Kun asiat eivät menneet niin kuin Strömsössä

Uskon kaikkien aikuisten tuntevan seuraavan kuvion jollain tasolla – jos ei henkilökohtaisella, niin sitten jollain muulla. Kuvio menee niin, että elämästähän piti koitua silkkaa onnea ja iloa: ihana puoliso ja kauniit lapset, hyvä ammatti ja työ, rahaa, talo, mökki ja koira. Ei pitänyt enää joutua kokemaan surua, huolta, vihaa tai pettymyksiä. Olit päättänyt, että kaikki menisi hienosti.

Ja kuinkas sitten kävikään. Jokin tai aika monikin asia meni pieleen. Onnesta ei tullutkaan täysin rikkumatonta. Ei tullut hienoa ammattia, tai jos tuli, niin samalla se toi mukanaan joko aivan liikaa töitä tai ei töitä lainkaan. Puoliso ehkä petti tai jätti. Tai huomasit jossain kohtaa eläväsi kauniin lavastuksen keskellä, josta pyrit itse pois. Tai ehkä lapsista ei tullutkaan pelkkiä menestyjiä. Heihin liittyen saattoi herätä “empaattinen ahdistus” aivan liian usein. Mökki meni alta tai koira kuoli. Tai ehkä tuli sairautta, köyhyyttä, epäreilu oikeudenkäynti, hometalo tai jotain muuta ongelmaa. Asiat eivät siis menneet aivan kuin Strömsössä.

“Kaikki ei todellakaan mennyt lailla sadun”

En osaa sanoa, onko aiempina vuosina ja vuosikymmeninä koettu niin vahvasti tarvetta näyttää ulospäin menestyksen merkkejä kuin nyt koetaan. Lähden kuitenkin oletuksesta, että ihmisillä on aina ollut tarve näyttää toisilleen, mihin kohtaa sosiaalisia hierarkioita he ovat asettuneet – varsinkin, jos he ovat itse niissä korkealla. Tämä on varmasti ikiaikainen osa ihmisen selviytymisstrategioita yhteisöissä.

Mutta viime vuosien digiloikka ja sosiaalinen media ovat osaltaan huomattavasti korostaneet (saanko sanoa: pahentaneet) sosiaalisiin hierarkiaportaisiin rynnistämistä ja niissä kilpailua. Erityisesti sosiaalisessa mediassa kuka tahansa voi olla mitä tahansa, jos vain näkee riittävästi vaivaa. Oikeat kuvakulmat, oikeat kuvanmuokkauskeinot ja niin edespäin huolehtivat siitä, että suuri osa aivan tavallisista ihmisistä kuvautuu somen kautta julkisesti harvinaisen menestyvinä, onnellisina ja jopa täydellisinä. Kaikilla on ihanat elämät, matkat, vaatteet, parisuhteet ja sisustukset.

Tällainen internetissä toteutuva aikuisten nukkekotileikki ei olisi minkäänlainen ongelma tai haittaisi, jos ymmärtäisimme kunnolla ilmiön taustat sekä kirkastaisimme todellisuuden ja kyseisen leikin välisen eron. Mutta kun emme ymmärrä emmekä kirkasta. Monien mieliin on päinvastoin alkanut iskostua mielikuvia siitä, että Kaikkien Toisten Ihmisten elämä on aivan uskomattoman hyvää ja ihmeellistä. Tämmöinen käsitys herättää luonnollisesti itsessä epämukavan olon – “mitä minun vaatimaton elämäni on tuohon verrattuna?” Somesta kun löytyy aina joku jossain asiassa parempi, taitavampi, kauniimpi, komeampi, laihempi tai muuten vain hienompi ihminen, jolla on aivan älyttömän upea pyörä/talo/käsilaukku/auto/ura/puoliso/koru ja niin edespäin. Ei ole yllättävää, että tutkimusten mukaan runsas sosiaalisen median käyttö yhdistyy etenkin nuorilla masennus- ja ahdistuneisuusoireisiin.

Vaikka onni on hieno asia eikä sitä tarvitse kätkeä, itseäni mietityttää, miten helpolta kaikki näyttää ulospäin, jos “verta ja hikeä” ei näy missään. Tarkoitan tällä tavallista arkista puurtamista ja vaivannäköä, elämisen ja oppimisen työläyttä ja toisinaan taitojen omaksumisen hitauttakin. Jokaisen vähäistä monimutkaisemman taidon oppiminen vaatii nimittäin lahjakkuudesta riippumatta satoja tai tuhansia toistoja, hiomista ja hinkkaamista. Ei ole mahdollista olla taituri vaikkapa viulunsoitossa, jalkapallossa tai käsitöissä syntyessään. Joku viisas on sanonut, että harjoittelu on oikeastaan kontrolloitua epäonnistumista. Mutta entä kun emme enää jaa ja näe tätä puurtamista? Missä on pelkkien onnistuneiden suoritusten sijaan kuvauksia siitä, miten pitkään meni oppia tietty temppu tai koreografia? Ja mitä oppivat lapset ja nuoret harjoittelun, ponnistelun, kärsivällisyyden ja sitkeyden merkityksestä, kun he eivät pääse välttämättä todistamaan näitä hyveitä somessa tai livenäkään? (toim. huom. tosin koulussa ja esimerkiksi urheiluseuroissa tällaisia kokemuksia toki yhä jaetaan)

Elämä ei ole aivan pelkkää ruusuilla tanssimista

…vaan joskus pikemminkin legojen päälle paljain varpain astumista.

Sanotaan, että yksilön ongelmien määrä on vakio, ja jotain perää sanonnassa lienee. Jokaisella on haasteensa ja vaikeutensa. Ongelmamme vain ovat toisistaan erilaisia. Meillä on lisäksi pääasiassa todella rajallinen näkymä toistemme kokemuspiiriin. Elämme ja näemme vain oman maallisen taaperruksemme ja korkeintaan ehkäpä muutaman vierellä kulkevan läheisen taipaleet. Ihmiset pitävät ongelmansa herkemmin yksityisinä kuin onnistumisensa. Niin voi syntyä virheellisiä käsityksiä siitä, että monet muut pääsevät kovin helpolla, ja me emme.

Sellainen ajatus herättää paljon kielteisiä tunteita. Voi tulla kelpaamaton olo, suru, katkeruus, viha ja huonommuuden tunne. Saattaa nousta arvottomuutta kuvaavia ajatuksia. Myös ulkopuolisuus on tavallinen olotila, kun itsellä on ongelmia ja “toisilla ei”. Esimerkiksi vastaeronneet kertovat usein, että on todella vaikea mennä juhliin, jollaisiin on aiemmin mennyt puolison kanssa. Oma vaikea elämäntilanne voi tuntua muuttuvan sillä hetkellä aivan liian näkyväksi, jopa jotenkin hävettäväksi. Vaikka samaan aikaan jokaisella muullakin on omat, yhtä vaikealta tuntuvat ja mahdollisesti salatut murheensa.

Oma erityisluonteensa on vaikeuksilla, jotka eivät näy päälle päin. Esimerkiksi traumat ja mielenterveyden oireet voivat kuormittaa ja heikentää elämänlaatua ja -iloa, vaikka ne eivät välttämättä mitenkään näy. Tällöin kannettavaksi jää oikeastaan kaksinkertainen kuorma. On hankala olla, ja välttämättä syitä ei voi edes jakaa kenenkään kanssa. Onneksi viime vuosina mielenterveysoireilua koskeva stigma on lähtenyt vähenemään, kun asioista osataan puhua avoimemmin. Silti on hyvä muistaa, että ihmisistä ei suinkaan aina välity kuorma, jota he joutuvat kantamaan.

Haasteita tulee riittämään!

On mielestäni hienoa, jos jaksaa pitää leukaa pystyssä ja keskittyä tulevaisuudenuskoon ongelmista riippumatta. On arvostettavaa, jos kykenee itsereflektioon eli myöntämään, että “nyt ei mennyt kovin hyvin, ja toisen kerran tekisin toisella tavalla”. Ja erityisen hienoa on mielestäni, jos voi todeta ongelman edessä rehellisesti, että “tähän juttuun tarvitsen muita auttamaan”. Nämä kaikki edellä mainitut kuvastavat resilienssiä eli selviytymiskykyä, joka on kokoelma ominaisuuksia, taitoja ja kokemusta. Olennaista elämänlaadun näkökulmasta taitaa ollakin se, että oppii suhtautumaan vaikeuksiinsa rakentavasti. Joillakin on resilienssiä omasta takaa paljon. Toiset joutuvat etsimään ja tietoisesti kasvattamaan omaa selviytymiskykyä pikku hiljaa, taito taidolta tai jopa yrityksen ja erehdyksen kautta.

Miten sitten rakentaa omaa resilienssiä ajattelemalla? Tässä muutama harjoitus, joita voit kokeilla.

  • Tilanteen radikaali hyväksyminen: ihmiset käyttävät uskomattoman paljon energiaa vaikeita tunteita, ajatuksia ja mielikuvia kieltäen, torjuen tai vältellen. Psyykkinen energia kuluu tällöin ko. ponnisteluihin eikä ongelmien ratkaisemiseen. Kokeile sen sijaan radikaalia hyväksymistä (lainattu dialektisesta käyttäytymisterapiasta): ota hetki ja pysähdy vaikeuksiesi ääreen. Koeta ottaa tilanne juuri niin kuin se on, kaikkine epämiellyttävine tunteineenkin. Älä yritä muuttaa mitään. Keskity kokemaan kaikki ne ajatukset, tunteet ja mielikuvat sekä kehon tilat, joita voit havaita. Anna niiden käväistä tajunnassa – tarkkaile niitä kuin katsoisit lumihiutaleita tai kastepisaroita. Muista, että jokainen tällainen havainto on lopulta hetkellinen. Elämä on ja myös sinä olet jatkuvassa dynaamisessa muutostilassa. Niinpä vaikeat tunteetkin muuttuvat koko ajan, jopa loivenevat tai helpottavat.
  • Pistä tulppa sisäiselle kriitikolle: Kokemukseni mukaan suurimpia kriitikoita ihmiselle on hän itse. Siinä missä naapuria ja kaveria kohtaan ollaan suhteellisen suvaitsevaisia ja anteeksiantavaisia, useimmat ihmiset ovat itseään kohtaan melkein kammottavan ankaria, tylyjä ja joskus jopa solvaavia. Kun edessä on vaikeuksia, itsen haukkuminen ja moittiminen ei silti auta mitään. Päinvastoin, siitä tulee vain pahempi olo. Pistä siis tulppa kovimman kriitikkosi äänen vaimentamiseksi. Kuvittele tämä toimenpide mielikuvissasi. Voit hyödyntää myös muunlaisia mielikuvia, kuten kuvun asettamista kriittisen puolesi päälle sen vaikutuksen vähentämiseksi. Sano itsellesi: “minun ei nyt tarvitse kuunnella tätä moittimista ja kritisointia. Olen yrittänyt parhaani ja tulen edelleen yrittämään selvitäkseni ongelmistani.”
  • Jäsennä vaikeudet pienempiin kokonaisuuksiin: Useimpien aikuisten ihmisten merkittävät ongelmat ovat niin isoja, että niistä on vaikea saada otetta. Tällöin voi alkaa tuntua siltä, että ongelmalle ei kannata yrittää tehdä mitään. Esimerkiksi jos talous on pahasti kuralla, moni välttelee laskujen maksamista ja jopa laskukirjeiden avaamista. Huono puoli välttelyssä on, että se ei ratkaise ongelmaa. Muutenkaan asioiden päämäärätön murehtiminen ei aura mitään, vaan se vain lisää ahdistusta pitkän päälle. Siksi kokeile merkittävän ongelman kohdalla toisenlaista lähestymistapaa: jäsennä ongelma rauhassa huolellisesti. Tee esimerkiksi mindmap, lista, piirustus tai taulukko ongelmastasi. Kokoa aihetta sivuavien otsikoiden alle eri puolia ongelmasta. Käytä tähän riittävästi aikaa, lisäile päivien mittaan uusia asioita ja järjestele kokonaisuuksia toimivammiksi. Näin hahmotat paremmin ongelman osakokonaisuudet ja voit alkaa tehdä ratkaisusuunnitelmia yksi osakokonaisuus kerrallaan.
  • Näe arvosi ongelmien ulkopuolella: Ongelmat eivät ole sama kuin sinä, vaikka ne olisivat huomattava osa arkeasi. Vaikeuksista huolimatta sinulla on aivan samanlainen ihmisarvo kuin kaikilla muilla. Ongelmien ei tarvitse määritellä sinua ihmisenä. On myös hyvä muistaa, että useimmat ihmiset eivät ole itse valinneet ongelmiaan, tai ainakaan kaikkia niistä. Todellisuudessa ihmiset joutuvat hyvin vaikeisiin tilanteisiin hyvin monenlaisista syistä. Lisäksi kannattaa pyrkiä pitämään mielessä, että jokaisella ihmisellä on erilaisia puolia ja erilaisia sosiaalisia rooleja. Vaikka jollain elämänalueella olisi vaikeaa, voit pärjätä ja kokea myönteisiä tunteita jollakin toisella alueella. Esimerkiksi jos työelämässä ei suju, voit kokea nautintoa ja iloa ystävistä, parisuhteesta tai vaikka harrastuksista. Tähän tapaan jos maailmaa katselee, jo kaunis auringonnousu tai tuoreen leivän tuoksu voivat tuoda hetkellisiä onnen tunteita ihan riippumatta siitä, mitä ongelmia elämässä kokee.
  • Opi virheistäsi. Elämä on oppimista. Jokainen tekee virheitä. Jos ei tee mitään, se on ainoa tapa olla tekemättä virheitä. Ilman epäonnistumisia, virheitä, mokia ja vaikeuksia ei synny myöskään keksintöjä ja kehitystä. Luovuus on mahtava alusta, mutta se vaatii paljon harjoittelua, tekemistä, kokeilemista ja yrittämistä tuottaakseen sellaista uutta, josta on oikeasti hyötyä ja iloa itsellesi tai muille. Niinpä hyväksy käsite “elämänmittainen oppiminen” tässä mielessä osaksi taivaltasi. Mitä enemmän sinut olet sellaisen dynamiikan kanssa, että kaikki on koko ajan muutoksessa, joten osasi on sekä sopeutua että vaikuttaa muutokseen, sitä helpommalla pääset. Koeta kuitenkin olla tekemättä samoja virheitä systemaattisesti uudelleen ja uudelleen. Vaikeuksista voi aina yrittää havaita sen tai ne asiat, jotka voi tehdä seuraavalla kerralla vastaavassa tilanteessa toisin. Silti voit vaikuttaa käytännössä ainoastaan omaan tekemiseesi. Toisiin aikuisiin ei yleensä pysty paljonkaan vaikuttamaan.
  • Elä arvojesi mukaisesti: Tämä on tärkeää elämänlaatusi kannata. Joskus ongelmat ja vaikeudet ovat sellaisia, että niistä ei pääse eroon helposti. Jotkut vaikeudet ovat pysyvä osa elämääsi, haluat tai et. Niistä huolimatta on mahdollista etsiä toimintatapoja, jotka vastaavat mahdollisimman hyvin arvojasi. Esimerkiksi toisten ihmisten hyvä kohtelu on arvo, jota on mahdollista ylläpitää missä tahansa tilanteessa. Samoin arvostava ja myötätuntoinen suhtautuminen itseen. Tee lista omista tärkeimmistä elämänarvoistasi; nimeä esimerkiksi viisi. Mieti sitten yksityiskohtaisemmin, miten kyseiset arvot näkyvät elämässäsi tällä hetkellä ja miten ne mahdollisesti voisivat näkyä vielä lisää. Tee konkreettinen suunnitelma jostakin aivan pienestä askeleesta, jonka voit tehdä elääksesi vahvemmin arvojesi mukaisesti. Tätä kautta saat todennäköisesti tyydytystä ja hyvinvointia vaikeuksista riippumatta.

Published by Riikka Riihonen

Lastenpsykiatrian erikoislääkäri, LT, lasten ja nuorten kogn. psykoterapeutti

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: