Aikuinen, kyllä saat turvautua toisiin!

Korona on täällä, ja samalla monen ihmisen elämään ovat saapuneet pelko, ahdistus ja ehkä myös epäusko aivan uudessa mittakaavassa. Miten on mahdollista, että tartuntatauti pistää hetkessä koko modernin maailman polvilleen? Ei ole kyse pelkästään inhimillisestä kärsimyksestä, sairaalahoidosta tai kuolemista. Kyse on myös maailmanlaajuisen laman uhasta. Työpaikoista, jotka ovat jo hävinneet. Lomautuksista, veloista ja köyhyydestä. Ja niin edelleen. Lista on käsittämätön, ja käsittämättömyydessään varsin karmea. Ei ihme, että alkaa ahdistaa.

Ihmiset ovat aiemminkin selvinneet hurjista vaikeuksista

Ihminen on kautta aikojen joutunut massiivisten ongelmien kanssa navat vastakkain. Kammottavia tartuntatauteja on ollut aiemminkin, samoin sotia, kuivuutta, nälänhätiä, maanjäristyksiä…you name it! Näiden kamaluuksien ohella myös henkilökohtaiset kriisit, kuten vaikkapa sairastuminen, avioero, työttömäksi jääminen, rikoksen uhriksi joutuminen tai kiusatuksi tuleminen ovat valitettavasti olleet ja todennäköisesti jatkossakin tulevat olemaan monelle osa elämänkokemusten kirjoa.

Kaikesta elämän epäreiluudesta, surusta tai kohtuuttomuudestakin huolimatta yllättävän moni karvaita kokenut silti nousee ajan myötä tuhkasta, pudistelee sen yltään ja jatkaa tallustamista elämän polulla. Elämä voittaa, hitaasti mutta varmasti. Miten tämä on mahdollista?

Resilienssi on termi, joka kuvastaa ihmisen selviytymiskykyä, ts. selviytymisen taitotilaa (olen kirjoittanut siitä aiemminkin esimerkiksi täällä). Resilientti ihminen kaatuu kuten muutkin mutta myös nousee. Selviytymiskykyinen yksilö löytää merkityksiä elämälleen myös katastrofien jälkeen. Hän ei luovuta lopullisesti vastoinkäymisten edessä, vaan hän tavalla tai toisella pala kerrallaan kokoaa itseään kasaan. Joskus se toki vie pitkän aikaa. On hyvä ymmärtää, että selviytymiskyky ei onneksi ole synnynnäinen “talletus”, jota joko on tai ei ole, vaan se on ikään kuin elämän säästötili, jota voi kartuttaa elämän myötä. Mutta selviytymiskykyiseksi kasvamiseen pystyy harva ihan yksikseen.

Onko aikuisen aina oltava vahva?

Psykoterapeutti Maaret Kallio kirjoitti viisaasti Helsingin Sanomien blogiinsa siitä, miten olemme nyt kuin yhteisellä myrskylennolla. Myrskylentoja ei onneksi satu yhden ihmisen kohdalle kovinkaan usein. Pelkkä ajatuskin voimakkaista ilmakuopista herättää kuitenkin ahdistusta monissa, saati sitten pelkojen todentuminen, kun ei pääse pois siitä lentävästä metallipurkista 10 000 m korkeudessa, ja kun on vain kestettävä…

Moni miettii nyt koronapandemian kynnyksellä, pitäisikö aikuisen sietää kaikki kielteiset ja huolestuttavat tapahtumat yksin. Onko oltava aina vahva, lasten tai muiden läheisten edessä vankkumattoman rohkea, onko jaksettava kantaa kaikki? Onko kärsittävä hiljaa, riippumattomana kenestäkään?

Vastaukseni on yksiselitteinen: ei ole. Ei pidä. Eikä tarvitse.

Saat hakea lohtua läheisiltä!

Tärkeintä selviytymiskyvyn kannalta on nimittäin oivaltaa se, että kenenkään – edes aikuisen – ei tarvitse selvitä yksin. Aikuinen saa luvan kanssa tarvita vaikka joka päivä juttuseuraa, viestejä, ystävällisiä sanoja tai kuulevan korvan. Saa kaivata halauksia ja rapsuttelua. Saa haluta rauhoittelua toiselta ihmiseltä ihan vain oman hyvinvointinsa vuoksi. Ei sille tarvitse olla muita “hyödyllisempiä” perusteita.

Vaikka ei olisi oppinut omassa lapsuudessaan pyytämään apua, siltikään ei tarvitse jäädä yksin. Aikuinenkin saa sanoa:

  • “Minulla on hätääntynyt/ahdistunut/turvaton olo”
  • “Voisitko lohduttaa minua?”
  • “Kaipaan seuraa”
  • “Kunpa asiat palaisivat normaaleiksi”‘
  • “Minua pelottaa.”
  • “Auta minua!”
  • “Voitko puhua kanssani?”

Nämä ovat monelle juuri nyt ajankohtaisia ajatuksia ja tunteita, eikä niiden ilmaiseminen ole missään tapauksessa väärin. Päinvastoin, ahdistuksen ja pelon tunteet loivenevat ja heikkenevät, kun niitä jonkun kanssa voi jakaa. Ja vaikka turvautuisi hädän hetkellä toisiin, se ei missään nimessä tarkoita, että aikuinen olisi lapsellinen tai riippuvainen. Se, että ymmärtää tukeutua muihin ihmisiin, pyytää ja vastaanottaa apua, on tärkeä omaa selviytymiskykyä vahvistava taito.

Ja erityisen hieno ihmissuhde on sellainen, jossa nämä omien tunteiden ja ajatusten jakamiset kohtaavat myötätuntoisen vastaanoton. “Mistä tunnet sä ystävän…” alkavat erään tunnetun iskelmän sanat. Hyvässä ystävyys-, sukulaisuus- tai parisuhteessa toisen vilpittömät avunpyynnöt johtavat tosiaankin avun saamiseen. Ja jos ne eivät johda eivät, voi kysyä, onko kyseisellä ihmissuhteella myönteistä merkitystä oman elämänlaadun kannalta.

Toiset ihmiset ovat nimittäin aina olleet ihmiselle elintärkeitä niin ruuan kuin muun selviytymisen kannalta. Me ihmiset emme ole kovin paljon kivikaudesta lähtien muuttuneet, jolloin yhteisö merkitsi kaikkea mahdollista turvaa, jota voi saada. Nykyajan yhteisöt eivät silti välttämättä ole tiivis kylä- tai sukuporukka, kuten ammoisina aikoina, vaan yhtä hyvin parhaana omana yhteisönä voi toimia naapurusto, kaveriporukka tai nettituttujen joukko. Pääasia on, että laumassasi voit tulla kuulluksi, hyväksytyksi ja vuorollasi myös autetuksi. Voit toisaalta itse palauttaa hyvän kiertoon auttamalla tilaisuuden tullen muitakin.

Muista, ettemme koskaan aikuisinakaan ole muista täysin riippumattomia. Ota siis riski, pyydä tarvittaessa apua, ja anna toisten tukea sinua. Tuki ja lohtu kuuluu myös sinulle.

P.S. Selviytymiskykyyn liittyy monenlaista kiinnostavaa. Aiomme pöyhiä aihetta tarkemmin Riihonen ja Laine -podcastimme tulevassa jaksossa, jota odotan innostuneena pääsevämme tekemään.

P.P.S. Jos ahdistus ja pelot valtaavat mielen, etkä tiedä, mitä tehdä, tältä sivustolta löydät tietoa koronan psykososiaalisista vaikutuksista ja esim. Kriisipuhelimesta voit saada tukea. Lisäksi erilaisia auttavia chat-palveluita on eri-ikäisille olemassa, mm nuorille ja nuorille aikuisille suunnattu Sekasin-chat. Voit myös olla yhteydessä oman kuntasi mielenterveyspalveluihin tuen saamiseksi.

Parisuhteen odotuksista ja puhumisen vaikeudesta

Tiesitkö, että loma-aikojen jälkeen perheneuvontapalveluihin ja pariterapeutteihin syntyy eniten yhteydenottoja? Tämä tuskin on sattumaa. Pariterapeutit puhuvat usein siitä, miten lomiin liittyy paljon niin odotuksia ja toiveita, että pettymykset ovat väistämättömiä.

 

Kiireisen arjen keskellä loma on kuin keidas, jolloin halutaan tehdä sekä itse, perheenä että parina kaikkea kivaa ja palauttavaa. Mutta toimivatko ihmissuhteet odotusten mukaisesti, jos ne ovat odotelleet vaikkapa puoli vuotta tai vuoden hattuhyllyllä lomien koittamista?

 

Arjen veroja

 

Arjessa pakollisen tai puolipakollisen puuhan määrä on loputon. Pienet lapset tarvitsevat jatkuvaa huomiota ja hoivaa. Kouluikäiset kaipaavat kuuntelevaa korvaa, kuskausapua, valvontaa ja läsnäoloa. Lisäksi on kotitöitä, muita töitä ja raha-asioiden hoitamista, hankintojen tekemistä sekä arjen suunnittelua, jota metatyöksikin kutsutaan. On hyvin ymmärrettävää, että tällaisessa pyörityksessä energiaa parisuhteen ja perhesuhteiden hoitamiseen jää loma-aikojen ulkopuolella vähän.

 

Silti on ironista, että useimmat parisuhteet syntyvät aluksi rajattoman rakkauden ja lämmön kokemuksista toisen ihmisen kanssa. Rakastetut liimaantuvat toisiinsa kuin syksyn märät lehdet katuun. Kun päivän ajan jaksetaan olla erossa, niin päästään olemaan yhdessä, mikä on ihan parasta. Mitään muuta ei halua eikä kaipaa.

 

Vuosien vieriessä ja perhetilanteen muuttuessa samasta rakastetusta voi kuitenkin tulla jotain sellaista, joka pitäisi jaksaa muistaa ja huomioida myös arjessa – ei pelkästään lomalla. Keskusteluja pitäisi käydä ja läheisyyttä rakentaa, kaikki toki tämän tietävät. Mutta kun ei jaksa. Ei ehkä kiinnosta. Eikä kenties osaakaan mielestään puhua tunteista ja itsestään. Parempi vain olla hiljaa, keksiä muuta tekemistä, uppoutua vaikka lapsiin tai työhön, unohtaa koko juttu…

 

Mun tarpeet ja sun tarpeet, meidän tarpeet ja lasten tarpeet…

 

Omista tarpeista puhuminen voi olla parisuhteessakin äärimmäisen vaikeaa. Paljon tarvitsemisiin liittyvää mielipahaa, vaille jäämistä, vihaa ja pettymystä voi siksi kätkeytyä toistuvien parisuhderiitojen tai jääkylmän viileyden alle. On paljon helpompi riidellä hammastahnatuubin puristamisesta tai pitää mykkäkoulua kuin keskustella siitä, onko kumppanilleen tärkeä ja merkityksellinen – ja missä se mahdollisesti näkyy kumppanin elämässä…

 

Lapset sekoittavat tietenkin pakkaa omalta osaltaan. Pelkästään kasvatuserimielisyydet ovat tavallisia, mutta myös vaikeudet jakaa perheen pyörittämisen vastuita vaikuttavat puolisoiden elämänlaatuun. Kuten ystäväni, pari- ja seksuaaliterapeutti Minna Oulasmaa on sanonut, joissain perheissä yksi puolisoista kantaa kivirekeä ja toinen on vapaamatkustajana. Kivirekeä kantava uupuu taakkansa alle, ja vapaamatkustaja kärsii läheisyyden puutteesta. Kukaan ei silloin saa mitä haluaa. Syyllisiä ei tällaisiin tai muihinkaan perhe/parisuhdekuvioihin tarvitse etsiä, mutta on kuitenkin tärkeä sisäistää, että jokaisella aikuisella on aina oma vastuunsa sekä parisuhteestaan että roolistaan vanhempana. Toisen puolesta ei voi sitä kantaa.

 

Parisuhdetango vai -tankotanssi?

 

Parisuhteisiin ajautuu usein kaksi aika erilaista ihmistä. Tunnekeskeinen pariterapia puhuu parisuhdetanssista, jossa toinen saattaa yrittää pitää parisuhteen rauhallisena kiistoja vältellen, toinen taas pyrkii rakentamaan läheisyyttä kontaktia hakien. Toinen astuu parisuhteessa kohti ja toinen kauemmas, mistä syntyy omanlaisensa tanssi.

 

Askeleiden suunta voi välillä vaihtua, ja joskus tanssitaan yhdessä tuumin samaan suuntaan. Toisinaan kuitenkin toisen varpaille astutaan jatkuvasti tai jompikumpi puoliso jää yksin lattialle pyörimään. On loogista, että jos epäonnistuneilta tuntuvat tanssikuviot toistuvat jatkuvasti arjen pyörteissä ilman että suhteessa puhutaan niistä tai pyritään niitä muuttamaan, loma-ajat menevät taatusti riitelyyn/välttelyyn ja oman paikan etsimiseen parisuhteessa ja perheessä.

 

Olennaista parisuhdetanssissa on havaita jokaisen ihmisen yksilöllisyys. Toista ei voi pakottaa toivomaansa muottiin, koska mallit omille tanssiaskelille ovat muotoutuneet jo lapsuudesta lähtien. Jostain syystä vastakohdat näyttävät tässä tanssissa olevan erityisen tyypillinen kombo, joten vaikeudet läheisyyden ja etäsyyden säätelyssäkin ovat tavallisia. Joku kaipaa paljon tilaa, toinen jatkuvaa kontaktissa olemista. Jotkut yrittävät puhumalla ja ”lypsämällä” päästä lähemmäksi rakkaitaan. Toiset välttelevät kaikkea epämukavuutta ja puhuvat mieluiten vain niitä näitä, säästä tai vaikka kaupunkisuunnittelusta. Tietenkin ihmiset myös muuttuvat ajan myötä eikä kohtaaminen ole aina helppoa kellekään.

 

Vastaantulemisesta ja läheisyydestä

 

Ainoaa oikeaa tapaa olla toisen ihmisen lähellä ei ole. Mikä toimii yhdellä pariskunnalla, ei toimi toisella. Äärimmäinen läheisyyden välttely tai toiseen liimaantuminen eivät kuitenkaan yleensä ole toimivia tapoja rakentaa ihmissuhteita. Toimivampaa on tulla kumppaninsa tarpeiden osalta hiukan häntä vastaan arjessa, jos haluaa elää hyvältä tuntuvaa elämää parisuhteessa.

 

Siksi älä odota lomaan asti. Mene hiukan epämukavuusalueelle ihan joka päivä. Uskalla antaa enemmän parisuhteelle ja toisaalta kerro toiselle aidosti siitä, mitä tarvitset. Anna puolisollesi hänen hinkumaansa tilaa, vaikka se ei olisi luontevaa sinulle. Tai ota tiiviimmin kumppaniisi kontaktia, vaikka se olisi sinulle vaikeaa.  Luota ja ole luotettava. Sovi arjen asioista ja pidä omalta osaltasi niistä kiinni. Jaa, anna itsestäsi jotain aitoa, tue puolisoasi paljastavalla hetkellä ja rakenna sillä tavoin parisuhdetta. Keskustele. Tällöin on suurempi todennäköisyys, että saat myös juuri sen kivan ja palauttavan loman, jonka tarvitset ja jota odotat.

 

Tunnekeskeisen pariterapian nettikurssi löytyy Väestöliiton sivuilta tästä linkistä.