Aggressionhallinta on kuin polkupyöräilyn opettelua (ei rakettitiedettä)!

Yksi perheiden tavallisimmista syistä hakeutua jälkikasvunsa kanssa lastenpsykiatriseen arvioon ja hoitoon on lapsen aggressiivinen eli vihamielinen käytös. Aggressiivisesti käyttäytyvä lapsi reagoi muiden näkökulmasta pieniinkin ongelmiin, muutoksiin tai pettymyksiin raivostumalla, huutamalla, lyömällä, puremalla tai vaikka heittelemällä tavaroita. Lapsen fyysinen aggressio kohdistuu usein perheenjäseniin, joille tilanne saattaa muodostua pitemmän päälle hyvin raskaaksi.

Jos kaksivuotias vetää näyttävät kilarit marketin maitohyllyn luona, se herättää aikuisissa lähinnä sympatian ja hellyytyksen tunteita. Jos kymmenvuotias toimii samoin, se alkaa jo aiheuttaa ihmetystä, kenties paheksuntaakin. Mitä isommasta lapsesta on kysymys, sitä poikkeavammalta aggressiivinen käytös ja toiminta alkaa näyttää lapsen sosiaalisessa ympäristössä. Kun puhutaan teini-ikäisestä, liika aggressiivisuus voi olla jopa invalidisoiva ilmiö, koska se estää ihmissuhteiden kehitystä ja toisaalta saattaa pelottaa ja uhata kaikkia, jopa aikuisia.

Aggressiivinen käytös voi näkyä kaikissa lapsen ympäristöissä tai vain osassa niistä. Näin ollen on tavallista, että vanhemmat eivät meinaa uskoa korviaan kuullessaan vaikkapa koulusta palautetta siitä, että heidän lapsensa käyttäytyy siellä väkivaltaisesti. Tämä ristiriita lapsen käytöksessä saattaa selittyä muun muassa eri ympäristöjen vaatimuksilla suhteessa lapseen. Kun lapsi toimii ryhmässä, hänen on kyettävä sekä ennakoimaan, tulkitsemaan että arvioimaan niin muiden kuin omaa toimintaansa. Aggressiivisen lapsen kyky näihin sosiaalisiin arvioihin on usein vääristynyt siten, että hän olettaa muiden haluavan haavoittaa häntä tai tehdä hänelle pahaa. Näin lapsi voi alkaa tulkita vahingossa itseen kohdistuneet törmäykset esimerkiksi tahalliseksi tönimiseksi tai kiusaamiseksi, mikä puolestaan voi nostaa vihan tunteita. Aggressiivinen käytös voi liittyä myös nöyryytyksen tunteisiin, joita lapsi tai nuori voi kokea muiden taholta.

Lapsen aggressiiviseen käytökseen on monenlaisia syitä, joista tavallisimmat ovat käytösongelmat ja uhmakkuus (jotka liittyvät tai eivät liity kasvatukseen tai sen puutteisiin), neuropsykiatriset erityispiirteet, sosiaalisten taitojen viive, lapsen kognitiivinen kypsymättömyys ja matala mieliala sekä traumakokemukset. Aggressiivisen käytöksen riskiä lisää myös lapsen näkemä tai kokema kaltoinkohtelu. Lapsen väkivaltainen käytös onkin aina jonkinlainen hälytysmerkki, jonka äärelle pitäisi pysähtyä miettimään.

Sanotaan, että lapsi on aggressiivisimmillaan 2-vuotiaana. Tämän jälkeen alkaa tapahtua lapsen sosiaalistumista ympäristön vaatimuksiin. Sosiaalistuminen käytännössä tarkoittaa, että lapsi saa vanhemmiltaan ja hoitajiltaan jatkuvaa ja yhtenäistä palautetta käytöksestään – siis sekä myönteistä että kielteistä – ja oppii vähitellen toimimaan siten, että saisi mahdollisimman paljon myönteistä huomiota. Tähän oppimiseen liittyy olennaisesti saavutettuja taitoja, kuten itsen rauhoittamisen taito, kyky ja halu ymmärtää toisten ihmisten viestejä sekä pyrkimys ja kyky käyttää rakentavampia keinoja kiukuttavassa tilanteessa. Näin siis silloin, kun asiat menevät putkeen.

Aggressiohan on oikeastaan valtava voimavara: jos tulet vihaiseksi, se todennäköisesti tarkoittaa, että oikeuksiasi on jollain lailla rikottu, tai ainakin tunnetasolla sinulla on sellainen kokemus. Pieni vihaisuus mahdollistaa oman puolen rakentavan pitämisen, mikä suojelee sinua. Mutta jos pienikin arkinen pulma, vaikkapa ylös jäänyt vessanpöntön kansi tai lattialla lojuvat perheenjäsenen likaiset sukat saavat sinut raivostumaan, elämästä tulee hyvin raskasta. Kanssaihmisesi saattavat alkaa karsastaa sinua. Ehkä kaverisikin välttelevät olemasta tekemisissä kanssasi, koska aggressiivisuus aiheuttaa meissä jokaisessa fysiologisia reaktioita: pulssi nousee, hengitys kiihtyy, voi tulla ahdistava olo… aggressiivisen ihmisen kohtaaminen ei kerta kaikkiaan ole mukavaa. Itseen kohdistuva sosiaalinen hylkiminen taas johtaa huonontuneeseen itsetuntoon, mikä altistaa jälleen vihaisuuden ja väkivaltaisuuden lisääntymiselle. Kierre on valmis.

Tämä kierre koskee myös lapsia, jotka toimivat väkivaltaisesti. Sen lisäksi, että he usein tulkitsevat sosiaalisia tilanteita väärin ja että heillä on usein puutteelliset itsehillinnän taidot, he saavat jatkuvaa kielteistä palautetta muilta käytöksestään. Ja muut ihmiset taas ovat useimmille meistä “peili”, jonka tuottama kuvajainen saa meidät tuntemaan itsemme joko hyväksi tai huonoksi tyypiksi. Aggressiivisesti käyttäytyvät lapset kokevat itsensä usein epäonnistuneiksi tai huonoiksi, mikä entisestään altistaa heidät ottamaan pahiksen roolin. Aggressio, joka on ollut lapsella alun perin reaktiivista eli tilanteisiin ja pettymyksiin liittyvää, saattaa ajan saatossa muuttua proaktiiviseksi eli keinoksi saada se, mitä haluaa. Nyrkki siis alkaa toimia konstina saada itselle hyötyä.

Niinpä aggressiivisesti käyttäytyvä lapsi tarvitsee apua ehdottomasti seuraaviin taitoihin: 1) keinoja nousevan aggression ja vihaisuuden käsittelemiseksi (mm. itsen rauhoittamisen taito, rakentava kiukun purkaminen), 2) keinoja pysäyttää väkivaltaisia impulsseja herättävä tilanne riittävän ajoissa ja 3) harjaantumista sosiaalisiin tilanteisiin ja sosiaalisten normien kirkastumista lapsen mielessä. Näitä taitoja voidaan opetella kodin lisäksi esimerkiksi ryhmissä (kuten ART, joka on tällä hetkellä suosittu käyttäytymisterapeuttinen ryhmämenetelmä). Lisäksi aggressiivisesti toimiva lapsi – kuten jokainen lapsi-  tietenkin tarvitsee myös myötätuntoa, ymmärrystä ja PALJON positiivista palautetta pienistäkin onnistumisista. Monellakaan väkivaltaisesti käyttäytyvällä lapsella ei ole aluksi juuri sisäistä motivaatiota opetella yo. juttuja – osaksi siksi, että heillä voi jo olla sisäistynyt käsitys siitä, että he ovat huonoja ja pahiksia (ja jos näin itsestään uskoo, miten voisi uskoa muutokseen kohti parempaa?). Mutta jos kyseisten taitojen harjoittelusta on lapsen kannalta jotain subjektiivista hyötyä, eli sillä voi saavuttaa jonkin etuisuuden, sitoutuminen harjoitteluun voi parantua. Myöhemmin lapsi tietenkin huomaa kokemuksellisesti, että aggressiivisuuden väheneminen on hyödyllistä muillakin tavoilla.

Miten sitten voi käytännössä tukea lapsen aggressiivisesta käytöksestä poisoppimista kotona? Siitä kirjoitan seuraavalla kerralla. Sillä välin voit lukea aggressiokasvatuksesta esimerkiksi Väestöliiton lastenpsykiatri Raisa Cacciatoren verkkosivuilta.  Raisa on kirjoittanut myös mainion aggressionhallintaan liittyvän opuksen nimeltä Kiukkukirja.

One thought on “Aggressionhallinta on kuin polkupyöräilyn opettelua (ei rakettitiedettä)!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s