Kuka lohduttaisi myöhään kypsyjää?

Tiedät varmasti niiden murrosikäisten poikien tuskan, jotka kipaisevat kasvupyrähdyksensä vasta noin 15-16-vuotiaasta eteenpäin? Hehän ovat pitkään pienimpiä luokassaan ja yläasteen alussa todella ahdistuneita siitä, että eivät vielä ole hujahtaneet pituutta niin kuin muut. He saattavat epäillä jopa, ettei murrosiän kasvua koskaan tulekaan. Tilanne on hyvin herkkä. Aikanaan koululääkärinä olisi monesti tehnyt mieli taputtaa heitä olkapäälle ja sanoa: “älä välitä. Kyllä se vielä iloksi muuttuu. Nyt olet ehkä pienikokoinen, mutta kasvat vain hiukan myöhemmin pituutta. Yläaste voi olla julma villi länsi – sen jälkeen sinulle kuitenkin koittaa loistava tulevaisuus!”

Myös psyykkiseen kasvuun pätee, että olemme hyvin eritahtisia.

Mitä se tarkoittaa? Ensinnäkin on ihan olemassa lapsia, jotka ovat sekä temperamentiltaan ns. helppoja että syntyneet sillä tavalla onnellisten tähtien alla, että heidän elämänsä on tasaista ja melko turvallista. Tällaisista lapsista huomaa (jos he eksyvät lastenpsykiatrin vastaanotolle), että he ovat psyykkisesti hyvin rakentuneita. Heillä on ikätasoiset taidot, vahvuudet ja vaikeudet.

Tämän ryhmän lisäksi on lapsia, jotka kiinnostavat minua ammatillisesti paljon edellisiä enemmän. He ovat olleet aina temperamentiltaan joko tulistuvia, negatiivisesti virittyneitä, ärtyviä tai muulla tavalla haastavia kasvatettavia. Heillä on ollut kehityksellisiä, neuropsykiatrisia tai muita vaikeuksia. He ovat usein olleet itkuisia, vain lyhyissä pätkissä nukkumaan kykeneviä vauvoja, joiden on saattanut olla vaikea asettua syömään. Heidän kanssaan vauvaikä on usein ollut vanhemmille intensiivistä ja uuvuttavaa yritystä löytää sopivat tavat auttaa lasta kukoistamaan.

He ovat myös usein niitä pienokaisia, jotka taaperoiässä heittäytyvät näyttävästi itkupotkuraivareihin tai saavat affektikohtauksia, koska ovat niin vahvasti jonkin tunteen vallassa. He eivät välttämättä pysty olemaan päiväkotiryhmässä ilman erityisiä tukitoimia. Pienetkin muutokset sekoittavat heidän arkensa totaalisesti moneksi päiväksi. He käyttäytyvät jännittyneinä tai hermostuneina raivokkaasti, pelokkaasti tai kummallisesti. He ovat usein ns. ilmapuntarilapsia, jotka osoittavat käytöksellään perheen tai muun kasvatusympäristön tunneilmaston. He saattavat tarvita lähes jatkuvan aikuisen ohjauksen ja tuen. Heidän voi olla vaikea erottaa todellinen ja kuviteltu ikätasoisesti. Pikkukoululaisina heidän on usein vaikea asettua koululaisen rooliin ja kyetä tehtävätyöskentelyyn ikätasoisella tavalla. He haluaisivat mieluiten leikkiä, haaveilla tai riehua…eivät paneutua vaikkapa kertotauluihin. Ja pulmat näkyvät myös kaverisuhteissa. Toisten huomioon ottaminen ei suju samalla tavoin kuin muilta. Riitoja ja ongelmia ilmenee.

Nämä lapset ovat psyykkisesti myöhään kypsyjiä.

Psyykkisen kypsymisen eritahtisuus ei tule useinkaan vanhemmille mieleen, kun he ihmettelevät, miksi naapurin ekaluokkalainen pystyy olemaan jo pari tuntia iltapäivisin yksin kotona, mutta oman lapsen yksinolo johtaa aina jonkinlaiseen katastrofiin, vaikkapa tavaroiden rikki menemiseen tai hölmöilyihin. Se ei välttämättä tule myöskään mieleen opettajalle, joka hämmentyy, kun 5.-6. lk lapsi on vielä paljon uppoutuneena leikin maailmassa, tai kun 1.-2. lk lapsi ei vaikuta olevan lainkaan kiinnostunut tehtävätyöskentelystä. Psyykkinen kypsyminen liittyy usein yllättävänkin paljon vireystilan säätelyn kehitykseen. Psyykkisesti kypsymätön lapsi saattaa erikoisissa tilanteissa vaikuttaa väsyneeltä, jopa nukahtaa, tai vaihtoehtoisesti hän on pienestäkin kuormituksesta täysin ylikierroksilla.

Mistä vanhempana voi tietää, onko oma lapsi psyykkisesti hitaasti kypsyvä?

Monet vanhemmat kuvaavat vastaanotolla lapsen toimintakykyä ongelmien kautta: mitä hän ei osaa, mihin hän ei pysty, tai mistä koko perhe kärsii. Usein on kuitenkin tarpeellista käsitellä lapsen tilannetta myös sitä kautta, mitä lapsi jo osaa. Vanhemmille tämä ulottuvuus voi olla kiinnostava, koska he kokevat usein, ettei heillä ole omien lasten lisäksi riittävästi vertailupohjaa jonkin taidon arvioimiseksi. Jokin lapsen toimintaan liittyvä ilmiö tai asia, joka omassa kodissa tuntuu normaalilta, voi olla ikätasoon nähden aika poikkeava, jos sitä vertailupohjaa saa.

Toimintakykyä voi mitata arkisen suoriutumisen kautta, esimerkiksi osaako lapsi ottaa itsenäisesti välipalaa kaapista, osaako hän ulkoilla yksin pihalla, osaako valita vaatteensa. Psyykkiseen toimintakyvyn arvioimiseen tarvitaan samanlaista konkreettista otetta. Seuraavassa on kysymyksiä, jotka voivat auttaa sinua selvittämään, onko lapsesi psyykkisesti hitaasti kypsyvää lajia. Lapsen toimintakyky on todennäköisesti ikätasoista, kun

• Päiväkoti-ikäinen lapsi osaa tunnistaa joitakin tunteita (ilo, suru, viha, yllätys) ja kykenee toisinaan säätelemään itse tunteitaan (joskin yleensä hän tarvitsee vielä siihen aikuisen apua).
• Päiväkoti-ikäinen, yli 3-vuotias lapsi alkaa ymmärtää, että kaikilla ihmisillä ei ole samat ajatukset, tavoitteet ja toiveet, vaan jokaisella on oma mieli.
• Alakouluikäinen lapsi tunnistaa omia ja toisten tunteita. Hän pyrkii yhteistyöhön muiden lasten kanssa. Hän on kiinnostunut tehtävistä ja sääntöleikeistä.
• Alakouluikäinen lapsi ei yleensä raivoa koulussa. Hän ei lyö toisia kotona tai koulussa. Hän ottaa ohjeita vastaan aikuisilta.
• Alakouluikäinen kykenee puhumaan vanhemmilleen sekä hyvin että huonosti menneistä asioista ja ottamaan hiukan vastuuta (myöntämään oman osuutensa) oman elämänpiirin konflikteihin.
• Alakouluikäinen lapsi alkaa tunnistaa toden ja keksityn eroa vähä vähältä. Alakouluikäinen lapsi ei usko kaikkien pelien ja leffojen olevan totta. Hän ei myöskään jatkuvasti uppoudu mielikuvitusmaailmaan.
• Päiväkoti-ikäinen lapsi jaksaa keskittyä 10-15 min kerrallaan, eskarilainen 20-30 min ja 1-2 lk lapsi vähintään 30 min.
• Alakouluikäinen lapsi kykenee toipumaan mahdollisesta mielipahasta kohtuullisessa ajassa, eikä pieni hermostuminen esimerkiksi aina pilaa koko iltaa.
• Alakouluikäinen lapsi alkaa osata tunnistaa omia ajatuksiaan ja aikomuksiaan.
• Alakouluikäinen lapsi osaa arvioida omia vahvuuksiaan ja tunnistaa myös joitakin asioita, joissa kaipaa harjoittelua.

Mitä jos oma lapsi on psyykkisesti hitaammin kypsyvä?

Aluksi: älä hätäile! Psyykkisesti hitaammin kypsyvä lapsi on tavallaan aivan samassa asemassa kuin lapsi, joka ei opi heti lukemaan tai jolle vaikkapa pyöräilyn tai hiihtämisen opettelu on työlästä. Eli lapsella voi olla tosi paljon vahvuuksia tällaisesta yksittäisestä kehityksen pulmasta huolimatta, ja harjoittelemalla ne hitaammin kehittyvät taidotkin kyllä edistyvät! Muun muassa ADHD-diagnoosin tai autismin kirjon diagnoosin saaville lapsille on tavallista, että tunnetaidot kehittyvät noin 1-2 vuotta viiveisesti. Loppujen lopuksi useimmat kuitenkin saavuttavat ihan samat taidot kuin muutkin. Painostus tai hermoilu ei auta tässä asiassa.

Toiseksi: varmista, että lapsen arki on mahdollisimman turvallista ja tuettua. Psyykkisesti hauras tai kehitykseltään kypsymätön lapsi hyötyy siitä, että hänen elämänsä on tasaista ja ennakoitavaa. Arjen rutiinit, nukkumaanmenoajat, ruokailut, yhteiset tekemiset, rutiinit ovat juuri näille lapsille hurjan tärkeitä. Samoin kaverit ja sopiva määrä mukavia harrastuksia. Erityisesti tukevan arjen merkitys korostuu lapsilla, jotka kokevat psyykkisesti sietämättömän kokemuksen eli trauman tai traumoja. Tukeva arki on mielestäni kaiken psyykkisen kypsymisen pohja – ilman sitä ei voi tapahtua riittävästi kehitystä tunnetaidoissa ja psyykkisen jäsentymisen tasolla. Ihmisen tarvitsee kokea turvallisuuden tunnetta kyetäkseen virittymään oppimaan.

Kolmanneksi: käytä tällaisen kypsymättömän lapsen kanssa usein vanhemmuuden myönteisiä keinoja, joita käyttäisit hieman pienemmän lapsen kanssa. Esimerkiksi jos isommallakin lapsella on mielipahaa, tarjoa herkästi syliä ja lohtua kuten pikkulapselle. Pyri olemaan erityisen kannustava ja huomaa pienetkin onnistumiset. Hymyile, näytä peukkua ja halaa. Yhteinen ilo on tärkeää. Erityisesti kouluikäisen kanssa kiinnitä huomiota niihin asioihin, joita lapsi on vaikkapa vuoden aikana oppinut. Älä vaadi liikaa itseohjautuvuutta ja yksin pärjäämistä – nämä lapset saattavat ahdistua helposti tai mennä tolaltaan yllättävän pienistä jutuista. Pyri kuitenkin tukemaan ikätasoisuutta sillä ajatuksella, että haluat lapsen omaksuvan aikuisuuteen mennessä tietyt taidot. Yksi askel kerrallaan, pieniä askelia arjen asioissa. Jos tarvitset, pyydä apua neuvolasta, perheneuvolasta tai kouluterveydenhuollon piiristä. Esimerkiksi toimintaterapeutit auttavat paljon näissä asioissa.

Neljänneksi: anna lapsellesi aikaa kehittyä! Tiedän, että voi tuntua siltä, että maailmassa, jossa viisivuotiaan kiinalaisrumpalin soitto YouTubessa saavuttaa miljoonia katsojia ja jossa kymmenvuotiaat kilpailevat urheilun arvokisoissa, oma hitaammin kypsyvä lapsi olisi jotenkin altavastaaja. Mutta todellisuudessa hän ei ole sitä. Hän voi päinvastoin tietyllä tavalla saavuttaa enemmän kuin ikätoverinsa. Hän voi riittävän turvallisissa oloissa kasvaessaan kehittää jopa poikkeuksellisen hyvät tunnetaidot – varmasti osittain siksi, koska hän ja hänen perheensä joutuu työstämään näitä asioita enemmän kuin muut. Psyykkisesti hitaammin kypsyvä lapsi saattaa myös esimerkiksi leikkiä pidempään, mikä on aivojen kehityksen ja toiminnan kannalta etu. Hän on usein persoonaltaan luova ja avarakatseinen. Ajatusmaailmaltaan hän on usein vahvoilla, koska kykenee miettimään asioita “out of the box”. Esimerkiksi Einsteinilla oli tunnetusti huomattavia vaikeuksia elämänsä alkutaipaleella erityisesti koulussa. Kuitenkin hän keksi aikuisena tärkeimpiä fysiikan prinsiippejä.

Viidenneksi eli viimeiseksi: ole ylpeä omanlaisesta lapsestasi. Taipale, jolla kuljet, on maratonjuoksu. Aluksi voi tuntua, että muut rynnistävät ohi, mutta jossain vaiheessa on sinun lapsesi vuoro ottaa toisia kiinni ja kenties mennä jopa muista ohi. Siihen asti pidä toivoa yllä, näe vaivaa lapsesi eteen ja pidä huolta omasta jaksamisestasi. Lapsesi tarvitsee sinua tuekseen.