Miten hyödyntää käyttäytymisterapeuttisia keinoja psyykkisesti vaikeaoireisten lasten kanssa

Joka kerta, kun kirjoitan blogiini tai puhun julkisuudessa lasten käyttäytymisen muokkaamisesta myönteisin keinoin, asia saa paljon positiivista palautetta, mutta aina myös kielteistä kritiikkiä ja epäröintiä. Tyypillisesti epäillään, että käyttäytymisen vahvistussuhteiden hyödyntäminen toimii vain ns. helppojen tai tasaisten lasten kanssa. Olen ajatellut niin, että tällaisessa asennoitumisessa on kyse ensisijaisesti kokemuksen puutteesta. Harva epäröivä ja negatiivisesti suhtautuvaContinue reading “Miten hyödyntää käyttäytymisterapeuttisia keinoja psyykkisesti vaikeaoireisten lasten kanssa”

Miksi lapsia ei voi tehokkaasti kasvattaa rankaisemalla (ja miksi he kasvavat niin hyvin myönteisten keinojen avulla)

Aina aika ajoin julkisuudessa nousee keskustelua siitä – yleensä jonkin ilmi tulleen lapsen tai nuoren käytösoireilun tai rikollisen toiminnan tai kouluhäiriköinnin takia – pitäisikö lapsiin kohdistuvaa kurinpitoa tiukentaa. Lasten mielenterveyden ammattilaiset yrittävät osallistua näihin keskusteluihin tuomalla esille muun muassa, että lapset eivät tarvitse enempää kuria, ja että lapsia on tärkeä kohdella ystävällisesti, johdonmukaisesti ja myötätuntoisesti.Continue reading “Miksi lapsia ei voi tehokkaasti kasvattaa rankaisemalla (ja miksi he kasvavat niin hyvin myönteisten keinojen avulla)”

Yksikin väkivaltaisesti kuollut lapsi on liikaa

Sinä iltana huomasin, että alppiruusu oli alkanut kukkia pihallani. Kesäkuu alkoi olla ihanimmillaan, luonto tuntui villiintyvän. Samana iltana kesäkuussa vuonna 2023 luin uutisista 4-vuotiaan lapsen menehtyneen häneen kohdistuneen väkivallan seurauksena. Pieni, viaton ihminen oli kuollut. Se kävi sydämeen todella kipeästi. Valitettavasti tämä lapsi ei ole ainoa, joka on menettänyt henkensä väkivallan johdosta viime vuosina. TilastojenContinue reading “Yksikin väkivaltaisesti kuollut lapsi on liikaa”

Neuropsykiatria ei ole mystiikkaa

Viime aikoina julkisuudessa on käyty melko aktiivista keskustelua neuropsykiatriasta, diagnostiikasta, lääkehoidon merkityksestä esimerkiksi ADHD:n yhteydessä ja ehkä laajemminkin siitä, miksi ja miten neuropsykiatriset piirteet kannattaa huomioida. Mielestäni julkinen keskustelu on ollut toisaalta kiinnostavaa seurattavaa, mutta toisaalta se on näyttänyt helposti muuttuvan mustavalkoiseksi ja turhan nopeasti johtopäätöksiä vetäväksi. Siksi siihen on ammattilaisena vaikea lähteä mukaan. OnContinue reading “Neuropsykiatria ei ole mystiikkaa”

Kun vastaan tulee tienristeyksiä

Viime aikoina olen kirjoittanut tyttöjen mielen hyvinvointiin ja psyykkisiin oireisiin liittyvää kirjaa (ilmestyy näillä näkymin syksyllä!), joten tämä blogi on elellyt hiljaiseloa. Nyt kuitenkin löytyi rakonen sekä halu kirjoittaa asiasta, jota olen miettinyt jo jonkin aikaa. Tämä kirjoitus liittyy viitteellisesti dialektiseen käyttäytymisterapiaan, joka on tällä hetkellä suurin ammatillinen kiinnostuksenkohteeni. Toivottavasti tämä teksti saa sinut pohtimaanContinue reading “Kun vastaan tulee tienristeyksiä”

Toimivia vanhemmuuden puolia etsimässä

Ei ole aina helppoa olla vanhempi. Tiedät hyvin, että aikuisella on olennainen rooli vaikeissa tilanteissa lapsen kanssa. Pitäisi pysyä rauhallisena, vaikka lapsi provosoi…pitäisi olla johdonmukainen ja selkeä…pitäisi kuulla ja kuunnella lasta….pitäisi kommunikoida tunteista …pitäisi näyttää esimerkkiä…pitäisi ylläpitää hyvää ja rauhallista tunnelmaa…mutta kuinkas sitten kävikään? Vanhemmuuteen ei voi täysin etukäteen valmistautua. Tai oikeastaan, vanhemmuuden herättämiin tunteisiinContinue reading “Toimivia vanhemmuuden puolia etsimässä”

Kun asiat eivät menneet niin kuin Strömsössä

Uskon kaikkien aikuisten tuntevan seuraavan kuvion jollain tasolla – jos ei henkilökohtaisella, niin sitten jollain muulla. Kuvio menee niin, että elämästähän piti koitua silkkaa onnea ja iloa: ihana puoliso ja kauniit lapset, hyvä ammatti ja työ, rahaa, talo, mökki ja koira. Ei pitänyt enää joutua kokemaan surua, huolta, vihaa tai pettymyksiä. Olit päättänyt, että kaikkiContinue reading “Kun asiat eivät menneet niin kuin Strömsössä”

Vanhemmuuden keskitien taitoja etsimässä

Dialektinen käyttäytymisterapia antaa kiinnostavan ja tuoreen kehyksen lähestyä lasten tunnesäätelyn pulmia. Pystytkö vanhempana löytämään DKT:n mukaiset keskitien taidot käyttöösi?

Kun lapsi ei lähde kouluun

Eräänä päivänä hän ei enää mennyt kouluun. Jo pitkään se oli näyttänyt jotenkin hankalalta. Oli kaikenlaisia pitkittyviä flunssia, mahakipuja ja särkyjä, joiden vuoksi oli tullut paljon poissaolotunteja. Aamuisin joskus myöhästymisiä. Tiettyinä yksittäisinä päivinä hän ei mennyt kouluun ollenkaan vaan jäi kotiin. Vanhempana sitä tunsi olonsa tosi neuvottomaksi. Onko koulun sisäilmassa jotain ongelmaa vai mistä onContinue reading “Kun lapsi ei lähde kouluun”

Näin opetat lasta olemaan jämäkkä eli käyttämään aggressiota rakentavasti

Olen tänä vuonna käynyt parikymmentä kertaa eri tilaisuuksissa kouluttamassa lasten aggressiokasvatuksesta. Jokaisen luennon aloitan samalla tavalla eli puhumalla siitä, mitä hyötyä aggressiosta on. Miksi? Sen vuoksi, että tästä tärkeästä asiasta ei yleisesti keskustella juurikaan. Huonosta maineestaan huolimatta aggressiotunteet ovat yhtä kuin muutosvoima. Ne ovat mielen huutomerkki; koko ajatusmaailmaa hetkellisesti värittävä kokemus, jonka tarkoituksena on edistääContinue reading “Näin opetat lasta olemaan jämäkkä eli käyttämään aggressiota rakentavasti”