Kun keho kutsuu, kuuntele.

Lapsiperheen elämä on touhua täynnä, ja toukokuu on erityisesti yksi sen ruuhkahuipentumista. Toukokuulle kertyy ohjelmaa: päättäjäisiä, juhlia, esityksiä ja kilpailuja. Näitä tapahtumia käydään kuin rasteja suunnistuksella. Samaan aikaan monen aikuisen työ tai opinnot ovat kiireisimmillään ennen lomakautta ja lapsetkin ehkä lukuvuodesta väsyneitä ja kireitä.

 

“Mulla on kauhee stlessi”, huokaa lapsi.

 

Stressaavat jaksot tuntuvat usein kehollisesti, myös lapsilla. Kroppa alkaa vienosti kuiskutella kiireen olevan liiallista. Olo alkaa tuntua väsyneeltä, raskaalta, voimattomalta. Pää ei toimi normaaliin tapaan, ajatukset kulkevat tahmeasti. Liikunta ei suju kuin yleensä. Leposyke saattaa kohota, samoin verenpaine. Ruoka maistuu turhankin hyvin – tai ei maistu lainkaan. Uni muuttuu katkonaiseksi ja huonolaatuiseksi. Ilmestyy migreeniä, vatsavaivaa, selkäkipua, tai flunssa iskee.

Lapsilla stressi voi näkyä ärtyisyyden tai itkuisuuden ohella päivittäisinä vaivoina, joita lapsi valittelee, mutta jotka eivät juurikaan vaikuta arjesta suoriutumiseen. Stressiin liittyvä mahakipu on tällaisista vaivoista varmaankin tavallisin ja johtaa joskus pitkällisiinkin selvittelyihin lastenlääkärin vastaanotolla. Myös erilaiset kivut, säryt ja voimattomuus saattavat liittyä lapsilla stressiin. Keskittymisvaikeudet ovat tavallinen kuormitusoire.

 

Kroppa voi ryhtyä lakkoon

 

Jos liiallinen kuormitus jatkuu pitkään, eivätkä mielen ja kehon viestit eivät ala “mennä jakeluun”, lopulta kroppa voi päättää sanoutua kokonaan irti hullunmyllystä. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, ja tällaiset kuormitusoireet saavat nimekseen kontekstista riippuen esimerkiksi burnoutin tai ylikunnon. Niihin liittyy yleensä sekä aikuisilla että lapsilla myös psyykkisiä oireita, kuten mielialan laskua, ahdistuneisuutta, epämiellyttäviä toistuvia ajatuksia tai vaikeuksia hillitä kiukkua.

Psykiatrit puhuvat joskus psykosomaattisista oireista. Psykosomatiikka liittyy käsitteenä siihen, että ihminen ei oikeastaan ole jakautunut selvästi kehoon ja mieleen, kuten usein ajatellaan, vaan psyykkiset oireet tuntuvat usein ainakin osittain kehollisina – ja toisin päin. Joskus käy niinkin, että psyykkisten oireiden puutteessa/sijaan ilmestyy omituisia fyysisiä kipuja ja vaivoja, joihin ei löydy lääketieteellisiä selityksiä.

On tilanteita, joissa ihmisen raaja lakkaa yhtäkkiä toimimasta tai tulee kummallisia kohtauksia. Hämmennys on suuri, jos pienen tai isomman potilaan dramaattisen oireen taustalta ei löydykään mitään selkeää selittävää syytä. Yleensä toiminnallisilla ja psykosomaattisilla oireilla on onneksi taipumus helpottua ajan myötä. Erilaisten tutkimusten jälkeen tieto vaivan psykosomaattisesta luonteesta on toisinaan helpottavakin juttu, mutta voi silti olla vaikea hyväksyä, että kyseessä olisi mielen ja ruumiin kuormituksesta tai stressistä johtuva oire. Niin selvästi erillisinä olemme tottuneet ajattelemaan kehoa ja mieltä.

 

Keho on temppeli, tai vähintään maja

 

Ihminen on kokonaisuus, jossa kehon ja mielen yhteispeli on kaiken hyvinvoinnin edellytys. Keho ei ole kuori, jota voi muokata ja rääkätä miten tahtoo, vaan keho on arvokas sielun ja mielen maja, joka reagoi omalla tavallaan kuormaan ja stressiin. Jos mieltä kohdellaan kaltoin, se tuntuu kehossa asti. Samalla tavoin kehon kokema kipu ja kärsimys heijastuu mieleen.

Kehon kuuntelemisesta puhutaan nykyään paljon. Monet pitävät esimerkiksi hengitysharjoituksista, joissa saadaan yhteys tunteiden ja elämän kehollisiin puoliin. Hengitys on yksi tapa rauhoittaa itsensä stressitilanteessa. Jooga, pilates, kevyt tai keskiraskas liikunta, saunominen, laulaminen ja venyttely ovat myös tapoja tuntea kehonsa rajat ja kokea itsensä kehollisena olentona. Mikä on sinun paras keinosi saada yhteys kehoosi?

Kehon kuunteleminen voisi kuitenkin olla arkipäiväisempää ja sitä saisi mieluusti tapahtua vaikka joka päivä. Se voisi olla suorastaan elämäntapa. Voisihan kehon kuuntelun lisäämistä kokeillakin: kun heräät aamulla, kuulostele kroppaasi. Miltä se tuntuu tänään? Onko kehossa hyvä, miellyttävä tunne vai väsynyt, jaksamaton olo, vai jotain muuta? Onko keho valmiina päivän touhuihin? Miten kroppaasi vaikuttaa esimerkiksi raskas työpalaveri tai pitkälle venähtänyt ilta? Miten kehossa tuntuvat omat tai toisten tunteet? Mistä alat ensimmäisenä huomata, jos kuormitut?

 

Lapsen kehollisuus on luonnollista – mutta ei aina

 

Lapset toimivat luonnostaan hyvin kehollisesti: he ovat liikkeessä lähes aina, hakevat aistimuksia, kiertyvät kippuralle ja hakeutuvat syliin rakkaan vanhemman kosketuksen pariin. He pyörivät, kierivät, hyppivät, juoksevat ja mönkivät.

Mutta joskus myös lasta kannattaisi opettaa saamaan vahvempi yhteys kroppaansa ja kuuntelemaan sitä. Varsinkin, jos lapsella on epämääräisiä fyysisiä oireita, joille ei löydy syytä, kuten erilaisia kipuja tai vaivoja – tai jos lapsella on esimerkiksi aistiyliherkkyyksistä johtuvia vaikeuksia toimia omassa ympäristössään – tai jos hän kohtelee kehoaan välinpitämättömästi (esimerkiksi itseä nälkiinnyttäen tai joutuen toistuviin haavereihin), lasta kannattaa lempeästi ohjata tunnustelemaan oman kehon tuntemuksia enemmän.

 

Miten kehollisuutta voi opetella?

 

Käytännössä kehollisuuden opettelu tarkoittaa, että vanhempi voi arjen tilanteissa esimerkiksi kysellä lapselta tai pyytää näyttämään, missä kohdassa kehoa jokin tietty tunnetila tuntuu. Epämääräistä kipuoiretta saattaa voida helpottaa hieromalla apsen selkää tai raajoja. Kehollisuuden opettelu voi tarkoittaa myös rentoutumisharjoituksia, palleahengityksen opettelua tai venyttelyä.

Lasten(kin) kropat hyötyvät myös mukavasta liikkumisesta oman jaksamisen mukaan. Liikunnan ei tarvitse aina olla suureellista lenkille lähtöä tai raskaita pelejä. Lapsen monipuolinen, kehoa hellivä liikunta koostuu myös vesileikeistä, ulkoilusta, tanssista, kiipeilystä puihin ja piiloleikeistä – lapsen valinnan mukaan. Myös lapsille on toki tarjolla myös joogaa ja muita kehotietoisia lajeja. Joskus kehollisuuden opettelun avuksi tarvitaan ammattilainen, kuten fysioterapeutti, toimintaterapeutti tai psykoterapeutti. Näin on erityisesti silloin, jos lapsella on isoja aistisäätelyongelmia, lapsi on huomattavan arka liikkuja tai hänellä on esimerkiksi merkittäviä kehon toimintojen tai fyysisiä ongelmia.

Jokaisen lapsen pitäisi saada oppia jo pienenä, että omaa kehoa saa kuunnella ja että kehon viestejä ei pidä laiminlyödä. Lapsen – ja toki aikuisenkin – pitäisi saada kokea oma vartalonsa ihanaksi ja rakkaaksi. Kuten tunteiden käsittelyn oppiminen, oman fyysisen tilan ja voinnin ymmärtäminen on tärkeä taito.  Jos kehossa tuntuu pahalta, on tärkeä pystyä tunnistamaan se ja uskaltaa sanoa se myös ääneen. On yhtä lailla tärkeää, että aikuiset kuulevat lasten kehoa koskevat viestit ja pyrkivät heitä tarvittaessa auttamaan.

Ja sinä aikuinen: anna päivittäin lapselle mallia siitä, miten omaa kehoa kohdellaan. Ole itsellesi lempeä ja ystävällinen, helli itseäsi hyvällä ravinnolla, liikkeellä, hyvällä kosketuksella ja riittävällä unella. Näin lapsesi oppii esimerkkisi avulla, miten itseä saa ja pitää kohdella hyvin. Eeva Kilven sanoin:

“Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun:
Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun. ”

– Eeva Kilpi –

 

2 thoughts on “Kun keho kutsuu, kuuntele.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s