Kun lapsi ei lähde kouluun

Eräänä päivänä hän ei enää mennyt kouluun. Jo pitkään se oli näyttänyt jotenkin hankalalta. Oli kaikenlaisia pitkittyviä flunssia, mahakipuja ja särkyjä, joiden vuoksi oli tullut paljon poissaolotunteja. Aamuisin joskus myöhästymisiä. Tiettyinä yksittäisinä päivinä hän ei mennyt kouluun ollenkaan vaan jäi kotiin. Vanhempana sitä tunsi olonsa tosi neuvottomaksi. Onko koulun sisäilmassa jotain ongelmaa vai mistä on kyse, kun lapsi ei tuntunut paranevan kehon oireistaan. Myös viikonlopuista alkoi tulla stressaavia, kun ei näyttänyt yhtään varmalta, että lapsi lähtisi maanantaiaamuna kouluun. Hermot alkoi itse kullakin kiristyä jo sunnuntaina. Lapsen koulunkäynnissä ei näy mitään erityistä, sanoi opettaja. Yleensä kun lapsi lähti kouluun, hän olikin siellä koko päivän eikä tullut kesken pois. Kavereitakin oli – kai. Vaikka ei niitä riittänyt sitten vapaa-ajalle asti kumminkaan. Ja lapsi saattoi valitella koulupäivän jälkeisen illan kotona, miten väsyneeltä olo tuntuu. Aamuisin piti vanhempana sitten kauheassa kiireessä tehdä päätös, pakottaako lapsen lähtemään kouluun vai ei. Vaikeimpia olivat koepäivät, erityisesti englanninkoe. Niitä lapsi itkeskeli monta päivää etukäteen. Oltiin kaikki aika stressaantuneita. Mutta sitten tuli se yksi syysloma, minkä jälkeen hän kieltäytyi lähtemästä kouluun lainkaan. Sitä kesti viikkoja.

Yllä oleva tarina on täysin keksitty. Tarina ei liity yksittäisiin potilaisiin tai perheisiin. Hämmästyttävällä tavalla kyseinen tarina on kuitenkin melko tyypillinen niissä tilanteissa, kun lapsi on lakannut menemästä kouluun. Mistä on kyse?

Tämä teksti käsittelee monille vanhemmille tuskaisen tuttua tilannetta, kun lapsi ei suostu menemään kouluun.

Mikä saa lapsen jäämään pois koulusta?

Yllä oleva kysymys esitetään usein niissä tilanteissa, kun perheet tulevat lastenpsykiatrin vastaanotolle. Joitakin vanhempia antamamme vastaus helpottaa, joitakin ahdistaa. Syyt koulusta pois jäämiselle ovat nimittäin mitä moninaisimmat. Ei ole siis yhtä tai kahta vakiintunutta tilannetta, joiden vuoksi lapsi jäisi koulusta pois.

Ongelmaa kannattaa jäsentää tarkasti juuri sen monitahoisuuden takia. Itseäni tässä auttaa kognitiivinen käsitteellistys. Se on työkalu, jota kognitiiviset psykoterapeutit käyttävät potilastyössä hahmottaakseen työskentelyn fokusta. Sitä voi kuitenkin käyttää myös ilman psykoterapeutin koulutusta. Käsitteellistyksen ideana on tuoda esiin erilaisten tekijöiden merkitystä ongelman kannalta.

Koulusta pois jäämiseen vaikuttavien tekijöiden jäsennys: altistavat ja laukaisevat tekijät

Koulusta pois jäämiselle altistavia haavoittuvuustekijöitä ovat muun muassa lapsen oppimisen haasteet (esimerkiksi havaitsematta jääneet lukemisen, kirjoittamisen tai matemaattiset vaikeudet tai vaikeudet kognitiivisissa päättelytaidoissa), lapsen erityispiirteisyys (neuropsykiatriset erityispiirteet kuten huomattava joustamattomuus tai aistikäsittelyn poikkeavuudet, kuten merkittävä ääniyliherkkyys), lapsen fyysinen sairastelu, kivut tai erilaisuuden kokemus esimerkiksi vamman johdosta, koulussa koettu yksinäisyys tai sosiaalinen ahdistuneisuus, koulussa sattuneet epämukavat ja kurjat tapahtumat (esimerkiksi kiusatuksi tuleminen, syrjinnän kohteeksi joutuminen, jokin ikävä sattumus kuten aikuisen ilkeät sanat tms), tai yleiset huolta tuottavat ilmiöt ja asiat, kuten vaikkapa koronapandemia tai ympäristökatastrofit. Lapsen yöunen huono laatu, liian vähäinen nukkuminen tai elintapojen muut pulmat voivat toimia altistavina tekijöinä. Niitä voivat olla myös isommat vaikeudet kotona, kuten vanhemman päihde- tai mielenterveyden häiriö tai vaikkapa muu sairastuminen, minkä johdosta lapsi kokee vastuuta vanhemmasta ja haluaa jäädä häntä kotiin hoitamaan tai vahtimaan. Tämä on toki harvinainen selitys, mutta tulee toisinaan vastaan. Altistavat tekijät ovat luonteeltaan sellaisia, että niistä kaikille ei oikein voi tehdä mitään, vaikka ne onkin arvokasta havaita. Osalle altistavista kuitenkin voi ja kannattaa tehdä jotain – näistä esimerkkinä oppimisvaikeudet, joiden mahdollisuus tulisikin ehdottomasti kartoittaa lapsen jäädessä pois koulusta. Oppimisvaikeuksien kuntouttaminen ja huomioon ottaminen voi olla todella merkityksellinen tekijä tilanteen helpottamiseksi.

Koulusta pois jäämisen laukaisevana tekijänä toimii yleensä toisentyyppinen, yksittäinen tapahtuma. Joskus se on traumakokemus, kuten kiusatuksi/pahoinpidellyksi tuleminen tai muuten sietämättömän vaikeaan tilanteeseen joutuminen koulussa tai vapaa-aikana. Paljon tätä useammin kyse on melko tavanomaisesta tilanteesta, jonka merkitys ei aukea samalla tavalla muille kuin lapselle itselleen. Se voi olla päivä, jolloin lapsi sai matematiikan kokeesta paljon heikomman arvosanan kuin luuli saavansa. Tai se voi olla siirtymäkohta, kun mukavalta lomalta pitäisi palata koulun arkeen tai tuttu opettaja vaihtuu toiseen. Tai se voi olla muille kuin lapselle itselleen vaikeasti tavoitettava kokemus, että lapsi on “nyt nolannut itsensä totaalisesti” – esimerkiksi hänen mielestään aivan vääränlaisen hupparin pitäminen luokassa. Tai se voi olla jonkinlainen nolo tilanne koulupäivän aikana (esim. pissat housussa). Ongelmaa laukaisseet tekijät on hyvä kartoittaa ja niihin saattaa olla hyvä keskusteluissa palata lapsen kanssa siksi, että jotkut tilanteet saattavat olla jälkikäteen ikään kuin normalisoitavissa – “ymmärrän miltä sinusta tuntuu, oli varmaan tosi ahdistunut olo, mutta onneksi ei ole niin vakavaa, jos joskus mokaa tai kaikki ei suju suunnitellusti. Muistan, kun minullekin kävi niin, että…”.

Koulusta pois jäämiseen vaikuttavien tekijöiden jäsennys: ylläpitävät ja helpottavat tekijät

Kuten psykososiaalisissa ongelmissa muutenkin, myös koulunkäyntivaikeuden suhteen on yleensä löydettävissä helposti oiretta ylläpitäviä tekijöitä. Nämä tekijät ovat tosi tärkeitä meille kliinikoille, koska niihin puuttuminen voi olla todella merkittävää kouluun palaamisen kannalta. Koulusta pois jäämiseen tyypillisesti liittyviä ylläpitäviä tekijöitä ovat esimerkiksi oppimisen pulmat, jotka huonolla tuurilla tekevät koulunkäynnistä melkein sietämätöntä. Jos vaikkapa lapsen lukutaito on heikko ja opittavissa sisällöissä on paljon luettavaa, tämä voi ratkaista pitkälti, miksi lapsi kieltäytyy koulunkäynnistä. Myös neurobiologinen muu erityisyys, kuten hoitamaton vaikea aistiyliherkkyys voi tehdä koulunkäynnistä lapselle hyvin vaikeaa. Ylläpitävänä tekijänä voi olla myös lapsen vaikeus liittyä toisiin eli sosiaaliset pulmat/harjaantumattomuus, kokemus ettei koulussa ole mukavaa, hankalaksi koettu suhde opettajaan, kiusatuksi tuleminen, haluttomuus tehdä asioita joista ei pidä, hoitamaton keskittymisen ja tarkkaavuuden pulma tai lapsen muu hoitamaton mielenterveyden ongelma, kuten ahdistuneisuushäiriö tai sosiaalinen ahdistuneisuus. Jos ahdistuu toisista ihmisistä, ryhmässä oleminen on ymmärrettävästi raskasta.

Yksi erittäin tavallinen koulusta poisjäämisen ongelmaa ylläpitävä tekijä on lapsen vapaa pääsy laitteille, nettiin, konsoleille, tabletille jne. koulupäivän aikana. Ongelma on yleinen maailmassa, jossa niin lapsilla kuin aikuisillakin on melkein koko ajan jokin digilaite kourassa ja käytössä. Tästä ilmiöstä täytyy sanoa heti kättelyssä, että varmasti moni aikuinenkin jäisi helposti kotiin somea selaamaan työpäivän ajaksi, jos sellainen mahdollisuus olisi! Lapsenkin kohdalla se on aika ymmärrettävä houkutus. Niinpä kotiin jäävän lapsen laitteiden/netinkäyttöä tulisi rajoittaa koulupäivän aikana ja tarvittaessa vanhemman pitäisi ottaa vaikkapa laitteiden piuhat tai reititin itselleen koulupäiviksi, jos lapsi jäisi mieluummin kotiin pelaamaan tai uppoutuisi nettiin. Tuo edeltävä virke voi kuulostaa julmalta, mutta koulusta pois jäämisen yhteys kotona digilaitteille jumiutumiseen on niin tavanomainen, että se on mielestäni nykypäivänä pakko ottaa esille ja siihen on aktiivisesti tartuttava. Ongelmia ylläpitävänä tekijänä voi olla myös, jos joku muu perheenjäsen jää kotiin koulupäivien ajaksi (koska lapsella on tällöin malli kotiin jäämiselle ja toisaalta myös seuraa – kyseessä on muuten tyypillisesti aikuistuva sisarus).

Ei ole myöskään aivan tavatonta, että ylläpitävänä tekijänä ilmenee vanhemman ja koulun yhteistyövaikeus; vanhempi esimerkiksi pelkää koulussa tapahtuvan jotain pahaa lapselle, minkä vuoksi lasta ei lähetetä kouluun tai hänet otetaan herkästi koulusta pois melkein mistä tahansa syystä. Ja viimeisimpänä muttei vähäisimpänä, taustalla voi olla myös vanhemman hoitamaton ahdistuneisuushäiriö. Kun lapsi valittelee väsyneisyyttään tai ei halua mennä kouluun, tämä saattaa viedä vanhemman oman mielen niin vahvasti epämukavuusalueelle ja tunnetila muuttuu niin ahdistuneeksi, että vanhempi ikään kuin lapsen pelastaakseen tukee häntä jäämään kotiin. Tällöin kyse voi olla siitä, että vanhempaa on itseään aikanaan pakotettu sietämättömiin tilanteisiin, mikä vaikuttaa liiallisesti aikuisen reagointiin.

Ongelmakeskeisen ajattelun ohella kannattaa ehdottomasti kartoittaa myös ne tekijät, jotka helpottavat lapsen oireilua. On syytä pohtia, minkälaiset asiat, ilmiöt ja tilanteet ovat auttaneet lasta menemään kouluun normaaliin tapaan. Tällainen tekijä voi olla, jos aikuinen esimerkiksi saattaa lapsen ihan koulun pihaan asti tai on kotosalla lähettämässä lapsen, kun hänen pitäisi lähteä aamulla koululle. Myös koulukyyti voi helpottaa kouluun lähtemistä. Helpottava tekijä voi olla myös vaikkapa mahdollisuus kirjoittaa koulutehtävät kynän sijaan koneella, jos taustalla on hienomotorisia vaikeuksia. Tai jos lapsi on kovin huolissaan fyysisistä oireistaan, koulupäivän aloittaminen terveydenhoitajan vastaanotolla piipahtaen voi olla oireita merkittävästi helpottava tekijä. Helpottavia tekijöitä ovat usein myös myönteiset sosiaaliset jutut, kuten toimivat kaverisuhteet (yllättävän moni lapsi käy koulussa mielestään pääasiassa kavereita tapaamassa), kiusaamisen loppuminen ja puuttuminen menestyksellisesti lapsen yksinäisyyden tai syrjään jäämisen kokemukseen, ryhmäyttäminen, mieluisat välituntitekemiset ja erityisesti aikuisen riittävä tuki koulun arjessa. Aikuisen tuki voi tarkoittaa mahdollisuutta opiskella jonkin verran erityisopettajan kanssa tai pienluokalla, mahdollisuus saada ohjaajan tukea tai esimerkiksi tukihenkilön apua koulupäivän lomassa, tai mahdollisuus tukikäynteihin työntekijän vastaanotolla. Lisäksi ongelmia helpottavia tekijöitä ovat tietenkin lapsen vahvuudet (esimerkiksi hyvät taidot tietyissä kouluaineissa tai tekemisissä) sekä turvallinen kouluympäristö, mukaan lukien oma pulpetti, tuttu ja selkeä koulupäivän rakenne sekä riittävä ennakointi aikuisten toimesta. Vielä kun kouluunpaluun harjoittelun portaittaisiin onnistumisiin liitetään palkkio-ohjelma, se on omiaan tukemaan kouluun paluuta.

Mikä on vaikein kohta?

Vaikein kohta on mielestäni aikuisen näkökulmasta, kun pitäisi päätellä, mitkä tekijät ovat tärkeimpiä juuri tämän lapsen kohdalla kouluunmenovaikeuksissa. Mutta kun yksilön näkökulmasta tärkeimmät tekijät löydetään (huom, niitä on kysyttävä myös lapselta!), tilanne lähtee usein helpottamaan nopeasti niihin puututtaessa.

Lapsen kannalta vaikein kohta on yleensä se, kun pitäisi ensimmäisiä päiviä mennä takaisin kouluun. On tärkeää käydäkin lapsen kanssa läpi, mihin kohtaan lähtöä tai koulussa olemista liittyy suurin “näkymätön kynnys”. Aika monelle se on kokemukseni mukaan se hetki, kun oman kodin eteisestä pitäisi lähteä kohti koulua. Tähän tyypilliseen lähdön vaikeuteen auttaa rauhallisen ja jaksavan aikuisen tuki parhaiten. Tsemppaus, rauhoittelu, kannustus ja palkitseminen ovat toivottavia keinoja ko. kynnyksen ylittämiseksi. Lapselle on tärkeää jo ennakoiden pohjustaa, että ensimmäisen kouluunmenopäivän lähdön hetki voi tuntua hurjan vaikealta, mutta kun ko. päiviä tulee useampia, olo helpottaa. Kynnys on siis aluksi iso mutta pienenee, kun tulee kokemusta, että koulu ei ole sittenkään ihan niin kamalaa.

Olennaista on tietenkin koulun suunnassa tehdä paluusta lapselle mahdollisimman mukavaa. Tervetulotoivotukset ja vastassa oleva tuttu aikuinen ovat tärkeitä. Ensimmmäisinä päivinä koetetaan säästää lasta epämiellyttäviltä asioilta, kuten yllätyksiltä, kokeilta, lisäläksyiltä, kiusaamiselta tms. Huolehditaan, että lapsella on turvallinen olo ja että hän saa päivän mittaan tukeutua aikuiseen. Kun lapsen koulunkäyntirutiini palautuu, sitten ei tarvitse enää olla yhtä tarkkana esim yllätysten välttämisen suhteen, mutta yleensä näillä lapsilla on tietyllä tavalla herkkyyttä jäädä helposti koulusta pois myöhemminkin. Siksi esimerkiksi nuo oppimisen vaikeudet on otettava erittäin aktiivisesti huomioon ja niihin olisi etsittävä apuja koulusta pois jäämisen alttiuden vähentämiseksi.

Lisäksi on tosiaan syytä arvioida, tarvitseeko lapsi mielenterveyden oireiden arvioimista ja hoitoa. Mikäli koulunkäynnin ongelman taustalla on lapsen hoitamaton ahdistuneisuushäiriö, sen hoitaminen kannattaa ehdottomasti. Lisätietoa lasten ahdistuneisuudesta on muun muassa Mannerheimin lastensuojeluliiton sivuilta ja täältä.

Lopuksi

Koronapandemian ja siihen liittyvien rajoitusten sekä etäkoulun myötä lasten koulusta pois jääminen näyttää muuttuneen tavallisemmaksi, mutta ilmiön on itse asiassa havaittu alkavan yleistyä jo useita vuosia aiemminkin. Syyt eivät ole tiedossa. Todennäköisesti viimeisen parin vuoden aikana poikkeuksellinen maailmantilanne on rikkonut lasten koulunkäyntiin liittyviä rutiineita, mutta kenties myös aikuisten jaksamisen ongelmat sekä koulun niukentuneet arjen resurssit vaikuttavat siihen, miksi lapset nyt aiempaa herkemmin jäävät kotiin. Myös koulunkäynnistä aiheutuvat paineet vaikuttavat erityisesti nuoriin.

Kun lapsi jää pois koulusta, olisi keskeistä, että kouluakäymättömyyteen tartuttaisiin heti kun mahdollista. Oppilashuolto on keskeinen toimija tässä asiassa: monessa koulussa on sovittu esimerkiksi tietty poissaolotuntimäärä, jonka jälkeen oppilaan kotiin ollaan yhteydessä ja oppilashuollon toimija tapaa lapsen ja/tai perheen kartoittaakseen tilanteen.

Myös vanhempien on oltava tarkkana. On lapsia, joille tällainen koulusta pois jääminen käy helpommin kuin toisille, tahattomasti ja melkein vahingossa. Jos tunnistat lapsellasi taipumusta jättäytyä mielellään koulusta pois, ymmärrettävästi tällöin vanhempana ei kovin herkästi pitäisi antaa lapsen jäädä kotiin “vapaapäiville” muulloin kuin tietenkin silloin, kun lapsi on sairaana. Tämä siksi, koska koulusta pois jääminen jää helposti niin sanotusti päälle.

Jos lapsella on taipumus oireilla tähän suuntaan ja taustalla on väsyneisyyttä, tilanne on kaksijakoinen. Koulun aiheuttamaa kohtuullista kuormittuneisuutta voi vanhempana ensinnäkin normalisoida siihen suuntaan, että 1) on ymmärrettävää ja normaalia, jos koulupäivän jälkeen tuntee väsyneisyyttä ja 2) koulussa saattaa eteen tulla useinkin ei-kovin-kiinnostavia teemoja tai oppiaineita, joten lapsi saattaa olla siellä useinkin epämukavuusalueella, mikä ei suinkaan tarkoita, että koulusta pitäisi jäädä kotiin. Toisaalta liiallinen opiskeluun liittyvä kuormitus olisi otettava aktiivisesti huomioon ja oppimisympäristöä aikuisten yhteistyönä muokattava sellaiseksi, että oppilas pysyy sietoikkunan sisäpuolella. Jos siis esimerkiksi läksyt tuottavat kotona huomattavaa tuskaa, vanhempien tulee informoida opettajaa erilaisten järjestelyiden pohtimiseksi, ja näitä järjestelyjä pitää saattaa myös käytäntöön. Erilaiset tukikeinot järjestyvät koulun ja kodin yhteistyönä usein tosi hienosti.

Lapsen koulusta pois jääminen vaatii meiltä aikuisilta huolellista pohtimista ja yhteistyötä kodin, koulun, oppilashuollon ja mahdollisesti muiden toimijoiden välillä. Tilanne ei ole missään nimessä toivoton, vaan ongelma väistyy usein hämmästyttävän nopeasti, kun yhteinen toimintasuunnitelma on tehty ja kun siinä pysytään. Yhteisenä tavoitteena tulee aina olla lapsen tukeminen ja lapsen oppimisen mahdollistaminen siihen luontevassa sosiaalisessa ympäristössä eli koulussa, ja siihen me kaikki näissä tilanteissa yhdessä pyrimme. Toivotan voimia ja pitkää pinnaa kaikille niille vanhemmille, joita tämä pulma tässä kohtaa koskee!