Lasten mielenterveyden oireet puhuttavat. Palveluiden kehittämisen ohella olisi ymmärrettävä, miten oireen merkitys vaikuttaa tilanteeseen suhtautumiseen.
Author Archives: Riikka Riihonen
Miksi lapsia ja nuoria kannattaa seksuaalikasvattaa (ajoissa)
Tämä kirjoitus koskee sitä, miksi lapsille ja nuorille olisi puhuttava niin kehonosien nimistä, kehon toiminnasta, tunteista kuin seksiasioistakin ajoissa ja ikätasoisella tavalla. Lapsi tarvitsee näitä tietoja muun muassa voidakseen suojata itseään esimerkiksi pornolta.
“Lapsellani ei ole kavereita, mitä voin tehdä?”
Miten voi tukea lapsen kaverisuhteita ja mistä johtuu, että lapsi kokee yksinäisyyttä ja kuulumattomuutta? Tämä teksti käsittelee sosiaalisten taitojen teemaa.
Hei katuva ja kyllästynyt vanhempi: sinulla on lupa olla oma itsesi!
Hesarin artikkelin innoittamana kirjoitin vanhemman katumuksesta. Olisiko mahdollista saada olla vanhempi ihan omalla tavallaan, ilman paineita?
Lasten liikuttaminen on aivan helppoa…
Lasten liikunnallisen elämäntavan vahvistaminen ei vaadi muuta kuin arjen uudelleen ajattelua.
Kuviteltua vai todellista – Näkökulmia lasten erikoisiin subjektiivisiin elämyksiin.
Lapsi voi joskus kokea erikoisia visuaalisia tai äänikokemuksia. Minkälaisia asioita näistä olisi hyvä tietää?
Uudenvuodenlupauksia, joita ei tarvitse rikkoa
Mitä lupaisin itselleni uutena vuotena? Onko olemassa lupauksia, joiden pitäminen onkin helppoa ja mukavaa?
Kun mikään ei riitä – syömishäiriökehityksen varoitusmerkkejä
Syömishäiriöt pelottavat monia. Onko olemassa merkkejä, joista voisi tietää, onko omalla lapsella riski syömishäiriökehitykseen?
Lapsi puhuu kuolemasta – onko syytä huolestua?
Milloin on syytä huolestua lapsen kuolemanpuheista tai -ajatuksista?
Mitä toivon sinulle Lapsen oikeuksien päivänä
Lapsen oikeuksien päivänä suunnataan katse siihen, mitä lapsillemme toivomme.