Olen tänä vuonna käynyt parikymmentä kertaa eri tilaisuuksissa kouluttamassa lasten aggressiokasvatuksesta. Jokaisen luennon aloitan samalla tavalla eli puhumalla siitä, mitä hyötyä aggressiosta on. Miksi? Sen vuoksi, että tästä tärkeästä asiasta ei yleisesti keskustella juurikaan.
Huonosta maineestaan huolimatta aggressiotunteet ovat yhtä kuin muutosvoima. Ne ovat mielen huutomerkki; koko ajatusmaailmaa hetkellisesti värittävä kokemus, jonka tarkoituksena on edistää ihmisen selviytymistä. Ilman aggressiota ei voi olla elämää, koska elämän idea on pyrkiä eteenpäin, ja nimenomaan aggressio saa aikaan eteenpäin pyrkimisen.
Lapsen käytös käy aina “järkeen”
Vaikka lastenpsykiatrin vastaanotolle tullaan mitä moninaisimmista syistä, yksi tavallisimmista on lapsen aggressiivinen käyttäytyminen, joka nähdään yleensä pääasiassa negatiivisena asiana. Tällöinkin täytyy asettua aina ihan ensin pohtimaan, mikä merkitys aggressiivisella käytöksellä lapselle tai nuorelle on. Miksi hän toimii niin kuin toimii?
Eräs arvostamani kollega jaksaa usein muistuttaa siitä, että lapsenkin kaikella toiminnalla on aina “mieli”. Lapsi ei siis käyttäydy aggressiivisesti vain päähän pälkähdyksestä tai “salamaniskun seurauksena”, vaan hänen näkökulmastaan on tapahtunut jotain hänen kokemuksellisia oikeuksiaan tai henkilökohtaista aluettaan (ammattikielellä “personal domain”) rikkovaa tai näitä uhkaavaa. Aggressiivinen käytös ei kuitenkaan todellisuudessa ole toimiva keino tällaisen uhan kohdatessa, vaan lapsen käyttämä väkivalta näyttäytyy itse asiassa keinottomuutena, taitojen puutteena. Lisäksi aggressiivisesta käyttäytymisestä ei seuraa pitkän päälle mitään hyvää lapselle itselleen, joten lapsen tulisi senkin vuoksi oppia muita tapoja toimia aggressiotunteiden herätessä.
Mutta vaikka lapsen tai nuoren aggressiivinen käytös onkin kiusallista, kurjaa ja joskus jopa vaarallista, itse tunnereaktiota eli hänen aggressiotunteitaan ei voi eikä pitäisi yrittää estää. Kuten jokaisen ihmisen kohdalla, lapsenkin aggressiotunteiden taustalla ovat loppupeleissä pyrkimys selviytyä ja pyrkimykset ratkaista väärältä tai epäoikeudenmukaiselta tuntuva tai vihaa aiheuttava tilanne. Lapsen toiminnalla on “mieli” myös silloin, kun keinot ovat väärät.
Jos ei olisi rakentavaa aggressiota, maailma pysähtyisi
Joskus me aikuiset kuvittelemme, että tulistuvasta lapsesta tulee onnistuneen aggressiokasvatuksen seurauksena lauhkea lammas tai viilipytty. Näinhän asia ei suinkaan ole. Onnistuneen aggressiokasvatuksen seurauksena lapsi oppii tunnistamaan ärtymyksensä ja käyttämään halutessaan sopivia säätelykeinoja tunteestaan aiheutuvan epämukavuuden lievittämiseksi. Sitä kautta yleensä myös holtiton aggressiivinen käyttäytyminen vähenee.
Aivan yhtä olennaista kuin säätelytaitojen omaksuminen on se, että lapsi saa aggressiokasvatuksen seurauksena käyttöönsä rakentavan aggression voiman. Mitä se on? Rakentava aggressio on se olotila, joka saa sinut vaikkapa soittamaan virastoon, kun sinulta on evätty epäoikeudenmukaisesti jokin etuus tai hakemus on hylätty. Rakentava aggressio pistää sinut osoittamaan mieltäsi koulun kasvisruokailujen puolesta tai kiusaamista ja syrjintää vastaan. Rakentava aggressio saa sinut asettamaan rajoja toisille, jotka polkevat tai vahingoittavat sinua. Rakentava aggressio sanoo: “tästä ei mennä. Tämä on minun alueeni.” Se on kuin vahtikoira (tai kirjassamme Aada ja kiukkuleijona tietenkin leijona!), joka auttaa, suojaa ja vartioi sinua.
Aggressiivisesti käyttäytyvä lapsi ei yleensä osaa ilmaista aggressiotunteita rakentavasti
Toisin kuin tulisi äkkiseltään ajatelleeksi, aggressiivisesti käyttäytyvät lapset eivät yleensä ole tuttuja rakentavan aggression, siis jämäkkyyden kanssa. Heille väkivaltainen käytös ja sen seuraukset ovat paljon tutumpia keinoja yrittää puolustaa itseä, ja niihin turvaudutaan herkästi osin juuri tämän tuttuuden takia. Nuori ei rohkene sanoa ei tilanteissa, joissa pitäisi. Lapsi ei ehkä osaa kertoa kavereille, ettei halua hänelle sovitettua roolia leikissä. Mutta sama lapsi tai nuori voi hetken kuluttua mäjäyttää toisia turpaan, hajottaa huonekaluja tai puhua muille halventavasti, kun “kuppi meni nurin”. Lapselle tai nuorelle ei välttämättä ole millään lailla selkeää, miten voisi puolustaa omia etuja muilla tavoin kuin väkivaltaa käyttämällä.
Yksi tavallinen syy tällaiseen vaikeuteen on pakottavan vuorovaikutuksen kehä, joka on muodostunut lapsen tai nuoren ainoaksi tavaksi reagoida, kun pitäisi pitää omia puolia. Pakottavan vuorovaikutuksen kehä näkyy monissa perheissä, joissa on käytöksellään oireileva lapsi tai nuori. Se on kuin tennistä, jossa kaikki yrittävät väkisin voittaa – ja jossa kaikki siksi häviävät. Aluksi yksi henkilö, (yleensä vanhempi) tekee ensimmäisen syötön: “Nyt sinun on laitettava pädi pois ja tehtävä läksysi.” Tämän syötön lapsi tai nuori palauttaa vanhemman ohjeen aiheuttaman ärtymyksen, turhautumisen tai ehkäpä jo pitkä aika sitten negatiiviseksi kiertyneen vuorovaikutuksen johdosta hiukan kovemmalla voimalla: “En todellakaan aio tehdä läksyjä!” Seuraava syöttövuoro menee vanhemmalle, joka lisää komennon intensiteettiä, usein tarpeettomastikin: “Nyt teet läksyt tai heitän ton sun pädin ulos ikkunasta!” Lapsi tai nuori palauttaa syötön jälleen kovemmalla voimalla: “EN tasan tee!!Tee ite v***n idiootti!” Näin kun tennis hetken jatkuu, tilanne tyypillisesti eskaloituu ja voi johtaa vaikkapa jonkinlaiseen väkivaltaan tai tavaroiden heittelyyn. Tällainen tilanteen kärjistyminen ei ole koskaan rakentavaa aggressiota. Näitä tennisotteluja käydään mahdollisesti useita päivässä. Muille tällainen tilanne näyttää tavalliselta riitelyltä (“sehän kärjistyi äkkiä!”), mutta ottelijoille itselleen vain se ratkaisee, kuka minkäkin erän voittaa, pakolla ja voimalla. Sillä voitto näyttää, kuka määrää kaapin paikan kotona. Kunnes uusi tilanne aloittaa jälleen uuden matsin.
Vaikka tällaisen matsin voitto osuisi omalle kohdalle, pakottavan vuorovaikutuksen kierteestä itsessään tulee kaikille paha mieli. Ja on tärkeä tietää, että kyseinen pakottavan vuorovaikutuksen synkkä syöksykierre itsessään ylläpitää lasten ja nuorten käytösongelmia. Siksi siitä luopuminen olisi tärkeää. Luopuminen taas onnistuu parhaiten, kun aikuinen opettelee myönteisempiä kasvatuskeinoja sekä johdonmukaista, jämäkkää ja lempeää kasvatusotetta. Lapsi yksin ei pysty tällaista kierrettä katkaisemaan. Ja pakottavan vuorovaikutuksen toimintatavan omaksuneet lapset eivät yleensä osaa myöskään puolustaa itseään rakentavasti ennen kuin sitä heille opetetaan. Päinvastoin, ilman aikuisen toimintatavan muutosta ja taitojen opettamista lapselle pakottava vuorovaikutus yleistyy äärimmäisen helposti ainoaksi toimintavaksi lapsen elämässä, kotoa muun muassa kouluun ja muihin ihmissuhteisiin.
Miten voin opettaa lapselle rakentavaa aggressiota ja vähentää aggressiivista käyttäytymistä?
Aggressiotunteiden kanssa toimimaan oppiminen on elämänpituinen matka. Kun tilanne on vaikeaksi kiertynyt, on tärkeä tiedostaa, että sen muuttaminen vaatii yleensä ensin huomattavaa asennemuutosta nimenomaan lasta lähimpänä olevilta aikuisilta. Vaikka sitä on vaikea etukäteen uskoa, positiivisen kasvatusotteen omaksuminen todellakin auttaa päihittämään pakottavan vuorovaikutuksen kehän. Jopa nopeasti. Myönteisen kasvattajuuden käyttöönotto kodeissa ja kouluissa ei aina ole kovin helppoa, mutta sinänsä toimintatavan periaatteet ovat hyvin yksinkertaiset ja niiden myötä pahin aggressiivinen käytös yleensä loivenee (lisää aiheesta mm täällä tai blogini sivuilta löytyvästä webinaaritallenteesta Kuinka kiukku kesytetään tai vaikkapa kirjasta Ihmeelliset vuodet).
Olisi mukavaa, että useimmat lapset oppisivat käyttäytymään aggressiotunteita herättävissä tilanteissa jämäkästi ja väkivallattomasti jo lapsuuden aikana, joskin asiaa voi opiskella ja omaksua myöhemminkin. Mutta aggressiivisen käyttäytymisen vähentäminen ei saisi tarkoittaa, että lapsi jätetään “ylikäveltäväksi”. Samanaikaisesti väkivallattoman käyttäytymisen kanssa lapselle olisi siis opetettava vaihtoehtoisia tapoja ilmaista aggressiotunteita ja lisäksi jämäkkää oman puolen pitämisen taitoa. Miten tämä tapahtuu? Alla muutama vinkki.
Aloita itsestäsi. Miten toimit, kun saat huonoa palvelua kaupassa? Mitä teet, kun joku haukkuu tai nimittelee sinua? Miten hoidat erilaiset reklamaatiot arjen asioissa? Yleensä aikuisena tuppaa valitsemaan aggressiotunteita herättävissä tilanteissa sellaisia keinoja ja lähetymistapoja, joiden seuraukset itselle ovat pääasiassa myönteisiä tai neutraaleja. Ei siis ala välttämättä huutaa tai viskoa tavaroita sekä haukkua kanssaihmisiä, vaan kertoo jämäkästi, mitä tarvitsee, mitä haluaa ja miltä tuntuu. Ihan samoja taitoja tulisi lapsesikin oppia. Näin ollen voit näyttää hänelle ihan joka päivä rakentavan aggression osaamistasi: jokainen arkinen neuvottelutilanne on mahdollisuus opettaa lapselle tulevaisuutta varten keinoja selvitä hankalista tilanteista.
Itsen rauhoittamisen taidot ovat välttämättömiä, jos haluaa oppia käyttämään aggressiota rakentavasti muutosvoimana. Kun sinua aikuisena suututtaa, miten hillitset tunnetilaasi niin, ettei joka kerta räisky tai räjähtele? Hengitätkö syvään muutaman kerran? Lasketko luvusta sata taaksepäin? Ajatteletko mukavia asioita? Käytkö pilkkomassa puita tai juoksetko vauhtikestävyyslenkin? Vai oletko vain tunteesi kanssa, kunnes se loivenee (lisää aiheesta täällä)? Samoja keinoja voisit harkita opettavasi lapsellesi. Kannusta häntä ottamaan niitä käyttöön ärtymyksen yllättäessä – voit jopa palkita hänet (etukäteen sopimallanne tavalla), jos hän kokeilee sovittua ärtymyksenloivennuskeinoa aggressiotunteiden yllättäessä. Nimittäin juuri tällaisten säätelykeinojen avulla aggression hyökyaalto kutistuu hieman pienemmäksi aalloksi, joka saadaan hyötykäyttöön. Kun tunnetila on vähemmän vihainen tai raivostunut, pystyy ajattelemaan ja suunnittelemaan seuraavia tekojaan järkevämmin. Ja sitä kautta seuraukset aggressiotunteista pysyvät itsen kannalta myönteisinä.
Voitko auttaa lasta keksimään sanoja, joilla hän ilmaisee oloaan? Onko lapsen tunnetila ärtymys, kiukku, viha, raivo, pettymys vai jokin muu? Entä mitä lapsi tai nuori haluaa tai tarvitsee vihansa hetkellä? Pystyykö hän ilmaisemaan näitä ajatuksiaan? Jos et tiedä, mitä hän haluaa, kysy. Tai ole salapoliisi ja etsi ja muistele juuri ennen aggressiivista tilannetta lapsen mielessä olleita asioita tai välittömiä tapahtumia ennen hermojen menetystä. Arvaa näiden ajatusten perusteella ääneen miltä lapsesta todennäköisesti tuntuu ja mitä lapsi kenties haluaa. Auta häntä ilmaisemaan tarpeensa ja toiveensa, kun hän ei itse siihen vielä pysty. Näin lapsi saa myöhempää elämää varten sanoja käyttöön omatoimiseen itsen ja oman aggression ilmaisuun. Samalla lapsi saa myös kokemuksen, että häntä yritettiin ymmärtää, eli että itseilmaisu kannattaa.
Auta lasta hahmottamaan, että käyttäytyminen ja toiminta ovat omissa käsissä ja eri asia kuin tunne. Hakkaanko jonkun vain siksi, että tämä joku mulkoili minua pahasti ja minua harmittaa? Rikonko toisen henkilön tavarat, jos minussa herää kateus? On OK tuntea vihaa tai raivoa ja jopa ajatella väkivaltaisia ajatuksia, mutta niiden mukaan toimiminen ei ole OK. Samoin toisiin ihmisiin kohdistuva aggressio tulisi ilmaista niin, että se koskee heidän toimintaansa eikä heitä ihmisinä. “Mua niin ärsyttää että sä taas otit mun laturin” on ihan erilainen lause kuin “olet idiootti!”. Kannusta lasta sanomaan ääneen rakentavasti, mikä tilanteessa ärsyttää.
Neuvottele lapsen kanssa vaikeiden tilanteiden ratkaisemisesta ja yritä auttaa huomaamaan eri näkökulmia ja ratkaisuvaihtoehtoja. Tuliko riitaa kaverin kanssa? Alkoiko suukopu pelatessa? Lapsi saattaa pyrkiä ärtymyksissään ratkaisemaan nämä tilanteet omalla tavallaan. Hän lähtee kaverin luota vihaisena kotiin, kun oikeastaan kannattaisi odottaa hetki ja selvittää tilanne paikan päällä, ehkä aikuisen avustuksella. Tai hän poistaa koko pelisovelluksen, jos kokee tulleensa pelissä huonosti kohdelluksi. Nämä ratkaisut ovat ns. “lapsellisia”, eli niiden käyttö auttaa lyhytaikaisesti, mutta samanaikaisesti ne johtavat aika isoon menetykseen: kaverisuhde jää kuprulle tai mahdolliset pelimaailman menestykset jäävät saavuttamatta. Siksi vastaavissa konfliktitilanteissa kannattaa jäsentää sekä tilanne että erilaiset seuraukset lapsen kanssa keskustellen. Etsi yhdessä lapsen tai nuoren kanssa ratkaisuvaihtoehtoja, joiden seurauksena lapsi ei tule sosiaalisissa konflikteissa jyrätyksi, vaan joiden myötä hän pääsee ilmaisemaan oman mielipiteensä. Voiko lapsi soittaa tai mennä yhdessä aikuisen kanssa kaverille, jonka kanssa tuli riitaa, ja kertoa mistä pahoitti mielensä? Voiko lasta neuvoa, että ennen pelisovelluksen poistoa kannattaa harkita, mitä muita vaihtoehtoja on oman puolen pitämiseksi? Voisiko häntä auttaa kommentoimaan toisten rumia sanoja jämäkästi (“minulle ei puhuta noin”) tai jättää jopa joissain tilanteissa toisten hölmöilyt huomiotta? Elämässä tulee välillä hankalia tilanteita ja ihmissuhteita. Niissä harvemmin toimii mustavalkoinen asenne, vaan usein joudutaan etsimään kompromisseja, jolloin seuraukset myös itselle ovat kohtuulliset. Mutta asian omaksumiseksi tarvitaan toki opastusta aikuiselta, joka miettii lapsen kanssa tilanteita auki ja selviksi.
Ja viimeiseksi, mutta ei vähäisimmäksi, auta lasta tai nuorta sietämään oman puolen pitämisestä seuraavaa epämukavuutta. Ei ole helppoa sanoa toiselle ihmiselle, mikä hänen toiminnassaan ärsyttää tai minkä asian olisi toivonut menevän toisin. Ei ole helppoa tehdä valintaa, puuttuuko vaikkapa itseen kohdistuviin rumiin puheisiin, ja jos, niin millä tavalla, vai käveleekö pois. Eikä ole kiva aiheuttaa toiselle ihmiselle kurjaa fiilistä, vaikka joskus se on aivan välttämätöntä itsen ja omien etujen puolustamisen nimissä. Toisaalta ei ole helppoa sietää sitäkään, että jättämällä vaikkapa mottaamatta kaveria ja lähtemällä pois vaikeasta tilanteesta saattaa itse mielestään “hävitä” hieman. Voi tuntua ristiriitaiseltakin luopua väkivaltaisesta toimintatavasta. Siksi on tärkeää, että näistä aidon ristiriitaisista tunteista saa puhua jollekin. Että saa sanoa, kuka tai mikä ärsytti, raivostutti ja vihastutti. Ihan vain asioiden ääneen sanominen helpottaa kummasti. Vanhempana tai kasvattajana kuunteleminen riittääkin yleensä mainiosti lapsen tai nuoren avuksi. Ja kun lapsi tai nuori saa omaa kokemusta, että myös väkivallattomat keinot toimivat ja ovat parempiakin kuin väkivaltaiset, ristiriitaisilla tunteilla on taipumus väistyä. Hyvä kierre alkaa.
Aiheesta luettavaa:
- Riihonen, Koskinen, Piitulainen: Kuinka kiukku kesytetään
- Webster-Stratton: Ihmeelliset vuodet (The Incredible Years)
- Cacciatore: Kiukkukirja
- Greene: Tulistuva lapsi
–
Vanhemmuuden hyvä boogie 