Mistään lasten ja nuorten mielenterveyttä liippaavasta teemasta ei ole viime vuosina puhuttu niin paljon kuin digilaitteiden käytöstä. Lukuisat tahot ovat tuoneet näkökulmiaan esille. Huolta on syntynyt muun muassa todetusta kielen kehityksen viivästymisestä digilaitteiden varhaisen tai liiallisen käytön vuoksi, keskittymiskyvyn ongelmien yleistymisestä ja niiden yhteydestä liialliseen digilaitteiden käyttöön, ja on jopa syntynyt ajatus siitä, että digilaitteet ja some ovat lasten ja nuorten lisääntyneen mielen pahoinvoinnin keskeinen taustatekijä. Myös Suomessa tehdään digilaitteiden vaikutuksista erittäin kiinnostavaa tutkimusta, yksi esimerkki uunituoreesta tutkimushavainnosta täällä.
Tutkijasieluisena ihmisenä on kiinnostanut jo pitempään käydä läpi sitä, mitä tiede pystyy tällä hetkellä toteamaan digilaitteiden käytön yhteyksistä mielenterveyteen. Tutkimuksia on tietenkin lukuisia ja tutkimusasetelmia samoin: joissakin tutkitaan “keitä tahansa”, toisissa taas tarkastellaan nimenomaan mielenterveydeltään oireisia koehenkilöitä. Suurin osa aiheen parissa tehdyistä tutkimuksista kattaa kuitenkin nuoria ja nuoria aikuisia, ei itse asiassa lapsia. Aika monissa tutkimuksissa niputetaan kaikki mahdollinen digilaitteiden käyttö yhteen, kun toisissa keskitytään pelkkään sosiaaliseen mediaan, siinäkin ehkä vain Facebookiin. Joissakin tutkimuksissa myös vanha kunnon TV on mukana digilaitteiden kategoriassa. Tutkimuksia on sekä aktiivisesta (tuottavasta) että passiivisesta (seuraavasta) sosiaalisen median käytöstä.
Useimmat olemassa olevat digilaitteiden mielenterveysvaikutuksia kartoittavat tutkimukset perustuvat tutkittavien omaan raporttiin digilaitteiden käytöstään, minkä luotettavuutta on syytä aina pohtia. Tutkittavien määrät ovat tutkimuksissa pääosin, kuten usein tällä alalla, verrattain pieniä. Kontrolliryhmien suhteen on vaihtelevuutta, ja tutkimuksissa havaitut tilastolliset erot kontrolliryhmiin nähden pääosin pieniä. Laadullisesti tällä hetkellä käytettävissä olevissa tutkimuksissa on paljon puutteita (ks. Orben 2020), joten tulkintojen tekeminen on yksinomaan niiden perusteella vaikeaa. Tutkimuksissa on kuitenkin osoitettu monenlaisia yhteyksiä digilaitteiden ja erilaisten asioiden välillä – mutta syy-seuraussuhteista ei vielä ole riittävää näyttöä (lue Ferguson et al 2022) .
Olemassa olevan tutkimustiedon perusteella ei voida vielä myöskään sanoa, että juuri sosiaalinen media olisi päällimmäinen lasten ja nuorten mielenterveysoireiden juurisyy. Tällä hetkellä aiheesta käytävä vilkas julkinen keskustelu ei tunnu huomioivan esimerkiksi sitä, että sosiaalisen median ja digipelien ongelmallinen ja/tai liiallinen käyttö keskittyy useimmiten lapsille ja nuorille, joilla on muutenkin elämässään huomattava määrä muita mielenterveysoireiden riskitekijöitä. Tällöin liiallinen keskittyminen digilaitehuoleen vie keskustelun helposti harhateille, kun pitäisi yhtä lailla olla huolissaan heikoista elämäntavoista (esimerkiksi vähäinen nukkuminen, yksipuolinen tai muuten pulmallinen syöminen), yksin jäämisestä, kiusatuksi tulemisesta, lapsiperheköyhyydestä, osattomuudesta virikkeiseen arkeen, vanhempien mielenterveys- ja päihdeongelmista sekä monen lapsen koulunkäyntiin liittyvistä aika isoistakin haasteista. En usko toisaalta oikein kenenkään ajattelevan, että digilaitteiden ja somen kieltäminen nuorilta lopettaisi tykkänään heidän mielenterveyden oireilunsa. Itse pitäisin tärkeämpänä, että perhe-elämä olisi jokaiselle turvallista ja pääosin myönteistä, kaikille löytyisi kiva kaveri ja mielekästä tekemistä vapaa-ajalla, ja että koulussa saatavilla olisivat tarvittavat tukitoimet.
Uskon, että varsinkin joidenkin ryhmien kohdalla kielteisiä syy-seuraussuhteita digilaitteiden käytön vaikutuksista mielenterveyteen ja hyvinvointiin pystytään lopulta tutkimuksissa pitävästi osoittamaan, mutta tässä vaiheessa on varhaista sanoa, koskeeko mielenterveysoireiden kasvun riski väestöä laajemmin. Toinen asia on se, että digiympäristöillä on tutkitusti myös positiivisia mielenterveysvaikutuksia, ja kolmantena tiedostettavana asiana netissä voidaan tarjota kynnyksettömästi ja ilmeisen arkivaikuttavasti myös lasten ja nuorten mielenterveysoireiden hoitoa. Miten vaakakuppi näiden tekijöiden osalta kunkin lapsen tai nuoren kohdalla asettuu, voi riippua hyvin monesta asiasta.
Mitä viimeisimpien meta-analyysien perusteella voidaan sanoa digilaitteiden käytön yhteyksistä lasten ja nuorten mielenterveyteen?
Seuraavassa käyn lyhyesti läpi muutamien viime aikoina julkaistujen meta-analyysien tuloksia digilaitteiden käytön yhteyksistä mielenterveyteen liittyviin asioihin. Kuten arvata saattaa, aineistoa on valtavasti, joten aukoton tämä luettelo ei suinkaan ole. Hain kirjallisuutta yliopiston kirjastosta hakusanoilla “digital media use and mental health and meta-analysis”, joten voit itsekin tarkemmin tutkia artikkeleita esimerkiksi samaa hakua käyttäen.
Nanin ja muiden meta-analyysissa (2024) tutkittiin sosiaalisen median ja sosiaalisen ahdistuneisuusoireilun mahdollista yhteyttä. Tässä meta-analyysissa oli mukana 27 tutkimusta. Tutkijat pohjustivat aiheen kuvaamalla ns. sosiaalisen ahdistuneisuuden kompensaatiomallia, jonka mukaan sosiaalisesti ahdistuneet ihmiset pyrkivät pitämään yllä sosiaalisia kontakteja mieluummin digilaitteiden kautta, koska live-tilanteissa oleminen on sosiaalisesti ahdistuneelle vaikeampaa. Samalla myös harjaantuminen sosiaalisissa tilanteissa kärsii, kun ennemmin kommunikoidaan digimaailmassa. Tutkijat löysivät yhteyden sosiaalisen median käytön ja sosiaalisen ahdistuneisuuden välillä, mutta eivät syy-seuraussuhdetta (eli sitä, että sosiaalinen media johtaisi sosiaaliseen ahdistuneisuuteen: “these findings deepen our understanding of the bigger picture of how social media use relates to mental health. However, as we will discuss in future directions, what this relationship means about causal links still remains unclear”. Mitä mahdollisesti tuoda tästä meta-analyysista vanhemmuuteen: jos lapsi/nuori on sosiaaliseen ahdistuneisuuteen taipuvainen, pidä huolta, että hän pääsee ja joutuu myös livemaailman tilanteisiin eikä uppoudu ainoastaan digimuotoisiin ihmiskontakteihin.
Useissa meta-analyyseissä on selvitetty ns. “ongelmallisen sosiaalisen median käytön” (problematic social media use, PSMU) yhteyttä masennusoireisiin. Miten ongelmallinen käyttö on määritelty? Esimerkiksi Huangin ja muiden meta-analyysissa (2022) se määriteltiin näin: “behavioral addiction as inability to control of use, functional impairment and continuing involvement in the behavior regardless of its negative impacts.” Toisin sanoen ongelmallisella käytöllä tarkoitetaan jo oikeastaan toiminnallista riippuvuutta sosiaalisen median palveluista, johon liittyy ns. vieroitusoireita ja hakeutumista haitoista huolimatta riippuvuuden pariin. Huangin meta-analyysissa – ei kovin yllättävästi- todetaan, että toiminnallinen riippuvuus sosiaalisen median palveluista on kohtalaisen voimakkaasti yhteydessä mielenterveyden oireisiin kuten masennukseen ja ahdistuneisuuteen. Samansuuntaisia tuloksia on saatu myös mm. turkkilaisessa väestössä Yigiterin ja muiden meta-analyysissa. Kummassakaan ei kuitenkaan otettu kantaa syy-seuraussuhteiden olemassaoloon. Mitä mahdollisesti tuoda tästä vanhemmuuteen: huolehdi, että lapsi/ nuori ei ajaudu liialliseen riippuvuuteen laitteista. Aseta digiaikarajoja ja valvo niiden toteutumista. Jos huomaat lapsen/nuoren olevan laiteriippuvainen, puutu tilanteeseen aktiivisesti, vähennä digilaiteaikaa lapselta, tee digilaiteajan vähennyssopimus nuoren kanssa, ja hae tarvittaessa ammattiapua.
Digilaitteiden käytön vaikutuksesta unensaantiin on keskusteltu julkisuudessa paljon. Hanin ja muiden meta-analyysissa selvitettiin sekä “tavanomaisen” digilaitteiden käytön yhteyksiä nukkumiseen että ongelmallisen digilaitteiden käytön (PSMU) yhteyksiä nukkumiseen. Mukana oli yhteensä yli 40 000 tutkittavaa. Heidän tutkimuksensa perusteella havaittiin korrelaatio: suurempi digilaitteiden käyttö on yhteydessä todennäköisempiin ongelmiin unen laadussa. Eri laitetyypeillä oli tämän meta-analyysin perusteella erilainen vaikutus uniasioissa. Tutkijat nostivat esille myös aiemmat havainnot siitä, että jo esikouluikäisillä mutta myös teineillä digilaitteiden käyttö vaikuttaa myöhäistävän nukkumaanmenoaikoja. Mitä mahdollisesti tuoda tästä vanhemmuuteen: huolehdi lapsen/ nuoren nukkumaanmenoajoista. Auta häntä mieluiten luopumaan laitteiden käytöstä jo selvästi ennen nukkumaanmenoaikaa. Esimerkiksi tunti ennen nukkumaanmenoa muihin puuhiin siirtyminen voi olla varsin hyvä ajatus. Huolehdi, että lapsen/ nuoren unirytmi ei pääse liiallisesti siirtymään myöhemmäksi. Jos niin käy, digiaikarajoitukset sekä rytmin kääntö ovat tietysti välttämättömiä.
Ramadhanin ja muiden meta-analyysissa 2024 käytiin läpi 10 tutkimuksen tulokset siitä, miten sosiaalisen median käytön vähentäminen vaikuttaa mielenterveyteen. Meta-analyysissa mukana olevat tutkimukset olivat keskenään varsin heterogeenisia. Tutkimuksen perusteella havaittiin pieni/kohtalainen tilastollisesti merkittävä yhteys sosiaalisen median käytön vähentämisen ja masennusoireiden vähentymisen välillä. Merkille pantavaa oli, että some-ajan vähentäminen saattoi tutkimuksesta riippuen olla vain 15-20 minuuttia päivässä, tai toisaalta esimerkiksi totaalinen käyttökatko viikon ajan. Osassa tutkimuksista huomioitiin vain Facebookin käyttö, osassa laajemmin eri palveluita (Instagram, Reddit, Snapchat, Tiktok jne). Tämän meta-analyysin mukaan näiden tutkimusten perusteella ei havaittu tilastollisesti merkittävää yhteyttä sosiaalisen median käytön vähentämisen ja mielen hyvinvoinnin, stressin määrän tai elämään tyytyväisyyden välillä. Omasta näkökulmastani sosiaalisen median käytön vähentämisen mahdollinen vaikutus masennuksen lievenemiseen ei sinänsä ole mikään ihme. Sosiaalisessa mediassa tapahtuu, kuten on paljon puhuttu julkisuudessa, runsaasti epätervettä vertailua, joka voi kolahtaa erityisesti masentuneeseen yksilöön ja ylläpitää masennusoireita. Toisaalta esimerkiksi masennuksen kognitiivispohjaisessa hoidossa ensimmäinen tehtävä on aina saada asiakas tekemään enemmän mukavia asioita, elämään ja kokemaan (= ns. käyttäytymisen aktivointi). Näin ollen sosiaalisen median vähentäminen on itse asiassa linjassa masennuksen kognitiivispohjaisen hoidon kanssa: kun ei vietä kaikkea aikaansa digilaitteella, ehtii kokea muuta mukavampaa tai merkityksellisempää, ja mieliala nousee. Mitä mahdollisesti tuoda tästä vanhemmuuteen: jos lapsi tai nuori on masentunut, pyri tarjoamaan hänelle sosiaalisen median sijaan mukavia tekemisiä ja virikkeitä, ja auta tarvittaessa ihmissuhteiden kanssa. Huolehdi, että lapsi/nuori ei imeydy liikaa sosiaaliseen mediaan livemaailman sijaan. Keskittykää lapsen/nuoren kanssa tekemään, kokemaan ja erityisesti haalikaa iloa ja onnistumista tuottavia kokemuksia.
Mikä siis olisi viisautta digilaitteiden käytössä tämän ajan vanhempana?
Koska tutkimustietoa on jo paljon, mutta sen perusteella on kuitenkin vaikea vielä tehdä luotettavia johtopäätöksiä, vanhempana on tärkeä olla jatkossakin valppaana ja punnita omat toimintatavat tarkasti. Onhan selvää, että lapset ja nuoret tarvitsevat runsaasti rajoja ja rakkautta myös digilaitteiden käyttötapojen suhteen. Ei se silti mitään rakettitiedettä ole, vaan näitä tavallisia arjen juttuja:
-Huolehdi, että perheessä on digilaitteiden suhteen sääntöjä. Sääntöjä tietysti kannattaa neuvotella yhdessä perheen kesken ja päivittää säännöllisesti. Sellaiset säännöt eivät tietenkään toimi, joita kukaan ei noudata. Esimerkiksi ei kannata puhua “ruutuajan valvomisesta”, jos lapsen puhelimeen liittyy jonkinlainen sääntö, mutta sama lapsi voi kuitenkin vapaasti käyttää esimerkiksi talouden tabletteja, pelikonsoleita, tietokoneita ja niin edespäin. Mitä ikinä digisääntöjä teille luodaan, sääntöjen noudattamisen valvominen on aikuisen vastuulla.
-Ihan pienten lasten ei tarvitse eikä kannata käyttää digilaitteita. WHO:n nykyinen suositus on, että alle 2-vuotiaille ei ole tarjolla ruutuaikaa lainkaan. Ruudulla ei opi laajentamaan sanastoa tai käyttämään puhekieltä, joka on keskeinen pienen lapsen kehityksen alue. Oman äidinkielen oppiminen on keskeinen ajattelua edistävä väline, ja sitä tarvitaan läpi elämän. Siksi kielen oppimista pitäisi vaalia. Niin sanottu “laiterauhoittaminen” eli hermostuneen lapsen houkuttelu ruudun ääreen “unohtamaan kiukkunsa” ei myöskään opeta lapselle toimivia käyttäytymisen tai tunnesäätelyn keinoja. Siksi erityisesti pienen lapsen tulisi elää muualla kuin netissä, eli live-vuorovaikutuksessa.
-Ole kiinnostunut siitä, mitä lapsi tai nuori medioissa tekee. Missä palveluissa lapsi tai nuori aikaansa viettää? Vaikka aikuista ei tämä sinänsä kiinnostaisi, siitä olisi hyvä olla tietoinen. On aika eri asia, jos nuori katsoo askartelu- tai kokkausvideoita, tai sitten videoita vaikkapa anoreksiaan yllyttävästä tai itsetuhoisesta käyttäytymisestä. On eri asia pelata Tetriksen kaltaista peliä kuin Fortnitea tai GTA:ta. Vanhempana sinun on myös tärkeä tietää, minkälaista materiaalia lapsesi somessa mahdollisesti julkaisee.
-Huolehdi, että voit tarvittaessa säädellä lapsen digilaitteiden käyttöä aikarajoin. Tähän on olemassa mm. käteviä sovelluksia. Pidä kuitenkin myös yllä keskusteluyhteyttä asiasta, ja pyri käytäntöihin, joita lapsi tai nuori pystyy noudattamaan. Digilaitteet ja netti eivät näillä näkymin häviä maailmasta, mutta on ilmeistä, että elämässä pääpaino pitäisi olla muissa asioissa kuin virtuaalitodellisuudessa. Meidän kivikautiset aivomme eivät ole sopeutuneet jatkuvaan ärsyketulvaan – sitä täytyy tavalla tai toisella säädellä.
-Muista, että Suomessa medioiden ikärajat ovat lakisääteisiä, eivät suosituksia. Se tarkoittaa, että jos elokuvan tai digipelin ikäraja on 16 tai 18 vuotta, ette perheenä noudata lakia, jos lapsi saa kyseisille medioille altistua. Lain noudattaminen on pääasiassa vanhemman tehtävä ja vastuulla. Mediasisällöillä saattaa olla yhteyksiä esimerkiksi aggressiivisen käyttäytymisen esiintymiseen tietyillä lapsilla tai nuorilla, joten vanhempana kannattaa olla suhteellisen tarkkana tämän asian kanssa.
-Sosiaalisiin medioihin ei pitäisi olla mikään kiire. Niissäkin on selkeät ikärajat, joita on tarpeen ja välttämätöntä noudattaa. Jos lapsi tai nuori somepalveluissa on mukana, vanhempana on tärkeä huomioida se, että lapsen yksityisyys säilyy. Yksityisasetusten muokkaaminen mahdollisimman tiukoiksi on sosiaalisiin medioihin mennessä myös hyvä vaihtoehto.
-Auta lastasi toimimaan digimaailmassa turvallisesti ja puhukaa yhdessä siitä, mitä voi tehdä joutuessaan ongelmiin. Nyt jo tutkimusten mukaan tiedetään, että vaikka kiusaaminen ei ole kovin merkittävästi yleistynyt digilaitteiden johdosta, kyberkiusaamisen vaikutukset mielenterveyteen ovat ilmeisesti kuitenkin jonkin verran suurempia kuin perinteisen kiusaamisen (ks. Li et al 2024). Tähän näyttää liittyvän muun muassa se, että kiusaamiseen käytettävien materiaalien, kuten kuvien, videoiden ja viestien leviämistä on vaikeampi “eristää” ja estää, kuin perinteisemmän kiusaamisen. Netissä voi toki joutua monenlaisiin muihinkin vaikeuksiin, kuten esimerkiksi seksuaalisen houkuttelun eli groomingin kohteeksi (lue aiheesta lisää esim täällä). On tärkeää, että lapsi tai nuori voi kertoa myös vaikeista digikokemuksistaan luotettaville aikuisille, jotka puolestaan auttavat, tukevat ja puuttuvat, mitä ikinä lapsi onkaan kohdannut.
-Ja lopuksi poliitikoille sanoisin: liika digilaitteiden käyttö on arkijärkeen perustuen yksi riskitekijä lapsen kehitykseen ja mielenterveyteen liittyen, mutta on ilmeistä, että nimenomaan riskitekijöiden kasautuminen on se peikko, jota pitäisi pelätä. Eli meillä on yhteiskunnassa tietty joukko lapsia ja nuoria, joiden elämässä on liiallisen digilaitteiden käytön ohella monenlaista kärsimystä, osattomuutta, köyhyyttä, oppimisen ongelmia, heikosti tukevia läheissuhteita, väkivaltakokemuksia, fyysistä sairastamista, läheisten päihde- ja mielenterveysongelmia. Tällöin se aikamäärä, jonka lapsi tai nuori viettää virtuaalitodellisuudessa, ei suinkaan välttämättä ole keskeisin hänen ongelmistaan. Joskus se voi olla jopa suojaava tekijä raa´alta elämän todellisuudelta, jossa lapsi tai nuori elää. Niinpä yhteiskunnan voimavarat kannattaisi suunnata enimmäkseen isoihin yhteiskuntaa läpileikkaaviin teemoihin, kuten lapsiperheköyhyyden voittamiseen tai peruskoulun voimaannuttamiseen, eikä digiaikaa koskevaan polemiikkiin. Olennaista on, että tässä ajassa ja ihan jokaisessa ajassa lapset tarvitsevat emotionaalisesti, sosiaalisesti ja fyysisesti turvallisen ympäristön, jossa on jaksavia aikuisia, jotka pystyvät huolehtimaan lapsen arjen rakenteista, sekä ihmissuhteita, joissa lapsi saa kokea myönteistä vuorovaikutusta, lämpöä ja hyväksytyksi tulemista niin vanhempien kuin ikätovereiden kanssa.
Tutkimusviitteet tässä blogitekstissä
Children’s screen time and psychosocial symptoms at 5 years of age – the role of parental factors. Niiranen, J., Kiviruusu, O., Vornanen, R. et al. BMC Pediatrics 24, 500 (2024).
Like This Meta–Analysis: Screen Media and Mental Health Ferguson, Christopher J. ; Kaye, Linda K. ; Branley-Bell, Dawn ; Markey, Patrick ; Ivory, James D. ; Klisanin, Dana ; Elson, Malte ; Smyth, Mark ; Hogg, Jerri Lynn ; McDonnell, Dean ; Nichols, Deborah ; Siddiqui, Shahbaz ; Gregerson, Mary ; Wilson, June Borden, Kathi A. Professional psychology, research and practice, 2022-04, Vol.53 (2), p.205-214
Teenagers, screens and social media: a narrative review of reviews and key studies. Orben, Amy. SOCIAL PSYCHIATRY AND PSYCHIATRIC EPIDEMIOLOGY, 2020-04, Vol.55 (4), p.407-414
Traditional bullying and cyberbullying in the digital age and its associated mental health problems in children and adolescents: a meta–analysis. Li, Chao ; Wang, Ping ; Martin-Moratinos, Marina ; Bella-Fernández, Marcos ; Blasco-Fontecilla, Hilario. European child & adolescent psychiatry, 2024-09, Vol.33 (9), p.2895-2909.
Is Social Media Use Related to Social Anxiety? A Meta–Analysis Nan, Yuanfeixue ; Qin, Jiaqi ; Li, Zichao ; Kim, Natalie Garyeung ; Kim, Steffie Sofia Yeonjoo ; Miller, Lynn Carol.Mass communication & society, 2024-05, Vol.27 (3), p.441-474
Impacts of digital social media detox for mental health: A systematic review and meta–analysis. Ramadhan, Roy N. ; Rampengan, Derren D. ; Yumnanisha, Defin A. ; Setiono, Sabrina BV ; Tjandra, Kevin C. ; Ariyanto, Melissa V. ; Idrisov, Bulat ; Empitu, Maulana. Narra J, 2024-08, Vol.4 (2), p.e786
A meta-analysis of the problematic social media use and mental health Huang, Chiungjung. International journal of social psychiatry, 2022-02, Vol.68 (1), p.12-33, Article 0020764020978434
The Relationship Between Problematic Social Media Use and Depression: A Meta–Analysis Study Yigiter, Mahmut Sami ; Demir, Seda ; Dogan, Nuri. Current psychology (New Brunswick, N.J.), 2024-03, Vol.43 (9), p.7936-7951
Electronic Media Use and Sleep Quality: Updated Systematic Review and Meta–Analysis. Han, Xiaoning ; Zhou, Enze ; Liu, Don. Journal of medical Internet research, 2024-04, Vol.26 (1), p.e48356-e48356, Article e48356
Vanhemmuuden hyvä boogie 