Miten puhua lapselle ikätasoisesti vaikeista asioista?

Törmäsin eräällä keskustelupalstalla seuraavaan tuskailuun. Palstalla oli juuri vilkkaasti keskusteltu, miten voi kertoa lapselle surullisesta asiasta, mihin joku kommentoi, että lapselle kannattaa puhua vaikeista asioista  ikätasoisesti. Mutta sitten tokaistiin tärkeä pointti: eihän missään opeteta, mitä ikätasoinen puhe on!

Mitä on ikätasoisuus?

Lyhyesti, lapsen ikätason huomioon ottaminen tarkoittaa, että aikuinen arvioi hänen kehitystasoaan ja kykyään ymmärtää erilaisia asioita, sekä käyttää tätä tietoa arjen tilanteissa tai vaikkapa vaikeista asioista puhuttaessa.

Tärkeimpänä tekijänä lapselle ikätasoisesti puhuttaessa on huomioitava tietenkin kronologinen ikä. Jokainen aikuinen varmasti kertoo luonnostaan esimerkiksi avo/avioerostaan ihan eri tavoin kolmivuotiaalle kuin kolmetoistavuotiaalle.

Esimerkiksi näin:

Tavalliselle 3-vuotiaalle: “äiti ja isä tykkää sinusta mutta haluaa jatkossa asua eri kodeissa. Sinulle tulee kaksi kotia. Silloin on vähemmän riitelyä. “

Tavalliselle 13-vuotiaalle: “Ihmissuhteet ovat monimutkaisia, ja vaikka välitämme toisistamme, emme enää halua jatkaa parisuhdetta, koska riitelemme niin paljon. Olet varmaan huomannutkin. Olemme kuitenkin aina sinun vanhempiasi yhdessä, ja molemmat rakastamme sinua.”

Toisin kuin yleisesti ajatellaan, lapsen kehitystaso ja ymmärrys ei kuitenkaan riipu pelkästään iästä. Osa lapsista on ikäistään kypsemmän oloisia, toiset taas selvästi vielä “raakileita” ikäisekseen. Tämä tulee vastaan työssäni mm. siten, että tavallista isokokoisemmat lapset, joista joku voi olla tunne-elämältään vielä epäkypsä, joutuvat kyseisen ilmiön takia toisinaan vaikeuksiin. Meillä aikuisilla kun on taipumus päätellä helposti lapsen koon perusteella, että mitä isompi, sitä ymmärtävämpi.

Oma lukunsa liittyy tietenkin lapsiin, joilla on varsinaista todettua kehitysviivettä. Kehitysviiveinen/-vammainen lapsi saattaa käytökseltään ja käsityskyvyltään vastata selvästi pienempää lasta, vaikka ikää olisi jo kertynyt. Tätä asiaa ei kuitenkaan voi arvioida päällepäin. Pelkkä kehitysvammadiagnoosi ei siis vielä kerro tässä mielessä paljoakaan. Lievästi kehitysvammaisista lapsista osa pärjäilee koulussa tukitoimien avulla ihan mukavasti, osan kehitys taas viivästyy aina vain lisää tai jopa pysähtyy. Kehitysviiveiselle lapselle vaikeista asioista puhumista tulisi mukauttaa vastaamaan lapsen tosiasiallista ymmärryskykyä.

Ikäistään kypsemmistä lapsista

Aloitetaanpa siitä, mikä on normaalia. Jos lapsi on kognitiivisesti vahvoilla eli älykäs, hän saattaa ymmärtää jo varsin pienenä asioita, jotka ovat muille vaikeita vielä pitkään. Hän saattaa myös olla (mutta huom! Ei suinkaan ole aina!) ikäistään taitavampi käsittelemään tunteitaan. Kognitiivisesti vahvoilla oleva lapsi saattaa pystyä käsittelemään mielessään asioita ikätoveria ketterämmin, mikä auttaa häntä selviämään vaikeuksistaan. Esimerkiksi haaveellinen ja ajatuksiinsa uppoutuva ADD-lapsi kompensoi usein älykkyydellä ja hyvällä muistillaan juttuja, jotka menevät tarkkaamattomuuden takia aivan ohi. Haasteena toki on ikätasoa kypsemmän oloisen lapsen kohdalla, miten lapsen päällepäin välittyvä monenlainen kyvykkyys ja pärjäävyys ei vahingossa johtaisi siihen, että lapsi jää liikaa oman onnensa nojaan vaikeista asioista puhuttaessa. Osaavatko aikuiset pitää sordiinoa päällä ja olla kertomatta lapselle ihan kaikkea aikuisten asioista, vaikka hänen älynsä ja kykynsä ymmärtää asioita näin “kutsuisikin” tekemään? 

Kun lukee naistenlehtiä, niissä puhutaan usein aikuisista, jotka ovat lapsena joutuneet kannattelemaan omia vanhempiaan. Tämä ei tietenkään ole mitenkään toivottavaa. Mutta jos lapselle käy näin eikä hän voi syystä tai toisesta pysyä enää vain “lapsen maailmassa”, hän kypsyy toki muita nopeammin ja alkaa vaikuttaa ikäistään vanhemmalta. Tämä muutos tapahtuu usein niin fyysisesti kuin henkisesti. Tutkimuksista tiedetään, että esimerkiksi sota-alueilla lapset tulevat muita aiemmin murrosikään. Onkin adaptiivista kasvaa nopeasti aikuiseksi sekä fyysisesti että psyykkisesti, jos ympärillä on vakavaa uhkaa. Hintansa sillä kuitenkin on, kun toisaalta tiedetään, että pitkään leikkivillä lapsilla on tasapainoisempi psyykkinen kehitys. Ei siis ole suotavaa, että lapsi joutuu liian aikaisin omaan varaansa. Ja vaikka lapsi vaikuttaa kypsältä, vaikeista asioista puhuttaessa on tällaisenkin lapsosen kohdalla yhä pidettävä kirkkaana mielessä, että kyseessä on vasta lapsi.

Ikäistään epäkypsemmistä lapsista

Kuten yllä mainitsin, osa lapsista on ikätasoaan epäkypsempiä joko kognitiivisilta tai tunnetaidoiltaan.

Tällaiselle lapselle ei välttämättä voi kertoa pamauttaa vaikeita asioita tuosta vain, vaan hänen yksilölliset tarpeensa olisi hyvä ottaa huomioon. Hänen voi olla esimerkiksi vaikea ymmärtää syy-yhteyksiä ja abstrakteja käsitteitä, tai hänellä voi olla yllättävää reagointia vaikkapa melko tavallisissa yllätys- tai muutostilanteissa, joissa samanikäiseltä lapselta yleensä jo odotetaan ihan muuta.

Esimerkiksi neuropsykiatrisesti oireilevat lapset sietävät usein hyvin huonosti muutoksia. Vaikka tapahtuma olisi sinänsä toivottu, kuten perheenjäsenen syntymä tai perheen muutto uuteen kotiin, tällaiselle lapselle kannattaa varata riittävästi aikaa sekä muutosasiasta kertomista että siihen sopeutumista varten. Muutokseen voi tällöin valmistautua pala palalta. Nepsy- lapsi, joka voi olla tunne-elämältään viiveinen, tarvitsee aikaa siihen, että hän saa toistuvasti puhua asiasta, kertoa tuntemuksiaan ja ajatuksiaan ja suoraan sanottuna myös tarvittaessa kaataa huonoja fiiliksiään vanhemman “tunneämpäriin”. Nepsy-lapsen oma tunneämpäri (joskus hyvin pieni sellainen) kun ei välttämättä vielä mahdollista tunteiden kovin tehokasta prosessointia. Kun tällainen erityisyys otetaan huomioon, lasta voidaan auttaa sietämään muutoksia ja vaikeuksia paremmin.

Useimmat lapset ovat siinä mielessä arvokonservatiiveja, että he arvostavat pysyvyyttä ja arjen rutiineita, mutta erityisesti  neurobiologisesti herkille ja aroille sekä jostain syystä turvattomissa oloissa kasvaneille lapsille asioiden muuttumattomuudella on hurjan iso merkitys. Jos lapsi on kovin arka, hän voi tarvita vanhemmalta hyvin paljon sensitiivisyyttä vaikeista asioista puhuttaessa. Tunnetasolla ikäistään nuorempi lapsi kaipaa vanhemmalta vaikeiden uutisten “sopivaa annostelua” sekä hoivaa ja huomiota kertomisen aikana ja jälkeen. Vaikeat asiat olisi kerrottava selkeästi ja ytimekkäästi, turvallisuudentunnetta vaalien. Erityisesti tällaiselle lapselle olisi tärkeää, että vaikeidenkin uutisten sattuessa kohdalle tarjolla on yhä runsaasti jotain tuttua: arjen turvalliset tavat ja kaikki ne jutut, jotka eivät mahdollisessa vaikeassa tilanteessakaan muutu.

Vinkkejä ikätasoisuuden huomioimiseen vaikeista asioista puhuttaessa:

  1. Muista lapsen ikä. Alle kouluikäinen ei pysty pitämään moniakaan asioita mielessään samanaikaisesti. Puhu pienelle lapselle yksinkertaisin lausein ja sanoin. Voit auttaa vaikean asian ymmärtämistä piirtämällä tai leikkimällä teemaan liittyvää aihetta lapsen kanssa, tai voit kokeilla esimerkiksi aiheeseen sopivan kirjan lukemista lapselle. Kirjasta voi jälkeenpäin avautua mahdollisuus hyvälle keskustelulle.
  2. Kokeile isomman lapsen kanssa ns kepillä jäätä. Aloita kertomalla vaikeasta asiasta yksinkertaisesti mutta niukasti.  Kun olette sopivassa tilanteessa, voit sanoa lapselle, että sinulla on tärkeää asiaa. Kerro vain tosiasioita äläkä pehmentele, hämmennä tai kiertele liikaa. Kun olet kertonut asiasi, kysy lapselta, ymmärsikö hän ja onko hänellä kysyttävää. Jos havaitset lapsen ymmärtäneen sanomasi, voit halutessasi laajentaa ja kertoa asiasta lisääkin. Jos lapsi ei ymmärtänyt, mitä sanoit, pysähdy ja yritä kertoa asiasta uudelleen.
  3. Tee aikuisena aiheen sopiva rajaus mielessäsi. Esimerkiksi vanhempaan kohdistuneesta traumakokemuksesta ei ole syytä kertoa omalle lapselle todella yksityiskohtaisesti. Tai jos perheen aikuinen on esimerkiksi joutunut psykiatriseen sairaalahoitoon, tilanteeseen liittyviä taustoja ei kannata puida liian laajasti lapsen kanssa. Voit aina kuitenkin kertoa jotain, mikä on totta ja relevanttia. Esimerkiksi: “äiti oli niin surullinen ja väsynyt koko ajan, että hänen piti saada kerätä voimia. Hän on siksi nyt sairaalassa saamassa hoitoa.”
  4. Lapsi saattaa vaihtaa puheenaihetta nopeastikin, vaikka itse haluaisit keskustella asiasta lisää. Anna lapsen tehdä puheenaiheen vaihdos. Vähän myöhemmin voit kysyä, haluaako lapsi vielä puhua vaikeasta asiasta. Jos ei halua, hän todennäköisesti miettii hitusen ja ottaa asian myöhemmin puheeksi, tai asia alkaa näkyä leikeissä tai unissa jollain tavalla, jolloin sitä päästään käsittelemään.
  5. Jos vaikea aihe on niin ahdistava, että lapsi ei halua puhua siitä eikä ota sitä itsenäisesti esille, on vanhempana tehtäväsi yrittää keskustella asiasta lisää myöhemmin. Tyypillisesti tällainen vaikea asia voisi olla lapsen itse kokema traumatapahtuma, kuten väkivallan kohteeksi tai onnettomuuteen joutuminen. Tutkimusten mukaan lapsi voi jäädä tällaisten asioiden kanssa todella yksin, koska kukaan ei rohkene ottaa asiaa puheeksi, ja vanhemmat jopa voivat luulla, että lapsi on tapahtuman jo unohtanut. Todellisuudessa lapsi voi yrittää suojata vanhempiaan ja tavallaan itseäänkin, jos näkee heidän menevän pois tolaltaan asiasta puhuttaessa.
  6. Ihmisille tapahtuu ikävä kyllä tasaiseen tahtiin kamalia, surullisia ja vihastuttavia asioita. Koska niitä joka tapauksessa tapahtuu, lapsen psyykettä ei voi suojata olemalla kertomatta hänelle esimerkiksi suvun salaisuuksia tai yllä mainitun kaltaisia kielteisiä tapahtumia. Salaisuudet ja vaietut vaikeudet ovat, päinvastoin, omiaan lisäämään epämääräistä psyykkistä huonovointisuutta. Jos aikuiset ovat todella tolaltaan jostakin mutta eivät kerro lapselle asioista mitään, lapsi saattaa käyttää aivan liian paljon energiaa arvailuun ja tekee kaiken lisäksi omia tulkintojaan. Tulkinta voisi olla lapselle epäselväksi jääneen vanhempien eron osalta esimerkiksi seuraava: “koska olin tuhma, isä lähti kotoa eikä palaa koskaan.” Jos siis haluat säästää lastasi, sinun on rohjettava kertoa edes jotakin vaikeuksista, jossa olette.
  7. Muista: eivät vaikeudet ratkaise kenenkään mielenterveyttä, vaan tapa, jolla ne kohdataan. Voit opettaa lapsellesi rakentavia tapoja selvitä eri tilanteista esimerkiksi puhumalla vaikeuksistanne sopivina annoksina. Kun asioista jutellaan, ne asettuvat mittakaavaan eivätkä ole lapselle (tai aikuisellekaan) niin pelottavia. Lapsi ei kuitenkaan koskaan ole aikuisen tukihenkilö. Oma tukensa aikuisen on hankittava muualta.
  8. Muista, että ikätasoisuuden huomioimista opetellaan usein yrityksen ja erehdyksen kautta – osin siksi, koska kehitys kehittyy ja lapsi kasvaa koko ajan! Sinun ei siis vaikeasta aiheesta puhuessasi tarvitse olla varma, meneekö kaikki putkeen. Lapsesi arvostaa varmasti yritystäsi keskustella ja nostaa kissaa pöydälle. Luota selviytymiskykyynne ja sisäiseen “kypsään aikuiseesi”; osaat kyllä toimia oikein.

Published by Riikka Riihonen

Lastenpsykiatriaan erikoistuva lääkäri, LT tietokirjailija, luennoitsija, Lasten ja nuorten kogn. psykoterapeuttiopiskelija

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s