Mitä pitäisi tietää lasten ja nuorten psykoottisista oireista? Ne ovat yleinen mutta valitettavan huonosti tunnettu kapiitteli lasten ja nuorten kanssa työskentelevien toimijoiden ja vanhempien keskuudessa.
Kun medioissa keskustellaan psykoosista tai psykoottisista oireista, kuten harhaluuloista tai aistiharhoista, tullaan nopeasti hyvin harvinaisiin mutta sitäkin valitettavampiin tilanteisiin, kun vahvasti psykoottinen ihminen tuottaa toiselle ihmiselle vahinkoa oireidensa vuoksi. Tämäntyyppiset mediassa raportoidut tapahtumat kuitenkin ovat vain äärimmäinen jäävuoren huippu. Psykoottiset oireet ovatkin pääasiassa aivan jotain muuta kuin yllä mainitut tilanteet, eivätkä ne yleensä tuota vaaraa kenellekään. Oireiden yleisyyttä kuvastavat joidenkin tutkimusten arviot siitä, että jopa 20 prosentilla ihmisistä on joskus psykoottistyyppisiä oireita. Valitettavasti median tapa käsitellä aihetta voi osaltaan ylläpitää vaikeutta keskustella tämäntyyppisistä kokemuksista realistisemmin. Harva uskaltaa puhua psykoottistyyppisistä oireista, jos pelkää tulevansa nähdyksi “hulluna” tai vaarallisena niiden vuoksi.
Psykoosiriskioireita on monilla jossain vaiheessa elämää.
Oletko koskaan kuullut äänen, joita muut eivät voi kuulla? Oletko nähnyt jotain ylimääräistä, ovatko värit tuntuneet jossain tilanteessa poikkeavilta tai esimerkiksi ovatko asioiden mittasuhteet muuttuneet? Oletko kokenut ylimääräisen henkilön läsnäolon, vaikka paikalla ei ole ollut ketään muuta? Nämä kaikki ovat ns. aistihairahduksia – pieniä ja tavallisia aivotoimintamme kiemuroihin liittyviä ilmiöitä, joista kuitenkin harvoin kavereille tai muillekaan tulee puhutuksi.
Aistihairahdusten lisäksi monella ihmisellä esiintyy joskus ajatusvääristymiä, jotka tarkoittavat tavalla tai toisella ei-todenmukaisia ajatuksia. Voimakkaina tällaisia epärealistisia ajatusvääristymiä voi kutsua harhaluuloiksi, jolloin ne käsitteellistetään psykoosiriskioireiksi. Harhaluulot voivat koskea monenlaisia teemoja – esimerkiksi kahden toisistaan erillisen asian kuviteltua, taikauskoista yhteyttä (“jos syön tämän voileivän, joku putoaa Aurajokeen”) tai vaikkapa itseen kohdistuvaa uhkaa tai vaaraa (“naapurit puhuvat minusta pahaa selän takana”). Lievinä ajatusvääristymät ovat usein niin arkisia ja mitättömiä, että niihin ei tarvitse puuttua millään tavalla; ne ovat ajattelutapojen normaalivaihtelun rajoissa. Esimerkiksi usko yksisarvisten, henkien tai muiden suojaavien voimien läsnäoloon voi olla jollekin ihmiselle elämää rikastuttava asia. Jos kyseisestä uskomuksesta ei ole haittaa, ei sille tarvitse tehdä mitään, vaikka se ei jonkun toisen näkökulmasta vastaisikaan todellisuutta.
Milloin puhutaan psykoosista? Milloin on syytä huolestua?
Vaikka yllämainittuja, hieman poikkeavia aistikokemuksia ja ajatusvääristymiä on monilla ihmisillä joskus, sekä harhaluuloja että aistihairahduksia voidaan pitää psykoosiriskioireina, jos ne toistuvat usein tai jos niillä on vaikutusta arkeen ja toimintakykyyn. Jos esimerkiksi lapsi tai nuori alkaa jäädä koulusta pois, koska on nähnyt epämääräisiä hahmoja koulumatkan varrella, tai jos usko enkeleihin tai muihin yliluonnollisiin/kuviteltuihin asioihin alkaa vallata yhä voimakkaammin lapsen tai nuoren mieltä ja käyttäytymistä arjessa, on syytä pysähtyä asian äärelle.
Jos mietit aikuisena, olisiko sinun puututtava lapsen tai nuoren tilanteeseen, voit pohtia esimerkiksi seuraavia kysymyksiä: tekeekö lapsi tai nuori usein asioita, joita aistihairahdukset tai ajatusvääristymät edellyttävät? Vaikuttaako hän vetäytyvän kaverisuhteista? Vaipuuko hän yhä enemmän omaan maailmaansa? Jos näin on, tilanteeseen olisi puututtava, ja lapsi tai nuori olisi ohjattava mielenterveysammattilaisen arvioon.
Psykoosi on tila, jossa ihmisen aistikokemukset, ajatukset ja niistä syntyvät tulkinnat eivät enää joko osittain tai täysin vastaa todellisuutta. Psykoottista oireilua esiintyy eritasoisena. Puhutaan dimensionaalisesta ajattelusta, jossa huomioidaan se, miten paljon ihminen uskoo harha-aistimustensa tai -luulojensa olevan totta, ja miten paljon ne vaikuttavat hänen toimintakykyynsä ja arkeensa. Psykoosissa kokemus todellisuudesta on siinä määrin häiriintynyt, että tämä ristiriita alkaa tuottaa mittavia ongelmia arjessa. Varsinainen puhjennut psykoosi on hoidettava sairaus, johon tarvitaan usein sekä lääkehoidon että psykoterapian yhdistelmää. Joskus psykoosi johtaa sairaalahoitoon ja jopa potilaan väliaikaiseen tahdosta riippumattomaan hoitoon. Varsinkin lapsilla ja nuorilla täyteen puhjennut psykoosi on äärimmäisen harvinainen. Psykoosin puhkeaminen on tyypillisintä nuorilla aikuisilla.
On hyvä tietää, että ennen varsinaista psykoosin puhkeamista useimmilla on ennakko-oireita (prodromaalioireita), joihin kuuluu noita yllä mainittuja aistiharhoja ja harhaluuloja, joskin vähemmässä määrin tai harvemmin kuin varsinaisessa psykoosissa. Ennakko-oireena voi olla myös erilaisia kehollisia vaivoja, esimerkiksi vahva tunne siitä, että on sairastumassa fyysisesti, sekä toimintakyvyn laskua opinnoissa tai työelämässä.
Miten voisi ajatella lapsen tai nuoren aistiharhoista tai harhaluuloista?
- Monella aivan tavallisella lapsella on joskus aistihairahduksia tai ajatusvääristymiä. Niitä ei kannata pelätä eikä niihin tarvitse heti suhtautua kovin huolestuneesti. Lapsi ja nuori saattaa kehityksellisesti vielä olla ns. harmaalla alueella siten, että hän on ajoittain epävarma, mikä ympärillä on totta ja mikä kuviteltua. Lapsen mielikuvitus voi hetkellisesti tehdä tenän – aivan samoin kuin aikuisen mieli voi laukata esimerkiksi kauhuelokuvan katsomisen tai painajaisen näkemisen yhteydessä. Yleensä lapsen tai nuoren mielenterveyden kannalta riittää, kun aikuinen pysyy kiinni realiteeteissa eikä mene lapsen tai nuoren todellisuudesta poikkeaviin kokemuksiin liikaa mukaan. Ole siis turvallinen aikuinen lapsellesi – normalisoi lapsen aistihairahdus/ajatusvääristymäkokemusta, äläkä uppoudu liikaa lapsen tai nuoren ahdistukseen. Esimerkiksi jos lapsi pelkää pelottavan pelihahmon ilmestyvän nurkan takaa, voi tätä pelkoa lempeästi ymmärtää, mutta silti samalla tukea lasta ihan normaaliin arkiseen tekemiseen ja menemiseen. Lisäksi pelottavat pelit tai muun median voi laittaa joksikin aikaa tauolle, jos ne vaikuttavat lapseen liikaa.
- Moni ihminen – niin lapsi kuin aikuinen – voi kokea psykoottistyyppisiä oireita kuormittuneena. On esimerkiksi melko tavallista, että masentuneella ihmisellä on jonkin verran psykoosiriskioireita. Nämä oireet vähenevät, kun masennusta hoidetaan. Kliinisen kokemuksen perusteella vaikuttaa myös siltä, että jotkut ihmiset ovat taipuvaisia kokemaan psykoottistyyppisiä oireita stressin seurauksena – vähän samalla tavoin, kun joku toinen saa migreenin tai vaikkapa ärtyvän suolen oireita stressaantuessaan. Olemme yksilöllisiä siinä, miten suhtaudumme henkiseen ja fyysiseen kuormitukseen. Tämä ei suinkaan tarkoita, että psykoottistyyppisiä oireita kokeva ihminen olisi sairastumassa psykoosiin.
- Valitettavasti lasten ja nuorten aistihairahdukset ja harhaluulot ovat usein luonteeltaan epämiellyttäviä tai pelottavia. Ongelma ei yleensä oikeastaan olekaan se, että ihminen kokee tällaisia tavallisesta poikkeavia elämyksiä, vaan se, että oireet vaikuttavat liian vahvasti lapsen tai nuoren käytökseen tai tekemiseen. Toisin sanoen se, miten kyseisiin aistihairahduksiin tai ajatusvääristymiin suhtaudutaan, on usein ratkaisevaa. Tulkitaanko esimerkiksi ihmisen kuulemat äänet tosiksi, vaikkapa henkien tai vastaavien tuottamiksi? Vai onko lapsella tai nuorella mahdollisuus aikuisen tuella pohtia, mitä vaihtoehtoisia selityksiä omille aistikokemuksille on? Tyypillinen vaihtoehtoinen, realistisempi selitys vaikkapa ääniharhoille olisi, että ne ovat sittenkin kokijan omia ajatuksia. Tai jos kuulee ullakolta kolinaa, se ei ehkä olekaan hirviö vaan tuulen mukana heiluvien oksien ääni kattoa vasten. Lapsi tai nuori tarvitsee myös psykoosiriskioireissa peilausta aikuisen kanssa: mikä on totta ja mikä ei, minkälaisia todenmukaisempia selityksiä oireille ja pelottavillekin kokemuksille voidaan löytää?
- Toisin kuin yleisesti luullaan, varsinaisen psykoosin puhkeamista voi ehkäistä. Itse asiassa useimmat ihmiset, joilla on psykoosiriskioireita, eivät koskaan sairastu psykoosiin! Jos oireita on paljon tai ne haittaavat elämää, moni lapsi tai nuori saa apua psykoterapiasta, jonka suhteen näyttöä on kertynyt erityisesti kognitiivis-behavioraalisen psykoterapian hyödystä (CBT). Kyseinen psykoterapiamuoto auttaa lasta tai nuorta prosessoimaan tulkintojaan aistihairahduksista tai ajatusvääristymistä. Terapiassa saatetaan käsitellä esimerkiksi yllä mainittuun naapureita koskevaan pahanpuhumispelkoon liittyen, mikä “todistusaineisto” tukee pelkoajatuksen paikkansapitävyyttä tai mikä kumoaa sen paikkansapitävyyden. Jotkut lapset tai nuoret tarvitsevat myös lääkehoitoa, jos harhat tai harhaluulot ovat kovin ahdistavia tai muuttavat arkea voimakkaasti.
- Kuten monissa muissakin psyykkisissä oirekuvissa, mielekäs arki ja tyydyttävät sosiaaliset suhteet ylläpitävät lapsen tai nuoren todenmukaista ajattelua, koherenssia ja psyykkistä hyvinvointia. Koulussa pärjääminen, kaverisuhteet, harrastukset, riittävä uni, hyvä ravitsemus, liikunta ja yhdessäolo perheen kanssa ovat siten tärkeitä elementtejä, kun tuetaan lasta tai nuorta, jolla on psykoosiriskioireita. Yksilön psyykkistä hyvinvointia parantamalla vähennetään psykoosiriskioireiden voimaa ja, merkitystä. Psykoosiriskin pienentämiseen kuuluu luonnollisesti myös lapsen kuormitus/stressitason monitoroiminen ja kuormituksen kasvuun reagoiminen riittävän aikaisessa vaiheessa. Näin ollen yhteistyö koulun ja muiden tahojen kanssa on usein tarpeen.
Lopuksi haluaisin vielä mennä aiheeseen, johon vanhemmat hädin tuskin uskaltavat kajota edes ammattilaisen vastaanotolla. Monessa suvussa saattaa olla joku, joka on aikanaan sairastanut psykoosin tai jopa saanut skitsofreniadiagnoosin. Tilanne on ymmärrettävästi vanhemmille hyvin pelottava, jos sitten omalla lapsella ilmeneekin psykoottistyyppisiä oireita. Aikuisen ei kuitenkaan tarvitse tällaisissakaan tilanteissa mennä kovin pitkälle omissa katastrofiajatuksissaan. Skitsofrenia on nimittäin, vaikkakin vakava mielisairaus, äärimmäisen harvinainen, ja koskettaa aikuisiässäkin vain noin yhtä prosenttia väestöstä. Skitsofrenian ennaltaehkäisyssä aivan samat keinot ovat tärkeitä kuin muissakin mielenterveyden asioissa: mielekäs elämä, sujuva arki ja riittävät sosiaaliset kontaktit tukevat kenen tahansa mielen hyvinvointia. Psykoosiriskioireet eivät myöskään useinkaan johda varsinaiseen psykoosin puhkeamiseen.
Lisäksi vielä pieni jälkikirjoitus. Kannabiksen käytön yleistyessä on hyvä muistaa, että sitä käyttävien nuorten psykoosin puhkeamisen riski on kasvanut muihin nuoriin verrattuna. Joten vaikka nuoret pitävät kannabista usein “vaarattomana” päihteenä, muistiin ja tarkkaavuuteen liittyvien ongelmien lisäksi myös psykoosiriskioireilu voi vahvistua käytön myötä, ja psykoosi voi puhjeta jopa vähäisen marihuanan käytön johdosta. Tästä moni nuori ei vielä ole kovin tietoinen.
Tämän kirjoituksen asiantuntijana toimi HUS Nuorisopsykiatrian johtava psykologi, psykoterapeutti ja kliinisen psykologian dosentti Niklas Granö. Kiitos, Niklas!
Lisäluettavaa aiheesta:
Psykoosin ehkäisyn mahdollisuudet. Matti Penttilä, Sanna Huhtaniska, Erika Jääskeläinen ja Niklas Granö. Duodecim 2017
Nuorten psykoottistyyppisten oireiden kliininen merkitys. Maija Lindgren, Sebastian Therman ja Niklas Granö. Duodecim 2016
Psykoosiriskissä olevien nuorten ja nuorten psykoottisten häiriöidenpsykoterapeuttiset hoitomuodot. Systemaattiseen kirjallisuushakuun perustuva katsaus. Vera Gergov, Klaus Ranta, Nina Lindberg, Thea Strandholm, Veli-Matti Tainio, Leen Ehrling, Mauri Marttunen. Duodecim 2015
Vanhemmuuden hyvä boogie 