Köyhyys ja lasten mielenterveys – minkälainen yhteys näillä on?

Juuri nyt monia tässä maassa huolestuttaa. Koronapandemia on vienyt elannon suurelta joukolta ihmisiä, jotka ovat aiemmin olleet tukevasti työelämässä joko palkansaajina tai yrittäjinä. Pandemian yltymiseen liittyvät rajoitukset johtivat jo 2020 keväällä siihen, että monen tulonlähteet yksinkertaisesti hävisivät yhdessä yössä.

Vaikutukset globaalisti ovat hämmentävässä mittaluokassa. Esimerkiksi USA:ssa, jossa yhteiskunnan yleisiä tukiverkkoja on niukasti, koronan vuoksi työttömäksi on jäänyt miljoonia. Tähän liittyen arviolta 24 miljoonaa henkeä eli 11 % USA:n aikuisväestöstä onkin kärsinyt riittävän ruuan puutteesta nyt tammi-helmikuun 2021 aikana “joskus” tai “usein” (lähde: tässä). Verrattuna vuoteen 2019, riittävän ruuan puutteesta kärsivien määrä on melkein kolminkertaistunut, mikä on häkellyttävää.

Myös Suomessa köyhyys on lähtenyt selvään kasvuun. Työ- ja elinkeinoministeriön kuukausittain julkaisemassa viimeisimmässä Työllisyyskatsauksessa joulukuulta 2020 todetaan näin: “Työ-­ ja elinkeinotoimistoissa oli joulukuun lopussa yhteensä 357 400 työtöntä työnhakijaa. Se on 99 700 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. —Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 13,6 prosenttia, eli 3,8 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuosi sitten.” (lähde: Työllisyyskatsaus, joulukuu 2020)

Mitä tekemistä työttömyydellä ja köyhyydellä on lastenpsykiatrian kanssa?

Olen jo aiemmin usein kirjoittanut siitä, miten lastenpsykiatria on melko vähän perinteistä lääketiedettä ja sen sijaan runsaasti sekoitus psykologiaa, sosiaalityötä, sosiologiaa ja muitakin yhteiskuntatieteitä. Mielenterveys käsitteenä – niin mielellään kuin ajattelisimmekin sen sektorimaisena, muusta elämästä irrallisena yksikkönä – rakentuu todellisuudessa ympäristön ml. perheen ja yhteiskunnallisen tilanteen kontekstiin. Mielenterveyttä ei siis voi oikeastaan erottaa siitä, mitä perheessä, yhteisössä ja maailmassa on meneillään, koska ihmisinä emme ole irti näistä vaikutteista, ovat ne sitten kannaltamme myönteisiä tai kielteisiä. Näin ollen on loogista, että aikuisten työttömyys, köyhyys ja muutkin ongelmat, kuten mielenterveys, heijastuvat suoraan lapsiin. Köyhyyden ja huono-osaisuuden merkityksestä lasten mielenterveyteen tiedetään tutkimusten perusteella jo paljon. Kielteisten vaikutusten on havaittu yltävän niin lasten tunne- ja käytösoireisiin kuin päihdeongelmiin ja itsetuhoisuuteenkin.

Eräs klassinen esimerkki köyhyyden vaikutuksista lasten mielenterveyteen on USA:n alkuperäisreservaatissa tehty naturalistinen tutkimus vuodelta 2003, johon olen ennenkin viitannut. Kyseisessä tutkimuksessa 1420 maaseudulle asuvalle lapselle tehtiin vuosittainen psykiatrinen arvio vuosina 1993-2000. Noin neljännes näistä lapsista edusti etnisesti Amerikan alkuperäisväestöä, loput olivat etnisesti kaukaasialaisia. Tutkimuksen puolessa välissä alueelle tuli kasino, joka alkoi maksaa alueen alkuperäisväestölle nousevaa rahallista korvausta. Korvauksen ansiosta 14 % tutkimukseen osallistuneista perheistä nousi pois köyhyydestä tutkimuksen aikana. Kyseisten perheiden lasten käytöshäiriöiden määrä väheni merkittävästi. Sen sijaan köyhinä pysyvien perheiden lasten lastenpsykiatrisen häiriön (masennus, ahdistus tai käytöshäiriö) riski pysyi selvästi korkeampana kuin ei-köyhien ja ex-köyhien perheiden lasten (lähde ja artikkeli luettavissa täältä). Käytöshäiriöiden vähenemistä selitti mediaattorina taloudellisten resurssien mahdollistama parempi lasten valvonta aikuisten taholta. Käytöshäiriöistähän siis tiedetään, että ne liittyvät usein paitsi perheen vuorovaikutusilmapiiriin, myös puutteelliseen lasten valvontaan (vrt. 8-vuotias skeittaa ulkona klo 21 asti, koska vanhempi/vanhemmat ovat työvuorossa).

Tutkimusten mukaan lapseen kohdistuva henkinen, fyysinen, seksuaalinen tai muunlainen väkivalta, laiminlyömiset ja muu kaltoinkohtelu vaikuttavat lapsen kehitykseen erittäin vahvan kielteisesti. Aivotutkimuksista tiedetään, että henkinen väkivalta vaikuttaa kehittyviin aivoihin aivan yhtä perustavanlaatuisesti kuin fyysinenkin. Väkivallan ja laiminlyöntien ennaltaehkäisemisen kannalta on tärkeä ymmärtää tällaisen toiminnan ja köyhyyden välinen suhde. Köyhyys lisää kaltoinkohtelevan ja laiminlyövän vanhemmuuden todennäköisyyttä, ja toisaalta kaltoinkohteleva ja laiminlyövä vanhemmuus aiheuttaa puolestaan mielenterveyden ongelmia. Köyhyyden vanhemmuutta haastavat vaikutukset liittyvät ilmeisesti ainakin stressiin ja sosiaaliseen deprivaatioon. Jo aiemmista taloudellisista lamavaiheista tiedetään, että niiden aikana lapsiin kohdistuva sekä perheväkivalta ja päihteiden väärinkäyttö lisääntyvät. Esimerkiksi “Great Recessionin” aikana USA:ssa 2007-2010 lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan liittyvien päävammojen määrä kaksinkertaistui! (lähde: tässä) Valitettavasti nykyinen koronan aiheuttama tilanne tuskin mitenkään poikkeaa näistä aiemmista tutkimuksista. Nyt jo on tiedossa, että lastensuojeluilmoitusten määrä on kasvanut Suomessakin (lähde: täällä)

Jos tilillä on 5 euroa, jolla pitäisi saada hankittua viikon ruuat, se on jo itsessään aikuiselle erittäin stressaava tilanne. Jos tilanteeseen liittyy lapsia tarpeineen (läksyt, harrastukset, pieneksi jääneet vaatteet, kiukuttelut, lasten joutuminen ongelmiin mm näpistely), mahdollisesti työnhakua tai etuuksiin liittyvää byrokratiaa, ulkopuolisuuden, häpeän ja osattomuuden kokemusta sekä kenties vieläpä ihmissuhdeongelmia, on ymmärrettävää, että kokonaisuus vaikuttaa niin vanhemman kuin lapsenkin mielenterveyteen! Ja tilanne vaikuttaa itse asiassa myös lapsen fyysiseen terveydentilaan. On ollut jo pitkään tiedossa, että sosioekonomisesti huono-osaisilla ihmisillä on enemmän fyysisiä sairauksia ja niihin liittyvää hoidon tarvetta. Mutta sydäntäsärkevää kyllä, lisäksi vaikkapa syöpähoitojen teho lapsen syöpään on parempi, jos lapsen perhe on sosioekonomisesti hyväosainen (katso uutinen täältä).

Köyhyyden vaikutusten minimoiminen tukee lasten mielenterveyttä

Koronan ja myös kaiken olemassa olevan tutkimustiedon johdosta olisi ajankohtaista pohtia, miten yhteiskunta voi kehittyä lievittääkseen köyhyyttä ja siihen liittyviä psykososiaalisia ongelmia. En ole sosiologi enkä poliitikko, joten otan tähän kantaa vain lastenpsykiatrian ammattilaisena. Mutta seuraavia nostaisin esille tärkeinä asioina:

1. Ymmärretään, että köyhyys voisi koskea ketä tahansa, ja kuka tahansa voi huonolla tuurilla joutua turvaverkkojen ulkopuolelle. Puhutaan köyhyydestä ymmärtäväisesti ja häpeää sekä stigmaa lievittäen. Toivoisin myös medioiden jatkavan köyhyydestä kirjoittamista siten, että huono-osaisuuden kokemus välittyisi myös niille, joita asia ei muuten koske ja joilla rahaa riittää.
2. Katsotaan, että kunnassa on neuvolaikäisten vakituinen terveydenhoitaja/jia, joka on matalan kynnyksen linkki odottaviin ja vauvaperheisiin. Hänen kauttaan perheillä syntyy luontevasti kontakteja sosiaalipalveluihin ja muihin tukiverkostoihin. Mikä tärkeämpää, hänen keskustelutuellaan, kotikäynneillään ja avullaan voidaan luoda hyväksyvän ja lämpimän psykososiaalisen tuen ilmapiiri, jolla on tutkimusten mukaan merkitystä erityisesti vähäosaisten äitien elämässä. Ja tämä taas säästää yhteiskunnalta pitkällä tähtäimellä aivan älyttömän paljon rahaa ja perheiltä kärsimystä (lähde: neuvolaa vastaavasta Nurse Family Partnership- ohjelmasta lasketut estimoidut säästöt vuoteen 2031 mennessä täältä).
3. Hommataan kuntiin perhetyöntekijöitä, jotka saavat riittävän koulutuksen tarjotakseen perheille matalalla kynnyksellä paitsi maksutonta kotiapua ja lastenhoitoapua, myös luontevasti valmennusta myönteisten kasvatuskäytäntöjen haltuunottoon (ml. palkitseminen, kehuminen, väkivallattomat kasvatuskeinot). Perhetyöntekijän työ on vaativaa, joten heille soisin mielellään työssä jaksamista ja ammatillista kehittymistä tukevan työnohjauksen (samoin neuvolan terkkareille muuten!).
4. Mahdollistetaan kunnassa nuorisotyön toteutuminen mahdollisimman monella tavalla nuorten saataville, myös iltatyönä. Nuorisotilat on pidettävä auki yömyöhään! Ne ovat niitä harvinaisia päihteettömiä kodinulkopuolisia tiloja, jonne nuoret voivat hakeutua mukavan tekemisen ja turvallisten aikuisten pariin.
5. Huolehditaan siitä, että yhteiskunnassa on riittävän monia ja riittävän hyvin palkattuja sosiaalityöntekijöitä, joilla ei ole liikaa asiakkaita vastuullaan – jotta he ehtivät selvittää omien asiakkaidensa tilanteet perusteellisesti. Erityisen hyvän avun toivoisin kohdistuvan niille lapsille, jotka on sijoitettu kodin ulkopuolelle sekä heidän perheilleen, sekä toisaalta sijaishuollosta itsenäistyville nuorille (ns. jälkihuolto).
6. Huolehditaan siitä, että sijaisperheet saavat kaiken mahdollisen tuen ja avun, joka on saatavilla. He tekevät tärkeää työtä sellaisten lasten kasvattajina, joilla mielenterveyden riskit ovat tavallista suuremmat. Huolehditaan lastenkotien riittävästä resursoinnista. Huolehditaan siitä, että lait ja ohjeet mahdollistavat niin lasten rajaamisen väkivallattomasti kuin myös sekä aikuisten että lasten turvallisuuden lastenkodeissa.
7. Tarjotaan vähätuloisten perheiden alle kouluikäisille lapsille riittävän helposti paikka maksuttomaan varhaiskasvatukseen > psykososiaalisen deprivaation ennaltaehkäisy mahdollistuu ja usein myös perheiden jaksaminen paranee. Kehitysviiveiden huomioiminen ja niiden lievittäminen tapahtuu lisäksi tehokkaasti varhaiskasvatuksen kontekstissa.
8. Pidetään huolta, että lapsiperheiden taloudelliset tuet pysyvät kohtuullisina ja niitä korjataan indeksien mukaisesti. Tämä tarkoittaa siis vanhempainpäivärahaa, hoitorahaa ja kaikkia niitä rahallisia tukia, jotka mahdollistavat vähätuloisten perheiden kohtuullisen elämän. Esimerkiksi rahallinen tuki vähävaraisille perheille lasten harrastusmaksuihin on usein välttämätön. Mitä tulee kuntoutuksiin, esimerkiksi Kelan vaatima vuosittainen 300 e omavastuu taksikyytien osalta kuntoutukseen ja takaisin kotiin on kestämättömän suuri useimmille perheille. Jos tuota rahaa ei onnistuta raapimaan kasaan, monen lapsen kuntoutus estyy (esimerkiksi neuropsykologinen lukikuntoutus toisella paikkakunnalla). Mielestäni lasten kuntoutusten osalta koko 300 euron omavastuu tulisi poistaa.
9. Huolehditaan siitä, että oppilashuolto toteutuu kunnissa asetusten mukaan. Oppilashuollon palvelut varmistavat kaikkien, myös huono-osaisten lasten tarpeiden kohtaamisen matalalla kynnyksellä koulussa. Esimerkiksi em. neuropsykologinen tai muu kuntoutus järjestyy oppimisvaikeuksiin usein juuri oppilashuollon aloitteesta. Tämä on upea ja Suomessa erityisen hyvin mietitty toimintamuoto. Myös matalan kynnyksen psykologipalvelut ovat saatavissa lapsille ja nuorille oppilashuollon kautta. Psykologiresurssia on kuitenkin yleensä aivan liian niukasti. Sen on järjestyttävä kunnissa niin, että lasten kognitiivisen taitotason kartoittaminen mahdollistuu joustavasti, mieluiten puolen vuoden sisällä ammattilaisten pyynnöstä. Tällä on suuri merkitys niin oppimisvaikeuksien kuin myös lastenpsykiatrisen hoidon kannalta.
10. Tarjotaan lapsille maksutonta tai erittäin edullista harrastustoimintaa koulupäivän oheen. Esimerkiksi Tampereella on “Harrastava iltapäivä”-toiminta, jonka ansiosta tarjolla on todella monenlaista mukavaa harrastusmahdollisuutta shakkikerhosta ja kokkikerhosta urheiluun kouluikäisille. Tämä mahdollistaa koululaisille turvalliset iltapäivät ja virkistävää tekemistä.
11. Ollaan vanhempina tietoisia siitä, että kaikilla ei ole iltaisin tai iltapäivisin lämmintä ruokaa tarjolla, ja pyritään tarjoamaan omien lasten kyläileville kavereille mahdollisuus aterioida kyläpaikassa. Ilman kyselyitä. Pidän myös erinomaisena ideana, että kouluista myydään edullisesti ylijäänyttä kouluruokaa kuntalaisten tarpeisiin.
12. Huolehditaan tarvittaessa verotuksen avulla, että hedelmät ja vihannekset sekä täysjyvätuotteet ovat kaikkien saatavilla. Huolehditaan siitä, että vähävaraisille perheille tarkoitettuihin ruokapaketteihin saadaan näitä terveellisiä elintarvikkeita.
13. Annetaan kouluissa lapsille mahdollisuus aamupalaan koulun tarjoamana ainakin maanantaiaamuisin. On yleisesti opettajien kokemus, että osa lapsista ei saa riittävästi syödäkseen viikonloppuisin. Mikä varmasti hyvätuloisten on vaikea uskoa.
14. Katsotaan kotiemme pihoissa ympärillemme – liikkuuko siellä lapsia omituisiin aikoihin? Miksi? Kysellään tuttujenm lasten kuulumiset ja puututaan pihoilla ja puistoissa mahdolliseen kiusaamiseen. Ollaan turvallisia aikuisia, joihin voi tarvittaessa tukeutua.
15. Annetaan hyväkuntoisia leluja ja vaatteita kierrätykseen esimerkiksi yhdistysten kautta, jotka jakavat niitä maksutta tarvitseville lapsiperheille. Samaa reittiä esimerkiksi Hope ry:n kautta voi lahjoittaa lapsille ja nuorille (uusia) lahjoja vaikkapa jouluna. Joillekin lapsille yhdistysten kautta saadut lahjat ovat ainoita, jotka he saavat.
16. Pyritään hienotunteisesti mahdollistamaan koulun retket muilla tavoin kuin vanhempia kuormittamalla. Vanhempainyhdistykset voivat hankkia rahaa esim. järjestämällä lastenjuhlia ja jakaa sitä luokkiin virkistystoimintaa varten. Vanhempainyhdistykset voivat myös hankkia lainattavia harrastusvälineitä koulun lasten käyttöön vapaa-aikaakin ajatellen. Esimerkiksi suksia ja luistimia tarvittaisiin nytkin.
17. Huolehditaan, että lasten synttärikutsuilla lahjoihin ei liity ns. kilpavarustelua. Vanhemmat voivat halutessaan sopia summan, joka on ok käyttää lahjoihin. Tai kutsussa voi ilmoittaa, ettei lahja ole välttämätön.
18. Pyritään tarjoamaan myös aikuisten harrastustoimintaan maksuttomia vaihtoehtoja. Toivoisin erityisesti yritysten tekevän yhteisvastuullista hyvää tässä asiassa: esimerkiksi aikuisten mielenterveyspalveluissa olisi usein liikunta- ja muita ryhmiä, joihin kaivattaisiin kipeästi sponsoria. Kävelylenkkien sijaan esimerkiksi uimahallireissu tai keilaus on jo vaihtelua monelle, mutta julkisin varoin näitä ei välttämättä saada järjestettyä. Lisäksi kirjastojen tulisi olla mahdollisimman pitkään auki, koska ne ovat matalan kynnyksen paikkoja, joissa on sekä mahdollisuus lukea että osallistua esimerkiksi luentoihin ja muihin tilaisuuksiin.
19. Tervehditään ihmisiä kohteliaasti ja ollaan perusystävällisiä toisillemme siitä riippumatta, miltä ihminen näyttää ja kuinka varoissaan hän on. Inhimillinen ja ystävällinen kohtelu auttaa säilyttämään tunteen yhtäläisestä ihmisarvosta.
20. Autetaan kaveria ja naapuria hädässä. On sitten kyse kaupassakäymisen avusta tai jostain muusta pienestä hyvänteosta, voimme tukea toisiamme moni tavoin ilmankin rahaa.
21. Edit/täydennys listaan Twitter-kommentin perusteella: Yhteisöllisyyden ja vertaistuen vahvistamisella olisi paljon annettavaa ihmisille. Näkisin, että erityisesti mielenterveys- ja päihde- ja vaikkapa peliriippuvuusasioissa näistä kärsivien on tärkeä saada keskustella sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat kokeneet jotain samankaltaista ja toipuneet (esim kokemusasiantuntijat, ryhmät). Yhteisöllisyyttä koskien resilienssitutkimuksista tiedetään, että kokemus kuulumisesta johonkin ryhmään tai joukkoon on vahvasti myönteinen tekijä elämässä. Samoin mahdollisuus auttaa muita vahvistaa myös auttajan resilienssiä.

Vaikka lista on pitkä, siitä jäi varmasti puuttumaan paljonkin, ja myös tärkeitä asioita. Syynä on, että tein tämän tekstin päivystyksen jälkeisen päivän “koomassa”. Voit mieluusti täydentää listaani kommentoimalla kommenttikenttään, ja muokkaan tätä postausta vastaavasti. Köyhyyden vaikutusten ehkäisy on yhteinen asia!