Mikä murrosikäisiä tyttöjä oikein vaivaa?

Mikä saa ihmisen kirjoittamaan kirjan? Omalla kohdallani tietokirjan idea näyttää syntyvän kliinisen työn puitteissa. Tietyt toistuvat tilanteet ja kuviot alkavat kiinnittää huomiota. Tutkijasieluisen ihmisen mielenkiinto herää: onko tämä yleisempikin ilmiö? Tulee tarve ymmärtää, kaivella asiaa enemmän, opiskella ja lopulta myös toimia asian saattamiseksi paremmalle tolalle. Tältä pohjalta syntyivät sekä kirjani Kuinka kiukku kesytetään että uudempi Täysillä tyttö. Tässä kirjoituksessa tiivistän hieman sitä, mitä ajattelen tyttöjen ja tytöiksi itsensä tunnistavien lasten ja nuorten pahoinvoinnin taustoista. Ehkäpä sekä sinulle lukijana että itselleni avautuu taas uusia ideoita ja näkymiä, mitä asialle voisi tehdä.

Tyttöjen mielen pahoinvointi on suorastaan epidemia

Kouluterveyskysely on toteutetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) koordinoimana joka toinen vuosi. Siihen vastaavat kaikki perusopetuksen oppilaat luokka-asteilta 4, 5, 8 ja 9, sekä lukiossa ja ammatillisissa oppilaitoksissa ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijat. Vuonna 2023 Kouluterveyskyselyyn vastasi 246 747 lasta ja nuorta.

Kouluterveyskyselyiden perusteella lasten ja nuorten kokemus omasta hyvinvoinnistaan on heikentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana. V. 2023 kyselyn perusteella 30-40 % tytöistä mutta vain 16-20 % pojista koki terveydentilansa keskinkertaiseksi tai huonoksi. Puolet murrosikäisistä ja sitä vanhemmista tytöistä koki tyytyväisyyttä elämäänsä. Siis vain puolet! Pojista tyytyväisyyttä elämään koki kaikissa ikäryhmissä vähintään 75 %. Viidesosa tytöistä koki murrosiässä ja sitä vanhempana usein tai jatkuvaa yksinäisyyttä, kun pojista näin koki vain kymmenesosa. Lisäksi 29 prosenttia jo 8.- ja 9.-luokkalaisista tytöistä koki koulu-uupumusta, kun pojista sitä koki hieman alle 13 prosenttia.

Mielen hyvin- tai pahoinvointia kartoittavien kysymysten perusteella kohtalaisesta tai sitä vaikeammasta ahdistuneisuudesta kärsi v. 2023 31-34 % murrosikäisistä ja sitä vanhemmista tytöistä, kun kyseisiä oireita koki vain 8 % pojista. Yli 2 viikkoa kestäneitä masennusoireita oli 30-36 %:lla kyselyyn vastanneista yläastelaisista tytöistä, kun pojilla vastaavat luvut olivat 12-14,6 %. En sano, että poikienkaan luvut ovat aivan matalia, mutta nuo tyttöjen luvut ovat hätkähdyttäviä! Kuka tahansa voi tarkastella näitä tilastoja lisää mm. täältä.

Jos ongelmaan olisi yksinkertaisia ratkaisuja, niihin olisi jo tartuttu

On tärkeä ymmärtää, että tyttöjen mielen pahoinvointiin tuskin löytyy yhtä yksittäistä syytä. Olisi niin helppo populistisesti syyttää vain puhelimia, sosiaalista mediaa, nukkumistapojen muutoksia tai vastaavia yksittäisiä asioita. Mielestäni kyse on sen sijaan huomattavasta joukosta taustatekijöitä, jotka yhdessä ovat keinauttaneet tyttöjen mielen tasapainoa painavasti pahempaan suuntaan. Minkälaisia tekijöitä nämä sitten ovat?

• Todelliset ja koetut paineet koulunkäyntiin, harrastuksiin ja muuhun suoriutumiseen liittyen. Arvosanapaineet, jotka aiemmin kohdistuivat lukiosta valmistuviin ja liittyivät enimmäkseen pääsykokeisiin, ovat valuneet korkeakoulu-uudistuksen myötä nuoremmille lapsille. Erityisesti tytöt pyrkivät kulttuurisista syistä (ks. alla niistä lisää) suoriutumaan koulusta siten, miten aikuiset ja opettajat toivovat. Itseohjautuvuuden odotukset, koulunkäynnin kasvanut projektiluontoisuus yläluokista lähtien sekä uskomukset siitä, että aina pitäisi tehdä parhaansa, ovat ilman muuta tyttöjen mielen oireisiin liittyviä haavoittuvuustekijöitä. Iltaisin paineet jatkuvat myös harrastuksissa: nykyisin on monessa lajissa käytävä kaikissa mahdollisissa harjoituksissa riippumatta jaksamisen tasosta ja päivästä. En osaa kuvitella vastaavaa painetta meille aikuisille; siis että työpäivän ja kotitöiden jälkeen olisi joka päivä mentävä harrastukseen, jaksoi tai ei (jos ei ole siis sairauslomatodistusta). Mihin tämä kaikki tyttöjen painostus johtaa? Tytöt ratkaisevat asian aluksi usein alkamalla ylisuorittaa, eli tekemällä aina vain lisää uupumiseen asti, pyrkimällä aina täydelliseen suoriutumiseen ja hyviin arvosanoihin, esimerkiksi kaverien kanssa olemisen, lepäämisen tai jopa nukkumisen kustannuksella. Ylisuorittaminen liittyy kelpaamattomuuden ja riittämättömyyden tunteisiin, joita kompensoidaan siis liialla tekemisellä. Ylisuorittaminen loppuu vasta, kun nuori tunnistaa omat rajansa ja alkaa hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Myös ylikiltteyden tunnistaminen ja siitä eroon pyristely on tärkeä apu suorittamisen vähentämisessä.
• Kulttuuriset tottumukset ja normit tyttöjen rooleihin liittyen. Suomalaisessa kasvatuskulttuurissa lempeys, hellyys ja läsnäolo eivät varsinaisesti ole loistaneet kirkkaimpina arvoina menneinä aikoina. Lapsia on varsinkin sotien jälkeen pikemminkin kasvatettu pienestä pitäen itsenäisiksi ja riippumattomiksi, reippaiksi äidin apureiksi. Järkeistävää, konkretiaan painottuvaa kasvatustapaa pidettiin pitkään toivottavana, ja tunteiden merkitystä väheksyttiin. Nykyisin kasvatuskulttuuri on toki muuttunut paljon kuuntelevampaan ja lämpimämpään suuntaan, vaikka kaikuja tuosta kuulee vielä lastenpsykiatrin työssä. Tosin meillä on edelleen taipumus sukupuolittaa asioita liikaa. Tiedetään, että jopa varhaiskasvatuksessa oletettuja tyttöjä ja oletettuja poikia kohdellaan merkittävästi eri tavoin, ja tilanne jatkuu niin opinnoissa kuin työelämässäkin. Esimerkiksi tytöille todella herkästi suositellaan hoiva-aloja urapoluksi, eikä vieläkään ole aivan itsestäämselvää, että tytöstä voi tulla sähköasentaja tai matemaatikko. Toistaiseksi liian betonoiduilta vaikuttavat myös tyttöjen kapeat sosiaaliset roolit ja heihin kohdistuvat kulttuuriset odotukset. Lastenpsykiatrin näkökulmasta on häkellyttävää, että ”kunnollisen tytön normisto” ei näytä muuttuneen juuri mitenkään viimeisten vuosikymmenten aikana. Kiltti, hyvätapainen, hillitty, siisti ja siveä tyttö elää ja voi hyvin sekä aikuisten että tyttöjen omana ihanteena. Tyttöyteen liittyy edelleen myös rakenteellista, sukupuolittunutta vähättelyä eli tytöttelyä. Se voi olla hiljaista aliarvioimista tai väheksyvää puhetta. Se on myös tyttöjen keskinäisen kulttuurin aliarvioimista. Monet pienet ja isommatkin tytöt nauttivat söpöistä ja kauniista asioista, arvostavat ystävyyttä ja toisten huomiomista, empaattisuutta. Miksi tätä ei pidetä suuressa arvossa? On myös usein edelleen vaikea olla androgyyni tai muulla tavalla normeista poikkeava tyttö. Tytöillä ei esimerkiksi perinteisesti ole ollut tarjolla esillä olemisen foorumeita. Tytöiltä on odotettu pikemmin seinäruusuksi jättäytymistä. Niinpä tänäkin päivänä, kun tyttö puhuu politiikkaa, ottaa kantaa tai esiintyy räväkästi, on tilanteita, joissa hän ottaa edelleen valtavan riskin joutua avoimen halveksunnan, mitätöinnin ja kohtuuttoman kritiikin kohteeksi.
• Emotionaalinen yksin jääminen vs. muunlainen kontrolloiduksi tuleminen. Yhdeksi tyttöjen psyykkistä pahoinvointia selittäväksi tekijäksi on tunnistettu tunnetason yksinjääminen. Tyttöjen odotetaan kulttuurissamme olevan hillittyjä ja hallitsevan tunneilmaisunsa jo varhain. Tytöt eivät saa riittävästi aikuisen valmennusta näiden taitojen opetteluun, eikä heitä toisaalta myöskään kannusteta tuntemaan, hyväksymään ja kokemaan omia tunteitaan sellaisina kuin ne ovat. Minulle on esitetty kysymyksiä siitä, miten tämä ilmiö muka on muuttunut viime vuosikymmeninä. Ajattelen, että aiemmin tyttöjen elämä ei ollut näin stressaavaa eivätkä heihin kohdistuneet paineet tulleet aivan yhtä monesta suunnasta kuin nyt (ks. yllä). Toisaalta yhteisöllisyys on kannatellut tyttöjä ja naisia aiemmin paljon vahvemmin; on tiedossa, että luonnolliset yhteisöt ovat länsimaisissa kulttuureissa osin hajonneet, ja pienperheet ovat paljon enemmän omillaan kuin vaikka sata vuotta sitten, eikä psykososiaalista tukea saada siksi niin paljon läheisiltä kuin ennen. Tällä hetkellä moni tyttö yksinkertaisesti nieleekin negatiiviset tunteensa ja yrittää vain unohtaa ne. Se ei tietenkään pitkän päälle toimi. Useimmat ahdistuneisuudesta ja masennuksesta kärsivät nuoret sitä paitsi eivät halua olla vaivaksi toisille. Siten oireet voivat jäädä havaitsematta todella pitkää, kun tytöt eivät niistä kerro. On myös muistettava, että jopa Suomessa tyttöihin kohdistuu merkittävän paljon sosiaalista kontrollia. Emotionaalisen hoivan sijaan tyttöjen suoriutumista vahditaan ja ohjataan eikä heidän anneta etsiskellä omaa polkuaan. Ikään kuin joku muu tietäisi paremmin, mitä tytön pitää tehdä ja mihin pyrkiä.
• Tyttöjen ahdistelu ja kisaamiskokemukset. Tämä on asia, joka saa minut lähes sanattomaksi. Kouluterveyskyselyn 2023 mukaan 45–50 prosenttia yläasteikäisistä, lukiota ja ammattikoulua käyvistä tytöistä oli viimeisen vuoden aikana kokenut seksuaalista ehdottelua tai ahdistelua, kun poikien vastaava luku oli 8–12 %. Siis puolta tytöistä on viimeisen vuoden aikana ahdisteltu! Käsi sydämellä – ketä vanhempaa tämä luku ei karmi? Yhtenä muotona tästä ahdistelusta voi olla myös huorittelu eli tytön alentaminen ja nöyryyttäminen sukupuolen perusteella. Huonon tytön leiman saa edelleen verrattain helposti – tyttöjä koskee aivan eri sosiaaliset odotukset kuin poikia. Minua mietityttää, milloin vihdoin alamme ymmärtää tyttöjen ja naisten rajat (sekä fyysiset, henkiset että esimerkiksi seksuaaliset) prioriteetiksi heidän hyvinvointinsa näkökulmasta? Tyttöjen käytöstä ja kehoa pidetään helposti yhteisön “omaisuutena”, johon liittyy loputtomasti ulkopuolisten kommentointia ja arvosteluakin. Niinpä tyttöydestä ei mielestäni oikeastaan voi edes puhua miettimättä kehollisuutta ja miten suhtaudumme tyttöjen ja naisten kehoihin ja tarjoammeko heille siihen liittyen arvostusta vai arvostelua.
• No se sosiaalinen media. Joidenkin tutkimusten mukaan runsas sosiaalisen median selailu yhdistyy masennus- ja ahdistuneisuusoireisiin. Psyykkisten oireiden riski on suurempi niillä nuorilla, joilla sosiaalisen median käyttöä on yli kolme tuntia päivässä. Tutkimuksissa ei ole vielä selkeästi osoitettu, onko kyseessä pelkkä yhteys vai syy-seuraussuhde. Se tiedetään, että digitaalisten laitteiden jatkuva saatavilla oleminen on heikentänyt kaikenikäisten keskittymiskykyä. Lisäksi sosiaalisen median kuvastoissa korostuvat ulkonäkökeskeisyys ja erilaiset poikkeukselliset lahjakkuudet ja taidot. Näiden edessä kuka tahansa kokee riittämättömyyttä – niin myös tytöt. Paljon huomiota savat sosiaalisen mediat tarinat ovat kovin kapean oloisia: “ryysyistä rikkauksiin” ja “vaikeuksista voittoon”. Nämä eivät vastaa ainakaan minun ammatillista tai muuta kokemustani elämästä. Todellisuudessa ihmisillä on monia taitoja, mutta vain harva on oman alansa “huipulla”. Monella on kivoja juttuja elämässään, mutta myös vaikeuksia, haasteita ja vastoinkäymisiä. Arvostammeko enää lainkaan tavallisuutta, arkisuutta, pienissä asioissa asuvaa mielekkyyttä? Osaammeko nähdä, että “keskikertainen” riittää? Lisäksi on tämä tosi tärkeä asia: sosiaalinen media kutsuu leikkimään nukkekotileikkiä, jossa ulospäin näytetään vain tiettyjä asioita, jotka saattavat olla vain hatarasti yhteydessä todelliseen minuuteen ja elämään. Some on usein tavallaan kultainen häkki: kaikki voi näyttää hyvältä, mutta mitä jos sisäinen tunne on kauhea, epäonnistunut, kelvoton? Mielestäni onkin menty liian pitkälle siinä, miten lapsesta lähtien jokainen brändää itseään sosiaalisessa mediassa. Oma lukunsa ovat ulkonäkökysymykset. Moni tyttöhän ei ole koskaan mielestään riittävän kaunis. Kyselyiden mukaan lähes puolet tytöistä haluaa muokata sosiaalisessa mediassa käyttämiään valokuvia. Syyksi he sanovat kokemuksensa siitä, että ovat liian rumia ilman! Vaikka tekisi mieli syyttää tästä sosiaalisen median alustoja, on kuitenkin ensimmäisenä käännettävä katse meihin aikuisiin. Minkälaisen mallin aikuiset antavat sosialisen median käytöstä lapsille ja nuorille? Entä miten me naiset kohtelemme itseämme – sallivasti ja hellästi vai kriittisesti, jokaisen mahamakkaran tuomiten?

No mikä niitä tyttöjä siis vaivaa?

Eipä juuri mikään. Paitsi vanhakantaisten kasvatusperinteiden kaiut, tyttöyden ja naiseuden vielä liian kapeutuneet roolit (myös täällä pohjolassa!), mahdottomuus vastata kaikkiin kohdistuviin koettuihin tai todellisiin paineisiin, se ettei tyttöjen kehorauhaa kunnioiteta juuri lainkaan, ja se, että tytöt ovat aina vähän liian vähän tai, vähän liikaa tai yksinkertaisesti väärin. Noin lyhyesti muotoiltuna. Eipä ihme, että ahdistaa ja masentaa.

Kirjassani Täysillä tyttö tarjoan aika monenlaisia keinoja näiden ongelmien käsittelemiseksi ja vähentämiseksi sekä tyttöjen (tai oikeastaan kenen tahansa) hyvinvoinnin lisäämiseksi. Löydät kirjani kirjakauppojen ohella muun muassa äänikirjapalveluista ja kirjastoista. Tulen myös toki blogissani ja somessani jatkamaan teemasta aika ajoin siitä näkökulmasta, miten oireita ja ongelmia voitaisiin auttaa ja lievittää.

Mutta tietokirjailijan aivojeni näkökulmasta kiinnostavinta on nyt, mitä sinä lukijana ajattelet asiasta? Minkälaisia ajatuksia edellä olevista pointeista heräsi? Jos haluat, jätä kommentti blogiini tai vaikkapa Instagram- tai LinkedIn-profiiliini, niin jatketaan keskustelua. Ja jätän sinut toki miettimään, voitko omalta osaltasi tehdä joitakin konkreettisia muutoksia muuttaaksesi noita edellä kuvattuja asioita sinulle läheisten tyttöjen ja muiden nuorten elämässä.

Lähteet: Täysillä tyttö (Riihonen 2024) ja sen lähdeluettelo.