaaditaan paljon sitkeyttä ja rohkeutta, jotta he saavat kannustettua lastaan uudelleen ja uudelleen vaikeisiin tilanteisiin, joihin hän ei haluaisi mennä. Usein tämä vaatii aikuisilta ajattelutavan muutosta. Voinko luottaa, että lapseni on turvassa tuossa tilanteessa? Osaako ja pärjääkö hän? Mistä on hyötyä pitkällä tähtäimellä?

Samanaikaisesti vanhempien, joista toinen tai molemmat saattavat kärsiä ahdistusherkkyydestä itsekin, on tärkeä alkaa tukea lapsen mielikuvaa pärjäävyydestä ja elämän mielekkyydestä toimimalla itsekin arjessa rohkeasti. On mallinnettava käytännössä, mitä rohkeus on. Myös aikuinen voi ja hänen kannattaa siis harjoitella ahdistuksensietoa ja mennä epämukavuusalueelle lapsensa kannustamiseksi. Esimerkkeinä aikuinen voi kokeilla uutta harrastusta, mennä huvipuistossa vähän hurjempaan laitteeseen, käydä vihdoin sen ajokoulun tai vaikka uida avannossa ja näyttää siten lapselle, miten hyvä mieli omasta uskaltamisesta tulee.

Elämä nimittäin lopulta on varsin paljon epävarmuuden sietämistä. Niin ihanaa, niin kamalaa. Ja niin antoisaa. Tämän haluamme myös lastemme oppivan. Emme halua, että he käpertyvät ahdistuneina ja pelkokkaina sohvannurkkaan, josta heidän on yhä vaikeampi päästä pois. Emme halua, että vanhempina joudumme keilaamaan kaikki esteet ja ongelmat lapsemme tieltä vielä hänen ollessaan aikuinen. Vaan haluamme, että hän saa maistaa elämän eri puolia, kokeilla siipiään ja huomata, että nehän kantavat. Siinä on suurin lahja jokaiselle lapselle.

Lisää lukemista lasten ahdistuneisuusoireista ja niiden hoitamisesta löytyy täällä

Published by Riikka Riihonen

Lastenpsykiatrian erikoislääkäri, LT, lasten ja nuorten kogn. psykoterapeutti

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s