Me erikoistuvat lääkärit joudumme opintojen loppuvaiheessa tenttiin, jossa testataan oman erikoisalan osaamista. Tentissä on muiden aiheiden ohella usein ollut esseekysymys liittyen meneillään olevaan hallituksen lapsi- ja perhepalveluiden (LAPE) muutosohjelmaan ja lastenpsykiatriseen palvelujärjestelmään. Omalla tenttivuorolla tämä kysymys ei osunut kohdalle, mikä vähän harmittaa :). Miksikö?
Siksi, että lastenpsykiatristen palveluiden järjestäminen on keskeinen lasten ja nuorten mielenterveyden häiriöihin liittyvä asia, jolla on vaikutusta oireiden lievittymiseen tai pitkittymiseen.
Pidän sitä siis tosi tärkeänä hoidollisestikin. Aiheen tärkeyteen omassa mielessäni vaikuttaa myös lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden paikoin niukka saatavuus, josta en näemmä väsy rutisemaan…
Mitä sitten kenen tahansa aikuisen tulisi tietää lastenpsykiatrisesta palvelujärjestelmästä?
Ensinnäkin lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut jaetaan perus- ja erityistason palveluihin. Perustasolla on esimerkiksi terveyskeskus, kouluterveydenhuolto ja perheneuvola. Perheneuvolaan kuka tahansa voi hakeutua ilman lähetettä, ja siellä työskentelee muiden työntekijöiden lisäksi myös lastenpsykiatreja. Perheneuvolaan hakeudutaan moninaisissa lasten ja perheiden ongelmissa. Erityistasolle eli lastenpsykiatrian klinikoihin hakeuduttaessa tarvitaan lääkärin lähete.
On todennäköistä, että perus- ja erityispalveluiden jako elää hieman LAPE-muutosohjelman myötä. Tällä hetkellä pohdinnassa on mm. perhekeskusmalli, jonka tarkoituksena on tarjota laajasti sosiaali- ja terveyspalveluita yhden luukun periaatteella.
Toiseksi, suuri osa perheistä ja lapsista käyttää vain avopalveluita, eli he eivät ikinä päädy lastenpsykiatriselle osastolle. Käyntejä avopalveluihin esimerkiksi perheneuvoloissa ja lastenpsykiatrian poliklinikoilla voi olla harvakseltaan, vaikkapa kerran kolmessa tai kuudessa kuukaudessa, tai toisaalta jopa viikoittain. Joskus työskennellään enemmän verkostoneuvottelujen avulla, joskus taas lapsi tarvitsee enemmän omia käyntejä.
Kaikki perheet eivät tarvitse samanlaisia mielenterveyspalveluita.
Kolmanneksi, lastenpsykiatrinen hoito ei ole (yleensä ;)) mitään taikatemppuja, vaan useimmiten yksinkertaisesti sopivan ja riittävän tuen järjestämistä lapselle. Siksi toisinaan lastenpsykiatrisen ongelman “hoidoksi” riittää vaikkapa päiväkotipaikka, pienluokkapaikka koulussa, toimintaterapiajakso tai vastaavaa palvelua.
Tämän vuoksi avaudun usein siitä, miten tärkeää on, että lasten ja nuorten julkisista palveluista ei säästetä liikaa!
Erilaisia hoitomuotoja mietittäessä on hyödyllistä, että mukana pohtimassa on perheen lisäksi eri yhteistyötahoja ja moniammatillinen työryhmä. Jotkut lapset hyötyvät lisäksi lääkityksestä, joista tavallisin on varmasti ADHD-lääkitys. Lääkitys on alue, jossa tarvitaan lastenpsykiatrin tai aiheeseen perehtyneen lääkärin erityisosaamista. Muilta osin lastenpsykiatria on moniammatillista työtä, jota on hyvin vaikea tehdä ilman psykologien, sosiaalityöntekijöiden ja sairaanhoitajien sekä kouluterveydenhuollon, puheterapeuttien, toimintaterapeuttien ja muiden yhteistyötahojen panosta.
Moniammatillista yhteistyötä pyritään käsittääkseni entisestään tiivistämään LAPE- muutosohjelman myötä.
Neljänneksi, lastenpsykiatrinen osastohoito on intensiivinen palvelumuoto, jota jotkut lapset tarvitsevat toipuakseen. Osastolla keskitytään yleensä siihen, mitä lapsella on mielessään ja ongelminaan ja pyritään auttamaan hänen pulmiaan esimerkiksi harjoittelemalla joitakin taitoja. Joillakin osastoilla ollaan yön ylikin vähän niin kuin leireillä, toisilla taas vain päivisin arkipäivinä. Osastohoito kestää yleensä viikosta, parista jopa pariin kuukauteen. Osastopaikoista on nykyisin usein pulaa, sillä (lasten)psykiatrisia osastoja on viime vuosina suljettu eri paikkakunnilla ilmeisesti säästöjen toivossa. Siksi sinne joutuu usein jonottamaan.
Jos ja kun lapsi tarvitsisi psyykkisistä syistä pitkäaikaista lastenpsykiatrista osasto- tai muuta laitosmuotoista paikkaa, sellaista voi olla nykyisin äärimmäisen vaikea löytää.
Tämä on keskeinen yhteiskunnallinen pulmakohta, johon toivon monen kiinnittävän huomiota, sillä nämä lapset ovat mielestäni tällä hetkellä suorastaan väliinputoajia. Miltä tuntuisi, jos sinulla olisi vaikkapa krooninen tulehdussairaus, johon tarvitsisit hyvin pitkäaikaista sairaalahoitoa, mutta sinulle kerrottaisiin, että tällaista palvelua ei oikeastaan Suomessa ole, eli joutuisit pärjäilemään vaivan kanssa kotioloissa? Aivan vastaava tilanne on tällä hetkellä joillakin lapsilla, joilla on jo nuoressa iässä massiivisia vaikeuksia esimerkiksi vakavan mielialahäiriön, vakava-asteisten käytösongelmien tai psykoottisten oireiden vuoksi. Nykyisin nämä tilanteet ratkaistaan yleensä moniammatillisesti, ja tarvittavia palveluita pyritään räätälöimään (lue: nyhtämään) eri tahoilta. Jatkossa toivoisin kuitenkin, että palveluketjuissa olisi huomioitu myös nämä paljon apua tarvitsevat lapset paremmin.
Tarvitsemme siis selvästi myös pitkäaikaisia osastohoitopaikkoja tai vähintään nykyistä enemmän ns. tavallisia osastopaikkoja, jos trendi jatkuu samanlaisena!
Toinen keskeinen byrokratiaan liittyvä pulmakohta on 12-13-vuotiaiden lasten ja nuorten psykiatrinen hoito tietyiltä osin. Suomessa lastenpsykiatrit hoitavat perinteisesti vain alle 13-vuotiaita lapsia, ja tämän jälkeen lapsi siirtyy nuorisopsykiatrian piiriin. Tämä ei olisi muuten ongelma, mutta kyseisten yksikköjen erilliset rahahanat tekevät tilanteesta pulmallisen. Vaikka murrosikään tullessa tietyt psyykkiset ongelmat yleistyvät, eri yksiköiden budjetissa pysymisen paine näyttää joskus aiheuttavan sen, että taitekohdassa lapsi tai nuori voi joutua odottamaan pitempään tarvitsemaansa hoitoa. Jatkossa pitäisi lasten mielenterveyspalvelut järjestää mielestäni niin, että “raha seuraa potilasta”. Tämä vähentäisi nuoruusiän taitekohdan gappeja.
Miksi kirjoitin lastenpsykiatrian palvelujärjestelmästä?
En haluaisi, että palvelujärjestelmä on viidakko, josta lukiessasi käännät heti sivua ohittaen koko asian. Sen sijaan on tärkeä pitää mielessä, että nämä palvelut on rakennettu kansalaisia varten. Niitä pitää tuntea edes hieman, jotta voi vaikuttaa asioihin. Siispä: tutustu LAPE- ohjelmaan netissä, tutustu mielenterveyspalvelujen rakenteeseen, tutustu oman kuntasi palveluihin ja anna niistä palautetta. Pystyt vaikuttamaan omalta osaltasi siihen, että palvelut muuttuisivat käyttäjäystävällisempään suuntaan. Se taas tekee yhteiskunnasta mielekkäämmän monelle, välillisesti myös sinulle ja läheisillesi.
Vanhemmuuden hyvä boogie 