Viime päivät ovat olleet melko musertavia sotauutisointiin liittyen. Varmasti jokainen uutisointia seurannut aikuinen on miettinyt sitä, miten käy nyt, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Hyökkäyksen herättämä maailmanlaajuinen huoli, paheksunta ja protestointi on valtaisaa, ehkä ennennäkemätöntä. Toisaalta saattaa olla niin, että koko Euroopan rauha on koetuksella. Jopa ydinaseuhkaa Venäjän taholta on väläytelty. Suomi rajavaltiona taitaa olla tästä erityisen huolissaan. Harva osasi edes ajatella tällaista skenaariota vielä viime syksynä. Kriisinä tämä akuutti tilanne on useimmille ahdistava ja nostaa pelkoa ja hermostumisen tunteita. Aikuisistakin moni on varmasti järkyttynyt.
Suuret yhteiskunnalliset kriisit ovat aina kuuluneet ihmisen polkuun. Olen viime kuukausien mittaan lukenut huvikseni keskiajan historiasta kertovia teoksia, ja tämä kurkistus historiaan tuo mielestäni perspektiiviä nyt elettävään aikaan. Ensinnäkin kyseisten teosten myötä on auennut itselleni uudella tavalla keskiajan ihmisen lyhyt elämänjana. Elinajan odotus oli tuohon aikaan joitakin kymmeniä vuosia. Joka kymmenes nainen kuoli synnytykseen. Lapsia syntyi sen ajan äideille usein kymmenkunta, joista kuitenkin vain pari saatiin kasvattaa aikuiseksi asti – monet lapset kuolivat sairauksiin, tapaturmiin tai muihin ongelmiin hyvin pieninä. Oli sotia, nälänhätiä, kärsimystä. Eikä meno ole keskiajan jälkeenkään juuri toiseksi muuttunut. Maailmassa näyttää olevan suuri määrä kärsimystä, kriisejä ja vastoinkäymisiä koko ajan.
Yhteiskunnallisen tason kriisien lisäksi varmasti jokaisen ihmisen elämän varrelle osuu myös henkilökohtaisia vaikeita aikoja. Joillakin nämä ovat sairastumisia, joillakin perhesuhteiden muutoksia, joillakin ongelmat liittyvät työelämään. Toisaalta meillä on edelleen Suomessakin huomattava määrä ihmisiä, joiden kohdalla jo varhaiset elämänolosuhteet ovat vaikeat. Köyhyys, väkivalta, kärsimys ja sairaus eivät ole hävinneet, vaikka olosuhteet Suomessa ovat olleet viime vuosikymmeninä monille keskimäärin ihan hyvät.
En itse, kuten tuskin kukaan muukaan, haluaisi kokea minkäänlaisia kriisejä. Toivon ennen kaikkea rauhaa ja tasapuolisen hyviä elämänolosuhteita kaikille, mielekästä elämää ja arjen iloja. En halua kokea kipua, yksinäisyyttä, sairastumista, sotaa, kauhua tai perhesuhteiden ongelmia. En silti välttämättä voi valita, milloin jokin kriisi iskee päälle. Yksilöillä on erittäin rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa esimerkiksi maailmanlaajuisen kriisin syntyyn ja ratkaisuun. Jopa henkilökohtaisen elämän kriisit eivät usein ole pelkästään yksilöstä itsestään kiinni. Minä olen vain yksi ihminen, pieni ja vaatimaton, joskus neuvoton, avutonkin, toimissani hatara tai lyhytnäköinen. Mutta kriisit on otettava vastaan, haluan niitä kokea tai en.
Ota käyttöön neljä H-kirjainta silloin, kun et tiedä mitä tehdä
Koska viheliäisiin ongelmiin ja äkillisiin kriiseihin on harvoin olemassa yksinkertaisia ratkaisuja, niistä selviytymiseen ei voi antaa yksinkertaisia keittokirjaohjeita. Siksi en nyt tässä sano mitään positiivisista ajatuksista. En väitä, että tiettyjen kikkojen käyttäminen auttaa varmasti kriisin aiheuttamaan pahaan oloon. En ohjeista, että odota henkistä kasvua (joka tosin usein liittyy kriisitilanteiden jälkeiseen aikaan). Sen sijaan suosittelen harkitsemaan hyväksyvän läsnäolon aka mindfulnessin antia kriisitilanteissa seuraavien neljän H-kirjaimen muodossa:
- Huomiointi: kuin kriisi iskee päälle, monet ihmiset joutuvat järkytyksen vuoksi aluksi sokkitilaan. Tämä voi muutaman päivän ajan tarkoittaa yllättäviä reaktioita, kuten elimistön autonomisen hermoston yli- tai deaktivoitumista (taistele tai pakene- reaktio tai lamaantuminen). Tällöin myös mahdollisuudet huomata ja huomioida todellisuutta kapenevat tilapäisesti. Sokkitilanteessa onkin tärkeintä pitää kiinni arjen rutiineista siinä määrin, mikä on mahdollista, sekä hakeutua turvallisiin olosuhteisiin, esimerkiksi läheisten pariin. Kun kriisin aiheuttama alkujärkytys vähentää otettaan, on aika aktiivisesti laajentaa oman havainnoinnin kenttää ulos kriisin aiheuttamista ajatuksista ja mielikuvista. Ovatko asiat niin kuin sokissa koit? Mitä et aluksi huomannut tai havainnut? Mitä uutta tai toisenlaista näkökulmaa voit nyt havaita tai oppia? Entä mihin ei kannata kiinnittää huomiota? Esimerkiksi juuri nyt helmi-maaliskuun 2022 päivinä sokin hieman hellitettyä, saatat havaita, että arjessa on paljon mihin voit edelleen vaikuttaa. Paljonko nukut, paljonko seuraat somea, miten huolehdit ravitsemuksestasi, liikutko, huomaatko perheenjäsenesi, havaitsetko turvallisuutta tuovat elementit elämässäsi… näihin kaikkiin kykenet jälleen kiinnittämään huomiota, kun suurin järkytys vähän vähenee. Samalla kykenet myös ottamaan pikku hiljaa enemmän ja enemmän tietoa vastaan kriisistä.
- Hengittäminen: Kun eteen osuu kriisi, kehomme reagoi automaattisesti ja nopeasti. Verenpaine nousee, sydämen syke tihentyy, hengitys kiihtyy, sormet ja varpaat muuttuvat viileiksi, maha voi sattua, ahdistavat tunteet tuntuvat kenties koko rintakehällä, pupillit laajenevat ja niin edespäin. Nämä kaikki ilmiöt liittyvät stressihormoneihin: elimistön vaaranaistimisjärjestelmät aktivoivat adrenaliinin ja noradrenaliinin vapautumista verenkiertoon, ja lisäksi kortisolin eritys lisääntyy hieman pitemmällä tähtäimellä, kun jokin stressaa. Toisin sanoen, kun järkyttävissä tilanteissa koemme kehossa tämäntyyppisiä muutoksia, keho toimii juuri niin kuin pitäisikin. On kuitenkin hyödyllistä opetella rauhoittamaan kehoa tietoisesti, jotta se ei pääse ylikuormittumaan stressin mahdollisesti pitkittyessä. Esimerkiksi hengitys on erittäin tehokas tapa rauhoittaa kehoa ja mieltä. Eräs viisas ihminen on sanonut seuraavasti: “jos et voi muuta, voit ainakin hengittää”. Hengitys vertautuu itse elämään – kun hengitys jatkuu, elämäkin jatkuu. Tämän ajatuksen rinnalla rauhallinen, syvä ja rento hengitys antaa meille mahdollisuuden tunnustella kehoamme sekä auttaa rauhoittamaan autonomista hermostoa ja mielen liikkeitä. Kokeile seuraavaa: asetu johonkin rauhalliseen paikkaan, kuten sohvalle tai tuolille. Vedä muutaman kerran syvään henkeä sisään ja ulos aivan vapaasti. Älä laske hengityksen kestoa, älä kontrolloi tai muuta mitään. Ainoastaan tyydy seuraamaan hengityksen aaltoilua, ilman virtausta ja kehon tuntemuksia siihen liittyen. Tämä riittää. Anna hengityksen rauhoittaa itseäsi.
- Hyväksyminen: Tuntuu melkein väärältä käyttää sanaa “hyväksyminen” tämän päivän tilanteessa, jossa maailmanpoliittisesti olemme. Kun puhun kriisien kohtaamisesta, hyväksyminen sanana ei siis viittaa esimerkiksi jonkin tapahtuman oikeutuksen hyväksymiseen tms. Kriisitilanteen kohdatessa (on se sitten maailmanlaajuinen tai henkilökohtainen), hyväksyminen tarkoittaa ihan muuta. Se tarkoittaa, että ihmisenä en kiellä, en väheksy tai muulla tavalla mitätöi olemassa olevaa tilannetta sellaisena kuin se ilmaantuu todellisuuteeni. Päinvastoin, laaja-alaisen havainnoinnin ohella annan itselleni mahdollisuuden ja luvan kokea tunteita, jotka ovat minulle tässä nimenomaisessa kriisissä ajankohtaisia sekä ajatella ajatuksia ja mielikuvia, joita mieleeni tulee. En siis käytä energiaa vastustellen todellisuutta, vaikka kyseinen todellisuus voi tuntuakin tuskalliselta. En myöskään tukahduta tunteita tai yritä muuttaa niitä toisenlaisiksi. Olen valmis ottamaan vastaan kaiken aidon ja muuttuvan mielensisältöni. Vaikka tämä voi tuntua itsestäänselvältä, todellisuudessa hyväksyvä läsnäolo on erittäin vaikeaa monille. Miksi tätä kannattaisi silti yrittää? Tilanteen kokonaisvaltainen ymmärtäminen osaksi nykyistä todellisuutta auttaa suuntaamaan voimavarat sinne, missä niitä tarvitaan. Energiaa ei tällöin kulu psyykkisiin puolustusmekanismeihin, vaan suuntautuminen selviytymiseen kriisitilanteen kanssa onnistuu helpommin. On hyvä tietenkin muistaa, että ihmiset hyväksyvät vaikeat tilanteet yksilöllisessä tahdissa. Joillekin hyväksyminen vie enemmän aikaa kuin toisille. Siksi on tärkeää kunnioittaa erilaisia tapoja, joilla itse kukin pystymme vaikeita tilanteita ja kriisejä omaksumaan ja ymmärtämään.
- Harkinta: Mielestäni ihmisten paras puoli on kyky ajatella. Ajatus on aina ja ikuisesti vapaa. Kukaan ei voi kieltää ajattelemasta jotain (tosin kaikkea ei kannata sanoa ääneen…). Kriisitilanteen aiheuttaman sokin jälkeen ihmisen kykyä havainnoida, tulkita, pohtia, ratkaista ongelmia ja suunnitella palautuu pikku hiljaa. Ja juuri näitä ajattelun ja harkinnan taitoja tarvitaan kipeästi kriisistä selviytymisen edistämiseen. Kriisiin liittyvä harkinta ja pohtiminen on syytä käydä tietoisesti monelta kantilta. Moni on käytännössä todennut, että pientenkin päätösten edessä on hyvä nukkua yön yli, ennen kuin päättää varmasti. Mitä isommasta asiasta on kyse, sitä pitempi aika harkintaan menee. Henkilökohtaisten kriisien osalta ratkaisun tekeminen voi kestää pitkäänkin, jopa vuosia. Harkinta on silti äärimmäisen tärkeä tehdä rauhassa loppuun. Harkinta ja pohdiskelu antavat muun muassa mahdollisuuden kerätä tietoa ja löytää näkökulmia, jotka aluksi jäivät näkemättä. Harkinta estää liian impulsiiviset päätökset ja ratkaisut. Kriisitilanteissa ajattelu ja harkinta tuo paitsi näkökulmaa koettuihin vastoinkäymisiin, mutta se myös tuottaa ehkäpä uudenlaisia ratkaisuja ja kenties jopa uskallusta uudenlaiseen toimintaan. Anna siis harkinnalle aikaa ja rauhaa. Luota mieleesi, joka työskentelee uutterasti myös silloin, kun et halua pohtia ongelmaa tai kriisiä aktiivisesti. Keskustele toisten kanssa ja vaihda ajatuksia. Aikanaan kriisin aikana tai viimeistään sen jälkeen huomaat tämän harkinnan ja ajattelun kantaneen hedelmää.
Lopuksi
Olen jo pitkään käyttänyt musiikkia tunteiden säätelyn keinona sekä ulottuvuutena, joka antaa ajatuksilleni tilaa. Muutamia vuosia sitten kuulin J. Karjalaisen laulun, joka liittyy vahvasti tähän blogikirjoitukseni teemaan. Keihäänkärki kuvaa todella isoon vastoinkäymiseen joutumista. Kivikaudella elänyt nuori mies menettää keihäänkärjen, mikä pahimmillaan vaarantaa selviämisen ja elämän useammaltakin perheenjäsenteltä. Lyriikka menee näin: “Poika, poloinen, kovin on tutun oloinen/kädessä keihäs ja keihäässä katkennut pää/ei saanut hän saalista, vaan kauaksi maalista/viskasi keihään ja keihäästä katkesi pää…—Kehtoa kiikuttaa, lasta liikuttaa/ onneton nainen ja naisella onneton mies/Rannan lietteeseen/ vetiseen vietteeseen/ hävisi rauta ja raudassa päivien työt”. Tämä sydäntä kouraiseva lyriikka yhdistää menneet ja nykyiset ajat ja tuo minusta esille hienosti sen, miten vastoinkäymiset ja kriisit kohtaavat joskus meitä kaikkia ja ovat aina kautta aikojen kohdanneet. Silti ei ole syytä luopua toivosta. Toivoa on aina, myös mahdottomalta näyttävissä tilanteissa ja massiivisten ongelmien äärellä. Kuten J. Karjalainen laulun kertosäkeessä toteaa: “mä löysin vanhaa rautaa/ sun keihäänkärkes kukaties/joku päivä onni kääntyy/ usko siihen metsämies”. Uskotaan mekin siihen, että tämäkin maailmanpoliittinen kriisi päättyy lopulta hyvin. Ja siihen asti – pidetään kiinni neljästä H-kirjaimesta.
Vanhemmuuden hyvä boogie 