Mikäs tällainen otsikko on? Selitys on seuraava: näin eräs ystävä tapaa kommentoida lapsilleen, kun he narisevat tai kitisevät jotain arjessa. Tokaisu on minusta todella fiksu. Miksi? Siitä lisää alla.
Tärkeintä on tulla kuulluksi
Lapsen arjessa on jatkuvasti kohtia, joissa hänen toiveillaan ei ole isoa merkitystä. Aamulla herätään siihen aikaan, kun vanhemman on herättävä. Koulussa tai päiväkodissa käydään jonkun muun tekemän aikataulun mukaisesti. Ruokaa on tarjolla pääsääntöisesti silloin, kun aikuinen sitä ennättää laittaa. Harrastukset ovat tiettyinä päivinä ja tiettyyn aikaan – eivät välttämättä silloin, kun lasta huvittaa mennä. Lapsen väistämätön ja ihan normaali osa monissa tilanteissa on tyytyä siihen, mitä aikuinen sanoo.
Siksi on mielestäni aivan mahtavaa, jos vanhempi voi kuitenkin osoittaa huomioivansa lapsen toiveita arjessa, vaikka niitä ei voisikaan heti toteuttaa. Miten se tehdään? Yksi tapa on juuri tuo ystäväni tapa. Huumorilla höystetty tokaisu “palvelupyyntönne on vastaanotettu” kuvastaa sensitiivistä, lapsen tarpeet huomioivaa vanhemmuutta. Se on keino ilmaista: “kuulin, mitä sanoit. Sanomasi on arvokas ja tulen ottamaan sen huomioon.”
Jokainen ihminen haluaa tulla kuulluksi – myös lapsi. Mikään ei ole parantavampaa, kuin saada kokemus siitä, että joku läheinen todella näkee, kuulee ja ymmärtää juuri minua. Lapsi tuntee itsensä arvokkaaksi, kun aikuinen asettuu hänen asemaansa. Ja toki kuulluksi tulemisella on voimaa myös aikuiselämässä. Vaikka ratkaisuja elämän pieniin tai isoihin ongelmiin ei olisi tarjolla välittömästi, mikään ei lohduta enemmän kuin se, että joku vaikuttaa myötäelävän niissä mukana.
Miten vanhempana voisi osoittaa kuulevansa lapsen toiveita?
Faktahan on se, että elämässä ei voi saada kaikkea. Lapset eivät kuitenkaan tätä vielä tiedä, joten he saattavat pyytää kalliita tavaroita, ulkomaanmatkoja tai jotain muuta, mikä ei ole mahdollista. Usein näitä pyyntöjä höystetään perusteilla: “kaikilla muillakin on…” Pienemmät lapsetkin haluavat milloin mitäkin – valvoa, syödä aamupalaksi suklaata, kaverinsa lelun, samanlaisen korun kuin kaverilla ja näin edespäin. Miten suhtautua vanhempana näihin vaatimuksiin?
Kun vanhempi haluaa osoittaa kuulevansa lastaan, tullaan validoimiseen eli tunteiden tai toiminnan vahvistamiseen. Validointi on keino näyttää, että lapsen tai nuoren viesti meni ns. jakeluun. Validoiminen on kuitenkin tekniikka, jota aika harva käyttää luonnostaan. Sitä voi onneksi harjoitella ja opetella soveltamaan tietoisesti.
Validointi voi kuulostaa esimerkiksi tällaiselta: “Kuulin, mitä sanoit. Olisit halunnut niin kovasti valvoa tänään!” “Ymmärrän, että sinua ärsyttää, sillä sinusta meidän olisi pitänyt ottaa tänään karkkia!
Validoinnin idea EI siis ole se, että lapsi saisi aina haluamansa, vaan se, että lapselle kerrotaan, miten ymmärrettävää on, mitä hän tuntee ja mitä hän haluaisi. Validoinnin onnistuminen edellyttää sanojen lisäksi yleensä myös toisen ihmisen tunteen arvaamista ja sen ilmaisemista validoitavalle. Jos lapsi on vihainen, hänet kannattaa siis kohdata jämäkällä, lievästi ärtynyttä tunnetta matkivalla äänensävyllä – vaikka aikuinen ei olekaan ärtynyt. Tai jos lapsi on surullinen, aikuinen voi käyttää puheessaan vähän surullisempaa äänensävyä tai nuottia. Vaikka moni lapsi on aluksi siitä hämmästynyt, validoimisen keino toimii parhaiten, kun siinä on mukana myös tällaista äänensävyllä ilmaistua tunnetilan vahvistamista. Lisää validoinnista täällä lastenpsykiatri Raisa Cacciatoren kertomana.
Hämmentävintä ja mukavinta validoinnissa on se, että se yleensä toimii kaikenikäisten lasten kanssa – mutta myös aikuisten kanssa! Kun ihmisellä on “tunne päällä”, validoiminen uppoaa kuin veitsi voihin. Aivan hetkeksi tunteen kokijan valitus tai nurina voi itse asiassa voimistua, mutta tunteen valta hellittää nopeasti, kun se on kuultu ja oikeaksi vahvistettu. Kokeile tätä myös asiakaspalvelutilanteissa, töissä, opinnoissa tai vaikkapa parisuhteessa.
Aikuisen myötätunto kasvattaa myötätuntoon kykeneviä lapsia
Validoiminen sisältää aina seuraavan tärkeän viestin lapselle: “sinun kokemuksesi on täysin ymmärrettävä, ja kuka tahansa kokisi vastaavalla tavalla sinun asemassasi. Niinpä kyse on loppupeleissä isosta teemasta: myötätunnon jalon taidon opiskelusta.
Myötätuntoisuus ei ole juurikaan perinnöllinen ominaisuus, vaan se on oman kokemuksen kautta opittava taito. Ja myötätunnon taidosta on yksilölle merkittävää hyötyä. Myötätuntoisuus on ensinnäkin yksi osa resilienssiä eli selviytymisen taitotilaa (josta lisää täällä). Toiseksi, myötätuntoinen lapsi on taitava kaverisuhteissaan, koska hän osaa ottaa toiset huomioon, mikä tuottaa lapselle (ja vanhemmille) iloa. Kolmanneksi: myötätuntoisuus tuottaa etua sosiaalisissa tilanteissa myös aikuisiässä. Myötätuntoinen pääsee yksinkertaisesti pidemmälle.
Ystäväni tokaisu toimiikin siksi mitä suurimmassa määrin lapsen selviytymisen edistämisen työkaluna – vähäeleisellä mutta tyylikkäällä tavalla. Se on validointia hänen tavallaan. Entä mikä on sinun tapasi validoida oman lapsesi kokemusta?
P.S. Lisää muun muassa validoimisesta voit lukea myös noin kuukauden päästä ilmestyvästä tietokirjastamme Kuinka kiukku kesytetään.
Vanhemmuuden hyvä boogie 