Korona on täällä, ja samalla monen ihmisen elämään ovat saapuneet pelko, ahdistus ja ehkä myös epäusko aivan uudessa mittakaavassa. Miten on mahdollista, että tartuntatauti pistää hetkessä koko modernin maailman polvilleen? Ei ole kyse pelkästään inhimillisestä kärsimyksestä, sairaalahoidosta tai kuolemista. Kyse on myös maailmanlaajuisen laman uhasta. Työpaikoista, jotka ovat jo hävinneet. Lomautuksista, veloista ja köyhyydestä. Ja niin edelleen. Lista on käsittämätön, ja käsittämättömyydessään varsin karmea. Ei ihme, että alkaa ahdistaa.
Ihmiset ovat aiemminkin selvinneet hurjista vaikeuksista
Ihminen on kautta aikojen joutunut massiivisten ongelmien kanssa navat vastakkain. Kammottavia tartuntatauteja on ollut aiemminkin, samoin sotia, kuivuutta, nälänhätiä, maanjäristyksiä…you name it! Näiden kamaluuksien ohella myös henkilökohtaiset kriisit, kuten vaikkapa sairastuminen, avioero, työttömäksi jääminen, rikoksen uhriksi joutuminen tai kiusatuksi tuleminen ovat valitettavasti olleet ja todennäköisesti jatkossakin tulevat olemaan monelle osa elämänkokemusten kirjoa.
Kaikesta elämän epäreiluudesta, surusta tai kohtuuttomuudestakin huolimatta yllättävän moni karvaita kokenut silti nousee ajan myötä tuhkasta, pudistelee sen yltään ja jatkaa tallustamista elämän polulla. Elämä voittaa, hitaasti mutta varmasti. Miten tämä on mahdollista?
Resilienssi on termi, joka kuvastaa ihmisen selviytymiskykyä, ts. selviytymisen taitotilaa (olen kirjoittanut siitä aiemminkin esimerkiksi täällä). Resilientti ihminen kaatuu kuten muutkin mutta myös nousee. Selviytymiskykyinen yksilö löytää merkityksiä elämälleen myös katastrofien jälkeen. Hän ei luovuta lopullisesti vastoinkäymisten edessä, vaan hän tavalla tai toisella pala kerrallaan kokoaa itseään kasaan. Joskus se toki vie pitkän aikaa. On hyvä ymmärtää, että selviytymiskyky ei onneksi ole synnynnäinen “talletus”, jota joko on tai ei ole, vaan se on ikään kuin elämän säästötili, jota voi kartuttaa elämän myötä. Mutta selviytymiskykyiseksi kasvamiseen pystyy harva ihan yksikseen.
Onko aikuisen aina oltava vahva?
Psykoterapeutti Maaret Kallio kirjoitti viisaasti Helsingin Sanomien blogiinsa siitä, miten olemme nyt kuin yhteisellä myrskylennolla. Myrskylentoja ei onneksi satu yhden ihmisen kohdalle kovinkaan usein. Pelkkä ajatuskin voimakkaista ilmakuopista herättää kuitenkin ahdistusta monissa, saati sitten pelkojen todentuminen, kun ei pääse pois siitä lentävästä metallipurkista 10 000 m korkeudessa, ja kun on vain kestettävä…
Moni miettii nyt koronapandemian kynnyksellä, pitäisikö aikuisen sietää kaikki kielteiset ja huolestuttavat tapahtumat yksin. Onko oltava aina vahva, lasten tai muiden läheisten edessä vankkumattoman rohkea, onko jaksettava kantaa kaikki? Onko kärsittävä hiljaa, riippumattomana kenestäkään?
Vastaukseni on yksiselitteinen: ei ole. Ei pidä. Eikä tarvitse.
Saat hakea lohtua läheisiltä!
Tärkeintä selviytymiskyvyn kannalta on nimittäin oivaltaa se, että kenenkään – edes aikuisen – ei tarvitse selvitä yksin. Aikuinen saa luvan kanssa tarvita vaikka joka päivä juttuseuraa, viestejä, ystävällisiä sanoja tai kuulevan korvan. Saa kaivata halauksia ja rapsuttelua. Saa haluta rauhoittelua toiselta ihmiseltä ihan vain oman hyvinvointinsa vuoksi. Ei sille tarvitse olla muita “hyödyllisempiä” perusteita.
Vaikka ei olisi oppinut omassa lapsuudessaan pyytämään apua, siltikään ei tarvitse jäädä yksin. Aikuinenkin saa sanoa:
- “Minulla on hätääntynyt/ahdistunut/turvaton olo”
- “Voisitko lohduttaa minua?”
- “Kaipaan seuraa”
- “Kunpa asiat palaisivat normaaleiksi”‘
- “Minua pelottaa.”
- “Auta minua!”
- “Voitko puhua kanssani?”
Nämä ovat monelle juuri nyt ajankohtaisia ajatuksia ja tunteita, eikä niiden ilmaiseminen ole missään tapauksessa väärin. Päinvastoin, ahdistuksen ja pelon tunteet loivenevat ja heikkenevät, kun niitä jonkun kanssa voi jakaa. Ja vaikka turvautuisi hädän hetkellä toisiin, se ei missään nimessä tarkoita, että aikuinen olisi lapsellinen tai riippuvainen. Se, että ymmärtää tukeutua muihin ihmisiin, pyytää ja vastaanottaa apua, on tärkeä omaa selviytymiskykyä vahvistava taito.
Ja erityisen hieno ihmissuhde on sellainen, jossa nämä omien tunteiden ja ajatusten jakamiset kohtaavat myötätuntoisen vastaanoton. “Mistä tunnet sä ystävän…” alkavat erään tunnetun iskelmän sanat. Hyvässä ystävyys-, sukulaisuus- tai parisuhteessa toisen vilpittömät avunpyynnöt johtavat tosiaankin avun saamiseen. Ja jos ne eivät johda eivät, voi kysyä, onko kyseisellä ihmissuhteella myönteistä merkitystä oman elämänlaadun kannalta.
Toiset ihmiset ovat nimittäin aina olleet ihmiselle elintärkeitä niin ruuan kuin muun selviytymisen kannalta. Me ihmiset emme ole kovin paljon kivikaudesta lähtien muuttuneet, jolloin yhteisö merkitsi kaikkea mahdollista turvaa, jota voi saada. Nykyajan yhteisöt eivät silti välttämättä ole tiivis kylä- tai sukuporukka, kuten ammoisina aikoina, vaan yhtä hyvin parhaana omana yhteisönä voi toimia naapurusto, kaveriporukka tai nettituttujen joukko. Pääasia on, että laumassasi voit tulla kuulluksi, hyväksytyksi ja vuorollasi myös autetuksi. Voit toisaalta itse palauttaa hyvän kiertoon auttamalla tilaisuuden tullen muitakin.
Muista, ettemme koskaan aikuisinakaan ole muista täysin riippumattomia. Ota siis riski, pyydä tarvittaessa apua, ja anna toisten tukea sinua. Tuki ja lohtu kuuluu myös sinulle.
P.S. Selviytymiskykyyn liittyy monenlaista kiinnostavaa. Aiomme pöyhiä aihetta tarkemmin Riihonen ja Laine -podcastimme tulevassa jaksossa, jota odotan innostuneena pääsevämme tekemään.
P.P.S. Jos ahdistus ja pelot valtaavat mielen, etkä tiedä, mitä tehdä, tältä sivustolta löydät tietoa koronan psykososiaalisista vaikutuksista ja esim. Kriisipuhelimesta voit saada tukea. Lisäksi erilaisia auttavia chat-palveluita on eri-ikäisille olemassa, mm nuorille ja nuorille aikuisille suunnattu Sekasin-chat. Voit myös olla yhteydessä oman kuntasi mielenterveyspalveluihin tuen saamiseksi.
