Vanhemmuuden keskitien taitoja etsimässä

Miten tukea vanhemmuutta lapsen oireillessa? Miten saada aikaan muutos kohti parempaa aikaa, kun lapsen tai perheen psyykkinen ahdinko tuntuu vaikealta tai ylitsepääsemättömältä? Miten tuoda mielen hyvinvointia lapsen itsetuhoisuuden tai jäsentymättömän ja kaoottisen olon keskelle? Näihin kysymyksiin liittyen kirjoitan tämän blogikirjoitukseni.

Viimeisen parin vuoden aikana olen ollut erityisen kiinnostunut dialektisen käyttäytymisterapian (DKT) annista lastenpsykiatrisessa työssä. Dialektinen käyttäytymisterapia on psykoterapiasuuntaus, jonka loi alun perin professori Marsha Linehan ja jota sittemmin ovat kehittäneet eteenpäin monet tahot. Alkuperäinen DKT kehitettiin 70-luvulla vakavien tunnesäätelyvaikeuksien, kuten epävakaan persoonallisuushäiriön hoitoon. Sittemmin sitä on käytetty paljon muidenkin vaikeiden käytös- ja tunnesäätelyn ongelmien, esimerkiksi toistuvan masennuksen ja syömishäiriöiden hoidossa. Hoito koostuu yleensä ryhmään sijoittuvasta taitoharjoittelusta, yksilöterapeuttisesta tuesta ja avusta sekä mahdollisesti myös puhelintuesta.

DKT ymmärtää elämän dynaamisena kokonaisuutena, jossa pysyvää on vain kaiken jatkuva muuntuminen ja uudistuminen. Voimme hyväksyä tämän dynaamisuuden ja kuitenkin usein itse myös toimia aktiivisesti kielteisiksi koettujen tilanteiden muuttamiseksi. Voimme myös hyväksyä, että todellisuuteen on aina löydettävissä useita, ehkäpä jopa toisilleen vastakkaisia näkökulmia ja kokemuksia. Kuten blogitekstin alla linkkaamassani Maaria Koiviston katsausartikkelissa todetaan: “Käytännön dialektiikkaa voidaan ymmärtää tietoisena pyrkimyksenä avoimuuteen, kuten haluun ymmärtää, että ilmiöt ovat usein monisyisiä ja niihin on siksi yleensä useampia tulokulmia. Tällaista asennoitumista voidaan pitää kaikille hyödyllisenä taitona, koska sen oletetaan edistävän joustavuutta ja vastaavasti vähentävän psykologista jäykkyyttä, lukkiintumista ja polarisoitumista.” DKT hyväksyy todellisuuden sellaisena kuin se on ja samanaikaisesti tähtää tarpeelliseen muutokseen.

DKT lastenpsykiatrisessa hoidossa

Mitä DKT voi tarjota vanhemmuuteen tai lastenpsykiatrisiin ongelmiin? Koska ko. psykoterapiasuuntaus on kehitetty tunnesäätelyvaikeuksiin, se tuo osaltaan kiinnostavia tulokulmia erityisesti niihin tilanteisiin, joissa joko vanhemmilla tai lapsella on haasteita voimakkaiden tunteiden kanssa ja joissa mahdollisesti perheiden tilanteet ja vuorovaikutuskehät ovat lukkiutuneet kielteisiksi. Näinhän työssäni varsin usein näen olevan.

DKT:n näkökulmasta vaikeita tunteita pitäisi ja voi oppia kohtaamaan ja tuntemaan ilman, että niiden tunteminen johtaa toisia, itseä tai vaikkapa omaisuutta tuhoavaan käytökseen. DKT:n ajattelutavassa esimerkiksi viiltely on merkki siitä, että yksilö ei pysty tuntemaan tuskallisia tunteita sellaisina kuin ne hetkellisesti ovat, vaan tuntemisen sijaan helpommalta tuntuu vahingoittaa itseä ja kokea siten psyykkisen kivun sijaan fyysistä kipua (eli oikeastaan vältellä vaikeiden tunteiden kokemista). DKT:ssä terapeutti asennoituu potilasta kohtaan hyväksyvästi ja empaattisesti, mutta silti tukee potilastaan opettelemaan lisää taitoja, jotta hän voi selvitä vaikeista tunteistaan toimivammin.

Lastenpsykiatriassa DKT:n sovellettavuus liittyy paitsi lapsen omien tunne- ja käytöksen säätelyn taitojen edistämiseen, myös vanhempien auttamiseen ymmärtämään lastaan paremmin ja toisaalta vanhempien tukemiseen arvioimaan ja muuttamaan omia toimintatapojaan lapsen oireiden vähentämiseksi. Erityisen mielenkiintoinen kapiitteli tässä suhteessa ovat DKT:n keskitien taidot vanhemmille.

Vanhemmuutta vastakkaisilla navoilla ja niiden välissä

DKT:n mukaiset keskitien taidot vanhemmille ovat mielestäni todella kiinnostavia, koska niiden kautta tulee selkeästi näkyviin kaikkien meidän vanhempien omien tunne- ja käyttäytymisen taitojen kehittämisen tarve. On tärkeää, että hahmotamme myös vanhemmuuden jatkuvasti muuttuvana, dynaamisena prosessina, jossa vanhemman on syytä jatkuvasti arvioida vakiintuneita toimintatapojaan ja osittain ehkä myös muuttaa niitä. DKT esittelee tyypillisiä vanhemmuuden taitopuutoksia lasten ja nuorten tunnesäätelyvaikeuksien yhteydessä napojen käsitteen kautta ja tarjoaa työkaluja vanhemmuuden siirtämiseksi kauemmas navoista ja lähemmäs keskitietä.

Mitä tämä tarkoittaa? No, kuvittele mielessäsi vanhemmuuden toimintatapojen janoja, joiden päissä ovat saman toimintavan ääripäät eli navat. Jokainen vanhempi on asennoitumiseltaan jossain kohtaa kyseisellä vanhemmuuden toimintatavan janalla. Keskitie on alue napojen välissä. DKT:n mukaan vanhemmuuden keskitien löytäminen ja ylläpitäminen näillä janoilla tukee lapsen tai nuoren hyvinvointia, kun lapsella tai nuorella on tunnesäätelyvaikeutta. Navoilla itsepäisesti pysyminen sen sijaan pitää yllä lapsen tai nuoren ongelmia.

Esimerkkejä vanhemmuuden vastakkaisista navoista AKA janojen ääripäistä:

Liiallinen ankaruus – Liiallinen jousto

• Liiallinen ankaruus: oletko mustavalkoinen ihminen? Oletko mielestäsi tai muiden mielestä huomattavan jyrkkä? Haluatko osoittaa voimalla ja tarvittaessa pakottamalla lapselle tai nuorelle, että sinä määräät talossa? Ovatko sääntösi ehdottomia ja muuttumattomia? Oletko sitä mieltä, että lasten tulee näkyä mutta ei kuulua? Koetko, ettet koskaan voi joustaa lapsesi pyynnöstä? Jos tunnistat itsesi tästä kuvauksesta, saatat olla vanhempana liian ankara, eli olet kyseisen janan toisessa ääripäässä.
• Liiallinen jousto: oletko vanhempana tai ihmisenä epävarma oikeista toimintatavoista? Onko sinulla voimakas taipumus vältellä konflikteja tai jopa ehkä arastelet toisten kiukkua tai tunteenilmauksia? Oletko muiden mielestä liian kiltti tai joustava? Muutatko vanhempana perheenne sääntöjä koko ajan, jotta ei tule kiistoja? Oletko sitä mieltä, että lapselle ei koskaan tule aiheuttaa pahaa mieltä? Annatko periksi, jos lapsi protestoi jotain sovittua? Päätätkö ensin pitää jostain sopimuksesta kiinni, mutta annat periksi, jos lapsi ei vaikuta suoriutuvan vaatimuksestasi? Jos tunnistat itsesi tästä kuvauksesta, saatat olla vanhempana liian joustava, eli olet tällöin kyseisen janan toisessa ääripäässä.
• Mikä olisi keskitien kulkemista tämän janan osalta? Milloin olisit vanhempana tai ihmisenä tarvittavissa asioissa jämäkkä mutta kuitenkaan et täysin jäykästi asioihin suhtautuva? Milloin olisit lapsesi kannalta sopivan joustava mutta et kuitenkaan lepsu? Keskitien kulkeminen tässä asiassa mahdollistaa lapsellesi aggressiotaitojen haltuunoton ja toisaalta samanaikaisen turvallisuuden.

Ongelmakäyttäytymisen normalisointi – Normaalikäytöksen ongelmatisointi

• Ongelmakäytöksen normalisointi: Onko lapsellasi seuraavia käyttäytymisen muotoja: varastelu, päihteiden käyttö, itsetuhoinen käytös kuten viiltely, tuhoava käytös, jatkuva lintsaaminen koulusta, sääntöjen jatkuva rikkominen, muu epäsopiva tai toisia vahingoittava käytös tai aggressiivisuus? Oletko sitä mieltä, että nämä oireet kuuluvat lapsen tai nuoren tavalliseen kehitykseen eikä näistä kannattaisi turhan päiten alkaa hössöttää? Pidätkö edellä mainittuihin käyttäytymistapoihin puuttumista “kukkahattutäteilynä”? Viittaatko kintaalla tai suutut, jos joku sanoo lapsellasi olevan oireita tai ongelmia? Jos tunnistat itsesi kuvauksesta, saatat normalisoida lapsen tai nuoren todellista ongelmallista käyttäytymistä, eli olet tällöin kyseisen janan toisessa ääripäässä.
• Normaalikäytöksen ongelmatisointi: onko lapsesi pääasiassa kuuliainen, hyväkäytöksinen ja/tai kiltti? Pidätkö ongelmallisena, jos hän lintsaa kerran koulusta, jos hän jättää kerran-pari läksyt tekemättä lukuvuoden aikana, jos hän haluaa viettää vapaa-aikaa kavereiden kanssa, jos hän ei aina tee sovittuja kotitöitä tai jos hän toisinaan ilmaisee kielteisiä tunteitaan, kuten pettymystä, surua ja vihaa? Reagoitko edellä mainittuihin lapsen tai nuoren käyttäytymisiin antamalla tulikivenkatkuisen palautteen ja/tai rangaistuksen? Valittaako lapsi, että olet kohtuuton asettamissasi rajoissa? Onko hän epätoivoinen sen suhteen, että muut saavat tehdä asioita enemmän kuin hän – mutta et silti anna hänelle liekaa? Jos tunnistat itsesi tästä kuvauksesta, saatat tehdä ongelman lapsen tai nuoren normaalista, ikään sopivasta käyttäytymisestä, ja olet tällöin kyseisen janan toisessa ääripäässä. (Muuten, tästä ilmiöstä on tehty biisikin, nimittäin Maija Vilkkumaan kappale nimeltä Ei)
• Mikä olisi keskitien kulkemista tämän janan osalta? Voisitko olla avoimen kiinnostunut, kannustava ja hyvin vähäisissä määrin tuomitseva lapsesi kiinnostuksenkohteiden ja tekemisten suhteen? Uskaltaisitko kuitenkin puuttua sellaiseen käytökseen napakasti, jota yleisesti pidetään erittäin epätoivottavana tai vaarallisena? Voitko kuunnella lastasi ja antaa hänelle mahdollisuuden osoittaa vastuullisuuttaan, mutta samanaikaisesti kuitenkin huolehtia hänen turvallisuudestaan ja asettaa tarvittaessa tiukempia rajoja? Keskitien kulkeminen tässä asiassa mahdollistaa lapsellesi sen, että saa harjoitella vastuunottoa, kokea hyväksytyksi tulemista, mutta on myös sopivasti vanhempiensa turvaama.

Itsenäisyyteen pakottaminen – Riippuuvuteen tukeminen

• Itsenäisyyteen pakottaminen: odotatko lapsen tai nuoren selviävän omin avuin ilman aikuisen apua? Vaaditko häneltä esimerkiksi itsenäistä ja kypsää rahankäyttötaitoa, täydellisiä kotiaskareiden tekotaitoja tai ruuanlaittotaitoa ilman, että olet häntä asiassa huolellisesti ja riittävän pitkään opastanut? Pidätkö lasten keskinäisiä riitoja sellaisina, että lasten tulee ne itse selvittää? Käsketkö lapsen hoitaa itse yhteydenpidon opettajiin, terveydenhuoltoon tai viranomaisiin, vaikka hän ilmaisee, ettei osaa tai pysty? Mitätöitkö lapsen tunnetuen tarvetta, koska hän on jo tietyn ikäinen, jolloin hänestä sinun pitää selvitä ongelmistaan itse? Rajaatko voimakkaasti, missä asioissa ja tilanteissa olet lapsesi käytettävissä? Jos tunnistat itsesi tästä kuvauksesta, saatat yrittää pakottaa lastasi itsenäistymään liian nopeasti, jolloin olet tämän janan toisessa ääripäässä. (Olen sivumennen sanonut joskus sanonut jossain luentotilaisuudessa ääneenkin, että itsenäisyyteen pakottaminen on todellista “suomalaista tautiperintöä”. Meillä päin on ollut – kylläkin olosuhteiden pakosta – tapana voimakkaasti tukea ja suorastaan painostaa lapsia ja nuoria kasvamaan, kypsymään ja ottamaan vastuuta omasta elämästään hyvin aikaisessa vaiheessa.)
• Riippuvuuteen tukeminen: haluatko olla koko ajan mukana lapsesi kaikissa tekemisissä ja päätöksissä, vaikka hän osaa jo päättää joitakin asioita itse? Hoidatko suurimman osan lapsen asioista lapsen puolesta? Yritätkö säästää lastasi kaikilta kärsimyksiltä ja epäonnistumisilta, joten soittelet opettajille ja rehtoreille, viranomaisille, harrastuksenohjaajille tai muille vastaaville tahoille edistääksesi lapsesi asioita haluamaasi suuntaan? Pidätkö koko ajan yhteyttä lapseen, vaikka hän ilmaisee, että ei tarvitsisi jatkuvasti soitella tai viestiä? Yritätkö vaikuttaa lapsen musiikki-, vaate-, ruoka- tai muihin tottumuksiin ja makuun, koska sinulla on näistä oma voimakas mielipide? Estätkö lapsesi itsenäistymispyrkimyksiä, koska sinua hermostuttaa antaa lapsen kokeilla siipiään? Jos tunnistat itsesi kuvauksesta, saatat tukea lasta riippuvuuteen sinusta vanhempana, jolloin olet tämän janan toisessa ääripäässä.
• Mikä olisi keskitien kulkemista tämän janan osalta? Voitko tarjota aikuisena lapsellesi tukea, turvaa ja lohtua silloin, kun hän sitä todella tarvitsee, mutta edellyttää myös hänen kantavan sen verran vastuuta, mikä sopii hänen ikäiselleen ja kehitystasoiselleen lapselle? Voitko luopua ajatuksesta, että lapsen täytyy osata hoitaa tietyt asia ja auttaa häntä joissakin asioissa mahdollisesti ärtymyksestäsi tai toisenlaisista toiveistasi huolimatta? Tai voitko vähentää ylihuolehtivuuttasi ja antaa lapsellesi vapautta siten, mitä hän ikä- ja kehitystasollaan tarvitsee? Keskitien kulkeminen tässä asiassa mahdollistaa lapsellesi itsenäistymisen hallittavasti, hänen tahdissaan, ja edistää sekä omien rajojen tunnistamista että sisäisen turvallisuuden kokemusta myöhemmin.

Herättelevää, vai mitä?

Niin minustakin. Vanhemmuuden keskitien taitoihin liittyviä janoja olisi varmasti valtavasti muitakin, mutta nämä edellä olevat erityisesti nimetään DKT-taitomanuaalissa vanhempainryhmän aiheina ja vanhemmuuteen liittyvinä hoidon kohteina sellaisissa tilanteissa, joissa lapsella on käytös- ja tunnesäätelyn vaikeutta eli tunnepurkauksia tai vastaavaa ongelmatiikkaa.

Nämä janat ja napojen välissä oleminen pätevät itse asiassa meihin kaikkiin vanhempiin. Vanhempina olemme vuosikausia keskellä mahtavaa keskeneräistä prosessia, nimittäin lapsemme kasvua. Joudumme jatkuvasti pohtimaan, olemmeko joutuneet vahingossa tai tahallaan jonkin janan äärilaitaan, vai olemmeko vieläkin osanneet sitkeästi pysytellä keskitiellä. Joudumme koko ajan arvioimaan olemistamme janoilla uusiksi. Jotkut janat menettävät lapsen kehitysvaiheen muuttuessa merkityksensä, toiset nousevat entistä tärkeämmiksi. Myös kykymme tunnistaa paikkaamme kullakin janalla vaihtelee ainakin elämäntilanteen ja jaksamisen mukaan. Se on ymmärrettävää – ja silti voimme joka päivä pyrkiä toimivampaan asennoitumiseen vanhempina!

Lopuksi

Itselleni lastenpsykiatrina DKT antaa paitsi tutkimusnäyttöön pohjaavan viitekehyksen työskennellä vanhemmuuden ilmiöiden parissa, myös ymmärrettävän selityksen niille ilmiöille, joita lapsilla, nuorilla ja perheillä näen kliinisessä työssä. Jos lapsesi tai perheesi kärsii edellä mainituista oireista tai ongelmista, suosittelenkin siksi lämpimästi tutustumaan alla oleviin materiaaleihin ja jatkamaan perehtymistä tähän kiehtovaan ajattelutapaan, jonka voisi toivoa yleistyvän terveydenhuollon ja sairaanhoidon ulkopuolellekin esimerkiksi sosiaalitoimen ja perusopetuksen piiriin.

Lukemista DKT:sta

Maaria Koivisto: Dialektinen käyttäytymisterapia epävakaan persoonallisuuden hoidossa. Suomen Lääkärilehti 10/2021

Mielenterveystalo: Epävakauden omahoito-ohjelma

Rathus& Miller: DBT Skills Training Manual for Adolescents (kirja)

DKT-yhdistyksen nettisivut